lauantai 20. huhtikuuta 2019

Pieni juttu pääsiäiseltä

Näin selvästi, kuinka Pekkarisen poskilihakset alkoivat kiristyä, kun autoon pakattiin jälleen kerran nyssäkkä toisensa jälkeen kukkia ja vielä lisää kukkia. Mutta tällä kertaa hänen itsehillintänsä ei pettänyt, vaan hän kiltisti ja tyynesti etsi jokaiselle purkille, kukkakorille ja paketille oman paikan.

Oli taas yksi niistä lähdöistä, kun minulla ei ollut riittänyt aikaa ja inspiraatiota suunnitella sen tarkemmin, vaan mukaan piti saada mahtumaan yhtä sun toista. En oikein tiennyt, mihin johtolankaan tarttuisin, ja tiesin hyvin, ettei aikakaan ihmeisiin riittäisi. Jostain syystä vahvana on kuitenkin aina se tunne, että haluan kaikille tärkeille ihmisilleni tarjota jotain pientä erityistä. Tällä kertaa se oli paitsi oma ydinperhe, myös kylään tulevat bonusmammani, tätini ja iskäni.

Yhtäkkiä mieleeni muistui muutaman vuoden takainen päivä keväisessä Odensessa Pekkarisen kanssa. Erityisesti yksi liike, johon pistäydyin Pekkarisen odotellessa kadulla. Vanhan talon huoneisto täynnä taidetta, antiikkia ja kasveja ja taustalla soi sydämeen käyvä jazz ja linnunlaulu. Vanhassa valtavan suuressa lintuhäkissä oli useita pieniä lintuja. Eettistä tai ei, hetki tuossa tunnelmassa jäi syvälle jonnekin, jos ei lopuksi niin ainakin pitkälle elämääni.

Pellon reunasta kerätty lepän oksa on roikkunut mummolan katon rajassa jo niin monta vuotta, että uskalsin siihen hädin tuskin koskea. Vielä se kuitenkin pääsiäisen koristukset näyttää kestävän. Ja niin nautittiin pääsiäisen yhteinen ateria lintuoksan alla mummolan pitkän pöydän ääressä.

IMG_0142
IMG_0080 (2) <IMG_0123br />
IMG_0128 (2)
IMG_0130 IMG_0092 IMG_0097 IMG_0137 IMG_0134 IMG_0133 (2)

Jotain supersöpöä on siinä hetkessä, kun mieluisan aterian jälkeen tiskaa itselleen rakkaita astioita. Siinä ne kelluvat huuhteluvedessä kipot ja kupit, jotka itse on pöytään valinnut muutamia tunteja aikaisemmin.

Tämän pääsiäislauantain jälkiruuaksi valmistui tosi helppo sitruunapiiras, jota takuulla tulen tekemään toistekin. Ohje löytyi jostain tämän kevään lehdestä.

SITRUUNAPIIRAS

valmis murotaikina
1 prk kondensoitua maitoa
1,75 dl sitruunamehua
4 munankeltuaista

Esipaista murotaikinapohjaa n. 15 minuuttia. Riko munien rakenne ja sekoita se kondensoituun maitoon ja sitruunamehuun. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista n. 200 asteessa 25 minuuttia tai niin kauan, että täyte on hyytynyt. Itse jouduin paistamaan lähes 40 minuuttia. Anna vetäytyä viileässä ainakin tunti. Itse paistoin piirakan edellisenä iltana ja päällystin ennen tarjoilua tuoreilla marjoilla. Nam!!

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Boheemeja unelmia Loviisassa

Superinspiroiva viime viikkoni huipentui superinspiroivaan valokuvauskurssiin Maria Kalmin hurmaavassa kodissa Loviisan Skinnarbyssä. Muutaman sattuman kautta olin tutustunut Mariaan eräällä kukkakurssilla, jota hän oli kuvaamassa. Sen jälkeen olen löytänyt itseni Villa Unelmasta kamerahommista pari kertaa.

En oikeastaan muista, miksi ja milloin järjestelmäkameran hommasin. Pitkään kuvailin käyttäen pelkästään kameran automaattiasetuksia, enkä tuntenut minkäänmoista kiinnostusta opetella mitään säätöjä. Pienikin kurkistus ohjekirjaan sai minut turhautumaan, sillä kaikki tekniset termit ja käsitteet olivat minulle jotain täysin epäkiinnostavaa löpinää. Jostain kumman syystä heräsi kuitenkin muutama vuosi sitten tarve osoittaa itselleni, että jotain pystyisin tästäkin hommasta oppimaan.

Muutaman onnistuneen ja vähemmän onnistuneen muualla käydyn kurssiyrityksen jälkeen voin vilpittömästi todeta, että Marialla on kyky saada minut ymmärtämään pikkuisen jotain kameran ajatuksista. Tämän kurssin teemana olivat paitsi kameran tekniikka ja asetukset, vahvasti myös sommittelun ja erilaisten taustojen merkitys kuvan tunnelmaan otsikolla boheemit asetelmat ja kuvat.

Kun kurssimme varsinainen kukkavastaava sairastui ja kaikki huikeat Kukkimon kukat jäivät meiltä siten väliin, kaivelin kuviini rekvisiitaksi aamulla kukkakaupasta ystäväni kimppua varten hakemani kukat. Illalla niistä sitten vielä kimpun sitaisin. Voih, mikä ihana sunnuntai!


IMG_9969 (2)
IMG_9972 (2)

Sama sommitelma, eri tausta ja eri asetukset kamerassa. Aika eri tunnelma.

IMG_9982 (2)_LI
IMG_9946 (2)

Taustan merkitys kuvan tunnelmaan?

IMG_9945 (2) IMG_0024 (2) IMG_0014 (2) IMG_0042 (2) IMG_9987 IMG_0062 (3)

Ja lopuksi vielä se ystävän kimppu kotikuistilla sunnuntai-iltana. Ja nuo korkeat narskut eivät kuulu kimppuun. Tässäkin kohtaa olisi rauhallisella taustalla ollut suuri merkitys...