Destination Dalarna

Eikö lie suurimmalla osalla keskiluokkaisista ja keski-ikäisistä kanssakulkijoistani päässänsä lokeroituna kaikenlaisia potentiaalisia käyntikohteita pitkäksi listaksi asti erilaisiin kategorioihin. Esimerkiksi näin kun minulla: olisipa siellä ihan kiva käydä, tuolla olisi aivan ihana käydä ja täällä jos kävisin, niin varmasti se muuttaisi elämässäni jotain.

Ruotsalaisen taiteilijan Carl Larssonin koti Taalainmaan Sundbornissa oli ajatuksissani huojunut siellä jossain kahden viimeisen kategorian välillä varmaan koko aikuisen ikäni. Ei sillä, muistan hänen idyllisiä kuviaan jo lapsuudesta, äitinikin kovasti fanitti ruotsalaista elämäntapaa ja estetiikkaa. Jopa siinä määrin, että äidin jo ollessa todella huonossa kunnossa, joskin lopullista syöpädiagnoosia ei silloin tainnut vielä olla, halusi hän tehdä vielä kesäisen automatkan Sundborniin isäni kanssa. Viimeiseksi ulkomaan matkaksihan se sitten hänellä jäi.

Kun kesällä 23 Kisuprinsessan kanssa ihastuttiin niin kovasti kahdestaan tehtyyn automatkaan Virossa, niin eipä ollut kahta sanaa, etteikö tänäkin kesänä autolla johonkin kahdestaan lähdettäisi. Ihan yhtä helpolla ei tällä kertaa reissun aineksia saatu kasaan. Matkan suuntaa ja reittiä arvottiin pitkään ja autollakin oli oma sanasensa sanottavana siihen soppaan. Valmista tuli kuitenkin lopulta ja autopaikat laivaan oli varattu juhannuksen alusviikolle. Päämääränä olisi Taalainmaa ja kohokohtana Sundbornissa Lilla Hyttnäs-kotimuseo heti ensimmäisenä, ja sen jälkeen kiertäisimme vielä hartaudella Siljan-järven (Falun, Tällberg, Rättvik, Nittsjö, Nusnäs, Mora, Orsa, Leksand, Borlänge, Siljansnäs nyt ainakin muistuu mieleeni reitin varrelta).

Kyseiseen museoon pääsee vain ennakkoon ostetuilla opastetuilla kierroksilla, sillä se on edelleen Larssonin suvun ahkerassa käytössä vapaa-ajan paikkana, eli samalla myös yksityiskoti. Siitä syystä siellä ei saa sisätiloissa kuvata ja sehän on kyllä iso harmi. En usko, että niin inspiroivassa kodissa olen koskaan käynyt. Kodin sisustus on säilynyt lähes soppakulholleen samanlaisena kuin se Larssonin ikonisissa maalauksissa on ikuistettuna. 

Ennakoin jo etukäteen, ettemme välttämättä ehtisi kyseisen päivän kummallekaan englanniksi opastetulle kierrokselle, joten laitoin sinne sähköpostia ja kysyin, voimmeko vaihtaa liput toiselle päivälle, jos niin käy. Sepä kannatti, sillä meille järjestettiin vielä kyseiselle päivälle ylimääräinen yksityiskierros englanniksi. Itkuhan siinä tuli, kun tuon maagisen kodin ovesta sisään astuttiin.

Taalainmaasta taisi muutenkin tulla meille molemmille tällä reissulla suuri rakkaus. Maisemat olivat hengästyttävän kauniita oikeastaan kaikkialla. Ruotsalaisten tyylisilmä ei taida pettää koskaan? Kierrettiin teitä, isoja ja pieniä, tuhannen kilometriä kaikkiaan. Niin monta viehättävää kylää, paikkaa, kokemusta ja nähtävyyttä, että jälkeenpäin melkein hengästyttää. Viimeinen yö ennen kotiin lähtöä yövyttiin vielä selkeästi etelämpänä Mariefredissä, jotta pääsimme tutustumaan vielä yhteen tyyli-ikoniini, Gripsholmin linnaan. Kun vielä tuo Mariefredin pieni kaupunkikin oli kerrassaan kaunis ja hurmaava, voin vain todeta, että kaikki toiveeni täyttyivät ja vielä vähän enemmänkin.

