lauantai 24. tammikuuta 2015

Hernesoppaa

Jouduin vähän harmillisesti jäämään viikonlopuksi kotiin, kun alkuperäinen tarkoitukseni oli lähteä Savon suuntaan luokkakokoukseen. Olin kuitenkin vielä keskiviikkonakin tosi kipeänä, joten oli pakko päättää, että ainoa oikea ratkaisu on jäädä kotiin viikonlopuksi lepäämään.

Koko syksy ja talvi on ollut sellaista omituista sumua, että ruokapuoli meillä on jälleen kerran hoidettu pitkälti tavoilla, joita täällä julkisesti ei liene soveliasta kuvailla. Senpä takia päätin asettaa itselleni täksi viikonlopuksi ruokahaasteen: kolme minulle täysin uutta ruokalajia kokeiluun.

Kolmesta on nyt kaksi tehty. Voin sanoa, että tämä haaste kyllä kannatti. Lemppariruokalistalleni sain tänäänkin lisätä uuden keiton. Ohje on Lantliv-lehdestä. On muuten ainoa lehti, jonka jokaikisen numeron olen jostain 2000-luvun alkupuolelta asti ostanut. Kaikki numerot ovat myös tallessa.

Tein tämän sopan valurautapadassa. Onnistunee missä tahansa muussakin keittoastiassa tai padassa, mutta minä käyn nyt kuumana näihin valurautaisiin astioihin.

KIKHERNEKEITTO

2 prk kikherneitä
7 dl vahvaa kanalientä
puolikas sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 siivu päivän vanhaa levain-tyyppistä (=kunhan jotain vaaleata) leipää
1 rkl savupaprikajauhetta
oliiviöljyä
2 tl juoksevaa hunajaa
vastajauhettua mustapippuria
suolaa

tarjoiluun:
uunissa paahdettua parmankinkkua
parmesan-raastetta

Huuhtele ja valuta kikherneet yksi pakkaus kerrallaan. Hienonna toinen paketillinen herneitä vesitilkan kanssa tahnaksi vaikka sauvasekoittimella. Hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuullota sipuleita ja savupaprikajauhetta öljyssä padan pohjalla, lisää kanaliemi, hernemössö ja kokonaiset herneet sekä hunaja. Anna kiehua noin 10-15 minuuttia.

Hienonna leipäviipale. Minä surautin sauvasekoittimella vesitilkan kanssa ihan mössöksi. Vispilöi hienonnettu leipä/leipämössö keittoon huolellisesti, mausta pippurilla ja tarvittaessa lisää suolaa.

Paahda leivinpaperin päälle asetellut parmankinkkuviipaleet 200-asteisessa uunissa, kunnes ne näyttävät/tuntuvat rapeilta. Kun ne ovat jäähtyneet, murenna ne ja tarjoa parmensanraasteen kanssa keiton lisukkeena.

 Siitä huolimatta, että Paperitähdessä on jo toinen ruoka-aiheinen postaus peräkkäin, tämä ei ole muuttumassa sen enempää ruoka-, kuin miksikään muunkaan yhden aiheen blogiksi. Syynä vain ja ainoastaan tämä ruokahaaste.

IMG_6223
Itse keitosta ei saanut yhtään järjellistä kuvaa, joten sen sijaan detaljikuva Traktorimiehen myös kehumasta kattauksesta . Aarikan vanhojen kynttilänjalkojen kokoelma täydentyi tänään kirpputorireissulla.
<

2 kommenttia:

  1. Onpa sinulla kaunis koti. Ja nämä kynttilänjalat ovat aivan ihania. Ennen en oikein Aarikasta perustanut mutta nykyään pidän paljon, on mukava että niitä löytyy kirpputoreilta melko hyvin.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Taika! Mulla on ollut aikalailla sama juttu ton Aarikan kanssa. Just tällä hetkellä nämä kynttilänjalat miellyttää kyllä oikeinkin kovasti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)