Varmaan tulee sekin päivä, kun sanon, etten enää aja kilometriäkään ja vielä lähempänä on se päivä, kun Mersu sanoo niin. Mutta onneksi se ei ollut vielä tällä viikolla. Sillä muuten en taas muistaisi, mille tuoksuu jäistä juuri vapautunut järvi, pikkuhiljaa sulava metsä ja mille kuulostaa taivaanvuohen aamutervehdys ja se, kun kaupungin humina sekoittuu minun oman pikkuisen lintuparatiisini satoihin erilaisiin ääniin aamulla ja illalla. Ja että juuri se äänien yhdistelmä on minun korvissani maailman parasta.
Enkä muistaisi sitäkään, miten ihmeelle se tuntuu, että kukkapenkistä puskee jotain, jota sinne ei muista syksyllä kätkeneensä ja sitten saa jännittää, mitkä värit on syksyllä sipulikaupoilla puhutelleet.
Varmasti olisin unohtanut senkin, miten hiki kihoaa otsalle, kun auto meinaa juuttua kelirikkoisen tien pohjattomaan liejuun ja sitä helpotusta, kun se kuitenkin sieltä nousee jälleen kerran.
Hyvä kun läksin taas, ja Amor läksi myös!