 

Sisäänkäynti Lilla Hyttnäsiin, siinähän ne itkuhanat sitten aukesi

Ruotsin radion toimipiste idyllisissä jokimaisemissa Falunissa

Kesäkuun viikot ennen juhannusta ovat ihan lemppariaikani matkustaa oikeastaan mihinkä vaan. Niin Taalainmaallakin, kesä oli kukkeimmillaan ihan joka paikassa, mutta missään ei ollut vielä ketään

Ensimmäisen yön majapaikka vaaran laella Tällbergissä lunasti paljon enemmänkin kuin lupauksensa

Eipä meinanneet meikämatkalaisen molemmat jalat pysyä maassa sitten millään tällä reissulla

Toisena yönä Orsa Station B&B ja sen ihana aamiaishuone

Rättvikin pitkässä laiturissa riitti kävelemistä, vaan päähän asti päästiin. Tottahan toki kastoin siellä varpaat jääkylmään Siljan-järveen

Tienviitassa luki Nittsjö ja aikaahan meillä oli. Sillä sekunnilla silmieni edessä vilisivät kaikki ne uudet ja vanhat keramiikkaihanuudet, joita olin vuosien varrella ruotsalaisissa lehdissä bongaillut, Sinne siis, en olisi ikinä uskonut, että tämäkin unelma joskus toteutuu.

Gripsholmin linna Mariefredin satamasta käsin kuvattuna

Linnan orangerie, joka oli edelleen kasvihuonekäytössä linnan kasvi-ja kukkatarpeita palvellen

Kustavilaisuutta lähdin Gripsholmiin katsomaan ja kustavilaisuutta siellä näin

Linnan teatteri mykisti meidät molemmat täysin, kun istuimme tyhjässä salissa kahdestaan tuon valtavan 1700-luvulta peräisin olevan näyttämön edessä

Mariefredin idyllisen pikkukaupungin tunnelmia varhaisen keskiviikkoaamun rauhassa

Paikalliset Kling och Klang pitänevät majaansa täällä

 

MIKÄÄN EI JA KAIKKEA ON

Kisuprinsessaiseni, oikeastaan halusin pitää sinulle puheen juhlissa, mutta julkinen puhuminen herkillä hetkillä on viime vuosina osoittautunut mahdottomaksi, koska päädyn hillittömästi itkemään joka kerta. Etenkin niillä kerroilla, kun juhliin liittyy haikea muisto mummistasi, sillä hän viimeisinä elinaikoinaan kertoi minulle, että ihan kaikista eniten kuolemisessa häntä harmittaa se, ettei hän pääse mukaan teidän viiden serkuksen elämän tärkeisiin hetkiin. Vaan vähänpä mummi tiesi,  nääs tuohan ei oikeastaan pidä paikkansa. Jokaikisen juhlan valmisteluissa mummista puhutaan meillä moneen kertaan ja näihin juhliin jopa vintage-mekkosi ostit sen perusteella, että näytät siinä mummilta nuorena.

Joten tulkoon se puhe tässä, jotta juhlissa säästyimme itkulta.

Rakas kisumisuni,

Vaikka ulospäin joskus toiselle voi monen mielestä näyttää, ei kumpikaan meistä elä missään historiallisessa maailmassa, agraariyhteiskunnassa, jossa suutarin pojasta tulee suutari ja räätälin tytöstä räätäli. Ehkä siksi olin erityisen ällistynyt, kun nelisen vuotta sitten kerroit minulle, että olet hakenut opiskelemaan samaa tutkintoa kuin minä ja sinut on hyväksytty kouluun.

Eihän sen kai olisi pitänyt minulle sinänsä yllätys olla. Olitte Traktorimiehen kanssa viihtyneet alle kouluikäisinä joskus loma-aikaan työpaikalleni mukaan tulleina varsin mainiosti Instrumentariumin hallintoneuvoston huoneessa, karkkia syöden, johdon pohjattomasta jääkaapista limua juoden ja lastenleffoja videotykillä isolta näytöltä katsellen. Töissä oli kuulemma ihan huippua.

