tiistai 25. joulukuuta 2018

Kaikenlaisia jouluja

Isoisovanhempani Olga ja Otto rakensivat itselleen pienen mökin Varkauden Puurtilaan noin 90 vuotta sitten. Kun isoukkini kuoli seitsemänkymmentäluvun puolivälin jälkeen, mökki jäi meille suvun rakkaaksi kesäpaikaksi. Olgalla ja Otolla oli kaksi lasta, ukkini ja hänen pikkuveljensä Olavi. 

Molemmat veljeksistä joutuivat nuorina miehinä sotaan. Kuin ihmeen kaupalla kumpikin palasi loppusyksystä 1944 jatkosodasta vahingoittumattomana kotiin. Eräänä iltana, juuri joulun alla, tarkalleen ottaen aatonaattona veljekset lähtivät viettämään iltaa kaupungille.Vastikään sodasta palanneiden nuorten miesten elämä ylipäätänsä ei liene ollut sieltä seesteisimmästä päästä tuona syksynä. Ilta vierähti kummallakin oman kaveriporukkansa parissa.

Ukkini tehdessä lähtöään kotia kohti hän houkutteli pikkuveljeään mukaan, mutta veli halusi vielä jäädä baariin, eikä hän sieltä ikinä kotiin enää palannutkaan. Ruumista ei koskaan löytynyt, eikä poliisilla liioin juuri sodan päätyttyä ollut resursseja tutkia jokaista tapahtumaa kovin perinpohjaisesti. Oletettiin, että nuori mies oli päätynyt ravintolaillan päätteeksi heikoille jäille. Monenmoista tarinaa hänen viimeisistä hetkistään kyllä kaveripiirissä kerrottiin.

Jotenkin juuri tänä syksynä tämä surullinen tapahtumasarja isoisovanhempieni elämässä tuntui erityisen läheiselle, kun oma poikani alkaa olla Olavin ikäinen. Isäni oli aina kertonut, että hänen mummolassaan ei tästä tapahtumasta  johtuen juuri joulua vietetty. Alkoi kummallisen vahvasti tuntua sille, että haluaisin istua hetken Oton ja Olgan keittiössä juuri sinä päivänä.

Hiukan hankalaksi asian teki se, että aatonaatto päivänä pakkanen laski Varkaudessa 18 asteeseen. Mökki on talvella kylmillään, eikä muu perhe todellakaan jakanut kutsumustani juoda hyytäviä termarikahveja mökin keittiössä. Pidin kuitenkin itsepintaisesti pääni, paistoin mukaan mummini ohjeella vadelmaisen murokakun ja keitin kavit termospulloon, pakkasin mukaan vanhan jouluisen pöytäliinan ja kynttilänjalat 60-luvulta . Kahvit juotiin mökin keittiössä aivan järjettömän pikapikaa: Pekkarinen pakkasi tyhjentyneen kahvikuppini koriin, sillä sekunnilla kun sen pöydälle laskin. Se siitä idyllisestä nostalgia-hetkestä tällä erää. But I guess it is the thought that counts.

IMG_8866 (2)
Joulusta kaikin puolin tuli vähän erilainen, sillä pikkuveljeni perhe ei tavalliseen tapaansa tullut mummolaan, ja aatto vietettiin ihan vaan oman perheen kesken. Kun joulupäivänä istuimme päivällispöydässä kylään tulleen isäni ja bonusmamman kanssa ja heillä oli mukanaan vielä vanha ja rakas perheystävämme, entinen historian opettajani yläasteelta ja lukiosta, oli tunnelma juuri oikea ja tästäkin joulusta jäi hienot muistot joulujen ketjuun.
IMG_8910 IMG_8882 IMG_8956 IMG_8961 IMG_8952 IMG_8972 IMG_8979 IMG_8982 IMG_8998 IMG_9023 (2) IMG_9020 (2)

lauantai 3. marraskuuta 2018

Suunnitelmien muutoksia

Traktorimies muutti kotoa jo maaliskuussa. Tyhjäksi jäänyttä huonetta oli tarkoitus käydä remontoimaan saman tien, mutta sitten tuli kaikenlaista, mukaanlukien Ruotsin harjoittelujaksoni ja homma vaan jäi kuukaudesta toiseen. Huone on aika iso, mutta ehdottomasti meidän talomme  pimein, kiitos pohjoiseen avautuvan ikkunan. Luonnonvaloa ei millään voi korvata, joten ajattelin, että tehdään huoneesta sitten suosiolla pimeä. Olin jo vuosia lehdistä katsellut yhtä Svenskt Tennin mustapohjaista tapettia ja päättänyt, että sillä tapetoitaisiin huoneen pimeä syvennys, jossa on aina ollut sänky.

