sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Forintin kääntöpuoli

Joulumarkkinat olivat jälleen se juttu, joka minut sai tästä Budapestin matkasta haaveilemaan. Joulumarkkinoita todella tuli myös kierreltyä. Parhaimmillaan ne täälläkin olivat hämärissä iltatunnelmissa höyryävine glögipatoineen.

Jo ensimmäisenä matkapäivänä meidän molempien huomion kiinnittivät kuitenkin kaupungin lukuisat kodittomat. Ilmiö on toki tuttu kaikista suurista kaupungeista, mutta täällä kodittomien määrä oli selkeästi suurempi kuin missään aikaisemmista kaupunkikohteistamme. Lähes jokaisessa syvennyksessä, vähänkin suojaisemmassa kolossa ja metroasemilla oli mutjumyttyjä, joista monesti pilkisti myös päiväsaikaan pieni hiustupsu sen merkkinä, että siinä oli jonkun lepopaikka.

Kuka huomaa ja missä vaiheessa, jos heistä joku kuolee makuupaikkaansa? Minne heidät kaikki haudataan, tuskin kukaan edes tietää, keitä he ovat? Näkevätkö nämä ihmiset nukkuessaan unia jostain onnellisemmasta ajasta, vai oliko sitä edes koskaan?

Kun Paperitähti kuolee, häntä muistelee luultavasti kaksi, hyvällä tuurilla ehkä jopa kolme sukupolvea ennenkuin hän painuu unholaan. Muistaako näiden ihmisten olemassaoloa missään kukaan, edes nyt kun he elävät? Kaipaako heitä kukaan?

Kipeimmin minun sydäntäni särki vanha nainen, joka aamuisin ilmestyi ison kauppahallin edessä olevaan liikenteenjakajaan päiväksi makaamaan jääden kirjaimellisesti ruuhkassa katua ylittävien ihmisten jalkoihin.

IMG_2296 IMG_2163 IMG_2172 IMG_2150 IMG_2622 IMG_2435 IMG_2396 IMG_2392 IMG_2080 IMG_2651

2 kommenttia:

  1. Itse en muista, että Budapestissä olisi ollut kodittomia mitenkään silmiinpistävästi. Toki olimme siellä 2012, joten tilanne on voinut muuttua, ainakin Unkarin nykyinen politiikka vaikuttaa varsin levottomalle. Debrecenissä asuvat unkarilaiset ystävämme ovat sitä mieltä, että Romaniasta tulee Unkariin paljon epätoivottua porukkaa. Surullistahan kodittomuus joka tapauksessa on, oli syy mikä tahansa. Ei toivoisi sitä kenenkään kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlailin vähän näitä kodittomuusasioita, ja lähteestä riippuen määräksi Budapestissä arvellaan 5000-10000 henkeä, todennäköisesti lähempänä 10 000. Kaikennäköisiä lakeja ja sääntöjä ovat yrittäneet ilmeisesti ongelman poistamiseksi keksiä säätämällä mm. kodittomuuden laittomaksi. Ihan kuin se nyt jotain auttaisi...Murheellista todellakin.

      Poista

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)