Kerran juurikin 6-vuotiaana sanoit sitten minulle, että aiot ryhtyä isona myös johdon assistentiksi. Kun aidosti häkeltyneenä tiedustelin, miksi ihmeessä, tuli pikkutytön varmuudella vastaus: siksi, kun se on niin helppoa. Kuulemma ei tarvitse muuta, kuin vastata puhelimeen, että valitettavasti Jaana ei ole nyt tavattavissa (ja tämä esitettiin niin virallisella äänellä, kuin 6-vuotias vain ikinä osaa).

Tässä sitä nyt ollaan, olet valmis itse vastaamaan puhelimeen täysin pätevänä johdon assistenttina.

Luulisi, että paljon absurdimmaksi ei tilanne olisi voinut enää mennä, mutta meni silti. Keväällä kerroit minulle, että olet saanut vakituisen paikan yrityksestä, jossa itse neljä vuotta sitten lopetin 16-vuotisen urani. Etkä mitä tahansa paikkaa, vaan juurikin sen saman, josta tuolloin vuonna 2018 lähdin uusia polkuja kulkemaan. Onnea myös siitä, sait maailman parhaat työkaverit. Sen tiedän, koska olen sen kokenut.

Näiden juhlien valmisteleminen yhdessä on ollut superhauskaa, niinkuin kanssasi kaikki aina on ollut ja on. Suunnitelmia on muutettu kaiken suhteen yhtä monta kertaa kuin niistä on puhuttu ja puhelimessa on puhuttu PALJON, kun kahdessa eri osoitteessa tarjoiluja valmisteltiin. Juuri niinkuin vain me osaamme. Mutta ei se mitään, sovittiin jo alkumetreillä, että mielijohteiden perässä mennään.

Ja niin näistä tuli juhlat teemalla mikään ei sovi mihinkään. Ja jos iskältäsi kysätään jatkolause teemaan kuuluu syvään huokaisten: ja kaikkea on aivan liikaa.

Taivaallinen synttärityttö

Tänään minun äippäni täyttäisi 77 vuotta.

Äidin kuolemasta on nyt 10 vuotta, eikä ajatus siitä saa minua enää lohduttomasti ulvomaan, vaan useimmiten ehkä vain vedet kihoamaan silmiin. On tuntunut hyvälle alkaa muistella tarkemmin menneisyyttä. Olen paljon miettinyt, kuka äiti oikeastaan oli, mistä hän oli oikeasti kiinnostunut ja mitä hän minulle opetti. Jouduin hetken miettimään, mitä äidiltä olisin matkani varrelle saanut, sillä mieleeni ei ole tullut mitään yksittäistä, suurta elämänviisautta.

Löysin kaapistani hiukan nyhjääntyneen leikekirjan, johon äiti oli teini-ikäisenä kerännyt lehdistä kuvia erilaisista sisustuksista. Taitaisipa olla 60-luvun versio Pinterestistä. Joukossa oli moderneja klassikoita ja vanhaa perinnettä, Tapiovaarasta talonpoikaiseen. Muistan hyvin, kuinka äiti kuvaili nuorena intohimoisesti penkoneensa vanhan kotitalonsa aittoja ja pelastaneensa sieltä rikkinäisiä ja hylättyjä astioita ja vanhoja tavaroita. Joitain niistä on edelleen minulla tallessa.

Äiti luki aina paljon, myös runoja. Katselin häneltä jääneitä papereita ja törmäsin useampaan vihkoon, joihin hän oli nuorena tyttönä kirjoittanut runoja, ei toki omiaan vaan eri runoilijoiden tuotantoa. Epäilemättä ne ovat olleet sellaisia, jotka häntä ovat jollain tapaa liikuttaneet. Muistan hänen myös kertoneen, että jo nuorena hän luki Shakespearen tuotantoa. Mutta tärkeimpänä muistona minulle tästä hänen mieltymyksestään, hän lausui minulle usein lasten runoja, jotka kaikki osasi ulkoa ja minä rakastin niitä kaikkia. Lähes kaikki olen nekin löytänyt eräästä hänen vihkoistaan. Muistan aina, miten odotin ja kinusin, että äiti jonkun niistä jälleen kerran lausuisi. Ja vieläkin, joka kerran kun noita runoja vilkuilen, kuulen tarkalleen ne äänenpainot, millä äiti ne minulle ääneen lausui.