Vaan jälleen kerran kävi niin, että aloinkin katsella erilaisia tapettivaihtoehtoja ja lopulta kaikenlaista ihanaa löytyikin niin paljon, että en osannut enää päättää, mikä tapetti seinälle laitettaisiin ja päädyin maalaamaan syvennyksen tummalla petroolin sinisellä. Ennenkuin ehdin sinistä maalia ostaa, Pekkariselle muistui mieleen, että hänelle jäi yhdestä projektista harmaata maalia ja kiikutti sen minulle esittäen, että seinään käytettäisiikin sen purkin loppu. Mikäpä siinä, olin kyllästynyt koko remonttiin jo ennenkuin se oli aloitettukaan ja tuumasin nopeasti, että harmaa on ihan yhtä hyvä. Samaiselle seinälle olin ajatellut laittaa myös monta, monta, monta vanhaa  ja söpöä pikkutaulua, joita on vuosien varrella tullut keräiltyä. Lopulta seinälle päätyi kuitenkin vain tuo kierrätyskeskuslöytö viime talvelta.

Homma saatiin lopulta nopeasti finaaliin. Kalusteita olin haalinut odottelemaan jo pitkin vuotta. Jättikokoinen työpöytä oli ollut pahasti tiellä, keskellä olohuoneen lattiaa reilut puoli vuotta ja sohvasänky paketeissa yläkerran aulassa myös useampia kuukausia. Yksi pieni vitriini vielä  aiheuttaa vähän päänvaivaa ostaako vaiko ei, sillä olisi kiva saada huoneeseen kaikki maljakot. Täällähän minulla on pitkälti ajatuksena kukkahommia tehdäMuutamia muitakin yksityiskohtia odottelee vielä oikeata oivallusta. Eniten nyt kuitenkin jännitetään sitä, muistaako meistä kukaan tätä huonetta käyttää.




IMG_8501 IMG_8498 (2) IMG_8487 IMG_8494 IMG_8484 IMG_8503 IMG_8480

lauantai 6. lokakuuta 2018

Pienet juhlat kotona

Pakko on myöntää, että kyllä Pekkarinen joskus hermostuu minuun pahan kerran, kun tätä kaikenlaista omaisuutta on siunaantunut kaikkiin nurkkiin ja jokaiselle tasolle. Enimmäkseen taitaa kuitenkin vaan sietää ja rakastaa.

Tietää kyllä itsekin, että mistäs sen ylimääräisen kahdeksan hengen ruokapöydän ja siihen tuolit juhlan tullen ottaisi, ellen minä olisi niitä meille pienen virhearvion myötä hankkinut. Niin kuin nyt, kun syyskuussa vielä yhden kerran vietettiin hänen tammikuisia 50-vuotispäiviään. Niitä, joita hän ei aikonut juhlistaa ollenkaan.

Aika monta viikonloppua oltiin reissussa oltu pitkin syksyä, joten pikavauhdilla kyhättiin kutsut kasaan. Lihapata uuniin ja kukat pöydälle pulloihin, kynttilöihin tulet ja siinähän se melkein olikin. Sankari itse leipoi maanmainiota focacciaa, johon oppinsa on saanut italialaiselta rouvashenkilöltä.

Kukkien sekaan koristuksesi hain varastosta vanhoja, puisia kirjainpalikoita. Paitsi, että ne ovat mielestäni kivannäköisiä ja niistä tulee lapsuus mieleen, arvasin, että inspiroivat taiteilemaan erilaisia sanoja. Aamulla kun öisiä juhlan jälkiä siivoilimme, löytyi kukkien lomasta monta mielenkiintoista viestiä… Pikkuisen jäivät harmittamaan ne ohjelmanumeroksi kaavaillut mökille kulkeutuneet 70-luvun muistipelikortit. Ehkä minun viisikymppisilläni sitten.

  IMG_8403IMG_8400 IMG_8409 IMG_8418 IMG_8432 IMG_8438 IMG_8439 IMG_8441

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Kielletty ajosuunta

Jos meillä reissussa joskus keskenämme Pekkarisen kanssa tunteet kuumenevat, niin 99% varmuudella kyse on jostain kolmen ärrän listalla: reitti, ruoka tai tietenkin romut. Lundiin saapuessamme ajauduimme vähän lievää kiivaampaan sanaharkkaan reitistä.

Olin varannut meille kahdeksi yöksi huoneen yhdestä keskustan hotellista, koska tarkoitus oli käyttää yksi päivä junamatkaan Kööpenhaminaan ja rautatieasema oli kätevästi kävelymatkan päässä. Tavalliseen tapaan näppäilin osoitteen navigaattorin ja siitähän se sitten alkoi. Kaupunki osoittautui ulkomaalaisen autoilijan painajaiseksi, lähestyipä sitä sitten navigaattorin tai kartan avulla.

Jokainen lähestymissuunta hotellillemme päätyi umpikujaan ja ajokieltoon, sillä isompia ja pienempiä tietöitä tuntui olevan käynnissä kaikilla keskustan kaduilla. En usko, että kaupungin alueelta löytyy yhtään tietyömaata, jossa sääntöjen mukaan joko ei olisi saanut ajaa autolla ollenkaan tai sitten siellä sai ajaa vain julkinen liikenne, jota me emme olisi kokeilleet. Kiitos ruotsalaisen pitkämielisyyden ja kohteliaisuuden, kummastuneita katseita kyllä riitti, mutta torvet eivät soineet kertaakaan. Muuten Lundista jäivät mieleen erityisesti lukuvuottaan aloittelevat opiskelijaryhmät, katedraalin krypta ja kasvitieteellisen puutarhan puisto auringonlaskun aikaan, sillä siellä opetin Pekkarisen bongaamaan rakastamiani ginkgo-puita.

Toivelistallani ollut junamatka Kööpenhaminaan onnistui oikein mainiosti, Kööpenhaminan katuja tuli perjantaipäivän aikana tallailtua parisenkymmentä kilometriä. Lauantaiaamuna matkaa jatkettiin jo pikkuhiljaa kohti pohjoista, Kalmarin kautta Öölannin saarelle. Viimeisen Ruotsin-yön majapaikkamme osoittautui taas aidoksi helmeksi. Strandnära Eco B&B ylitti kaikki odotukseni kauneudellaan. Öölanti kärsi poikkeuksellisesta kuivuudesta kesän jäljiltä ja maisema oli tavallistakin karumpi, vaikka mikään vehreä keidashan tuo Stora Alvaret ei taida koskaan olla.

Yöllä jostain nousi yllättäen kova myrsky, joka katkaisi sähköt moneksi tunniksi. Olimme molemmat valvoneet omilla tahoillamme miettien, pääsisimmekö saarelta aamulla pois ollenkaan myräkän takia, jos kuuden kilometrin pituinen silta mantereelle olisi sään takia suljettu. Luomuaamiaisaikaan kuitenkin paistoi jo  aurinko ja navigaattoriin näppäiltiin laivaterminaalin osoite Tukholmassa.

Jos toiveita saan taas esittää, haluaisin kovasti palata tuonne Öölannin eteläisen kärjen luonnonsuojelualueelle joskus oikein karulla talvikelillä.

IMG_8245 IMG_8243 IMG_8240 IMG_8250 IMG_8252 IMG_8254 IMG_8264 IMG_8272 IMG_8282 IMG_8287 IMG_8308 IMG_8311 IMG_8323 IMG_8328 IMG_8333 IMG_8336 IMG_8339 IMG_8342 IMG_8350 IMG_8354 IMG_8357 IMG_8360 IMG_8361