Muistui mieleeni myös se, kuinka yhtenä lapsuuteni kesänä joskus 70-luvun puolivälin jälkeen kävimme kesälomamatkalla Hvitträskissä. Muistan hyvin tunnistaneeni ilmassa jotain erityistä ja nyt tajuan, että luultavasti tuo nähtävyys oli ollut äidin haavekohde jo pitkään, ja kun hän sinne vihdoin pääsi, oli hetki aivan erityisen tärkeä hänelle. Lapsuuden ystäväni ansiosta muistiini palautui myös sen, kuinka samaisina 70-luvun vuosina olimme käyneet myös Turussa Käsityöläismuseossa ja äippäni oli siellä ihastunut erään vanhan torpan verhoihin ja teki samanlaiset meidän mökillemme. Siellä niitä ihailtiin parisenkymmentä vuotta.

Mitään konkreettista elämänohjetta en siis äidiltä koskaan yhtä lukuunottamatta saanut, mutta ehkä nuo hänen yllämainitut harrastuksensa ja intohimonsa hän siirsi hiljaisesti minuun ja voisin ne tiivistää ne varmaan näin: etsi aina silmilläsi kauneutta ja korvillasi itsellesi rakasta.

Mikä se yksi ja ainoa konkreettinen ohje sitten oli. Se liittyi ruuanlaittoon ja kuului näin: ruuanlaitto ei todellakaan ole vaikeaa, eikä vaadi tekijältä mitään, senkun lukee ohjetta ja noudattaa sitä. Mikä vaatii taitoa on se, että oppii lukemaan ohjeita niin, että tietää, mitä kannattaa kokeilla!

”Prinsessat syö vain karkkia

kun ne aamulla nousee vuoteesta

ja puuron ne korvaa hillolla

ja sitten ne hyppää narua

pulleilla pienillä varpailla

eikä päiväunia nukkumaan

ne suostu ollenkaan.”

-Kirsi Kunnas

Tavaroilla on tarina

Tässä hetkessä ja tässä maailmassa on jotenkin noloa olla ihminen, jolla on suhde tavaraan. Kun moni muu karsii ja yksinkertaistaa, on joukossa surkimus, joka kerää, haalii ja maksimoi. Ja on häpeissään siitä.

Usein tuntuu, että sitä pitää jotenkin selittää. Selitys kyllä on olemassa, niin kai on alkoholisteillakin. Kaikilla tavaroilla on tarinansa ja minulle tarina on yhtäkuin ihminen. Monien tavaroideni tarinan tiedän ja niiden, joiden en tiedä, keksin. Ihan tavallisella juomalasilla ja paistinpannullakin on tarinansa. Joka ikisen tavaran on joku suunnitellut ja miettinyt, mitä se tekisi ja miten se tekisi.

Rakkaimpia tarinoita ovat tietenkin ne, joihin liittyy joku rakas ihminen. Villeimpiä tarinoita ovat taas ne, jotka on paremman puutteessa ihan itse saanut keksiä. Ja sitten on ne hienot tarinat, kun joku taitava ja lahjakas on suunnitellut jotain kaunista ja ikuista.

Äidilleni olivat juhlapyhät tosi tärkeitä.Siksi tänään pitkänäperjantaina katoin ruokapöytään Festivo-kynttilänjalat. Kun juhlin 40-vuotispäiviäni, äitini tiesi aikansa olevan vähissä ja toi minulle kaikki Festivonsa. Niitä on monta. Kun kesällä täytän 50 vuotta, äiti ei tuo enää minulle lahjaa, mutta joku äidin tavara on takuulla juhlissa mukana!