Ditmar Urbach

Minulle on vuosien varrella kertynyt unkarilaisen Granitin tehtaan käyttöposliinin lisäksi myös jonkin verran Tsekkoslovakiassa valmistettuja Ditmar Urbachin astioita. Tehdas on perustettu 1880-luvun alkupuolella ja yhdistetty kahdesta eri posliinitehtaasta. Usean omistajanvaihdoksen jälkeen vuonna 1938 natsit ottivat sen haltuunsa ja 1945 tehdas kansallistettiin.

Tehtaan vanhempi tuotanto näyttää olevan ihan maailmanlaajuisestikin keräilytavaraa, mutta siitä ei näissä minun astioissani ole kyse kuitenkaan. Minun kaapeistani löytyy halpaa käyttöposliinia vanhimmillaan jostain 70-80-luvun hujakoilta. Veikkaisin myyntipaikoiksi samoja kuin Granitillakin, eli ainakin Anttila ja jotkut isot marketit.

Muodot ovat pelkistettyjä ja siirtokuvissa löytyy monenlaista. Aika yleinen on ollut romantiikan nälkää taltuttava ruusu, mutta pelkistetympääkin kuviota löytyy. Pääosin olen onnistunut löytämään eri kokoisia kulhoja, mutta tuota ruskeakukkakuviota minulla on myös syviä ja matalia lautasia mökillä.

Astiahullu mikä astiahullu.

Kolmantena päivänä kevättä

Eipä ole ollut pitkään aikaan mitään mukavaa kirjoiteltavaa, eikä liioin valo ole riittänyt kuvaamiseen. Edelleen nämä aamun aikaisen kuvat kärsivät valonpuutteesta.

Helmikuu ja valitettavasti myös maaliskuun alku ovat olleet ankeata aikaa. Ikäviä ja hankalia asioita. Mutta kevättä kohti ollaan silti vahvasti menossa. Kun nyt vielä lakkaisi tuo kirottu lumentulo lopullisesti.

Kirppiksiä on tullut koluttua Pariisin matkan säästöprojektin tiimoilta varsin tunnollisesti. Jotain pientä kotiinkin on samalla kulkeutunut. Samoin kuin hiihtolomareissulta Sulkavalle, josta löytyy muuten takuuvarmasti Marimekon kaikista kaunein tehtaanmyymälä ja mukavin myymälähenkilökunta.

Jos nyt niitä mukavampia juttuja hakemalla haetaan, niin olkoon ne tässä

Pikkutomaatit.
Niitä meillä menee tällä hetkellä helposti kilo päivässä. Oikeastaan niitä syödään niin paljon kuin ikinä vaan ehtii kaupasta kotiin kuljettaa, pestä ja laittaa tarjolle.

Marimekon kuosit.
Pitkäaikainen ihastukseni Kulkue-kuosi päätyi meille kotiin kahdessa mukissa. Pajunkissa-liinakankaat ja tämä kukallinen mekkokangas, jonka nimeä en tiedä, hellivät silmiäni tässä karussa kevättalven valossa.

Arabian vuosilautaset.
Nuo kasari-inhokit numero yksi. Tai ainakin lähelle sitä. Öö, missä vaiheessa ne alkoivat näyttämään täysin mukiinmeneville kansallisromanttisine aiheineen ja vähän tummanpuhuvine väreineen? No, näitä on nyt vasta yksi kappale, että ei liene vielä syytä huoleen.

Pelakuut.
Omaa tyhmyyttäni palellutin lähes kaikki rakkaat kukkani viime syksynä. Muutama ruukku pelastui. Ja äidin pelakuut, jotka pimeässä kellarissa Savossa kurkottelivat ujosti värittömiä versojaan kohti kevättä.

Ehkä eniten kuitenkin olen ihmetellyt tätä pientä kaurista, jonka löysin kirpparilta ostetusta parinkymmen sentin arvoisesta pikkuroinanyssäkästä. Nyssäkän sisältö näytti sopivalle nukkekotikamalle, jota kerään veljentytöille. Joukosta löytyi myös tämä täysin virheetön tulitikun korkuinen bambi, joka on tehty lasista. Miten ihmeessä se on pienenpienine lasisine yksityiskohtineen säilynyt ehjänä kaikessa siinä myllytyksessä?

Mössöjä

Vähän tämä tuppaa nyt olemaan tällaista tasapaksua mössöä: arki, ruuat ja elämä ylipäätänsä. Kaikenlaista tulee kyllä suunniteltua, mutta vähemmän sitten käytännössä toteutettua. Joululahjarumba on lähes loppuun tanssittu, joten sen kanssa ei paniikkia minulle tule. Eipä ole tainnut juuri tulla aiempinakaan vuosina.

Muuten en ole joulua valmistellut. Tänäkin vuonna arvon punaista sisustusvärinä. Veikkaan, että jossain vaiheessa tuon punaisia peittoja ja tyynyjä varastosta sohvalle, mutta viikon kuluttua kannan ne takaisin, sillä jotenkin se on minulle tällä hetkellä värinä edelleen liian intensiivinen. Näin kävi myös tälle romulipastolle, jonka täysin ex tempore muun perheen syyslomaillessa yksin kotiin kannoin. Ihastuin tulisesti kirpparilla sen punaiseen väriin ja nyt jo kiihkeästi odotan kesää, jolloin voisin sen maalata. Mustaksi.

Kirpputorilta löytyi parisen viikkoa sitten ehdottomasti ihanimmat jouluseimihahmot, jotka ikinä olen nähnyt. Minusta ne näyttävät tosi vanhoilta, materiaali on joko ohutta savea tai paperimassaa. Kerta kaikkiaan hurmaavat ja kaikki joulun tarinan oleelliset hahmot löytyivät paketista. Nyt on Pekkariselta tilattu jämävaneria itse seimirakennuksen askartelua varten ja ystävältä on saatu iso pussillinen askartelussa tarvittavaa muuta puutavaraa. Ideoita  pursuaa yötä päivää vaan kukahan onnistuu potkimaan minua toteuttamaan ne kaikki. Tai edes osan niistä.

Perheen paras kamera on tätä nykyä useimmiten ihan jossain muualla kuin minun hyppysissäni. Kuvien laatu on siten paitsi valon puutteen, myös kameran takia aika pliisu.

Arkiruuan suhteen on tämä syksy eletty lähestulkoon Pekkarisen työpaikkaravintolan take away-annoksilla. Mikä pelastus. Tässä yhtenä päivänä ajattelin kuitenkin keittää vuosien takaista talvista suosikkiruokaamme, vain todetakseni, että aineksia ei ollutkaan siihen niin helposti tai enää ollenkaan saatavilla. Säätämään piti siis ryhtyä. Ja tällaista mössöä tällä kertaa sitten tarjolla. Maussa ei ollut kyllä kellään syöjistä moittimista.

LINSSIKEITTO (iso kattilallinen)

1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
7-8 dl vihreitä kuivattuja linssejä
1 prk tomaattimurskaa
1 prk yrtti-valkosipuli Creme Bonjour Cuisine
vettä
2-3 kasvisliemikuutiota tai vastaava määrä kasvislientä muuten
Santa Maria Chili Explosion maustesekoitusta
(suolaa)

Kuullota sipuli- ja valkosipulisilppua sekä chilimausterouhetta hetki ja lisää huuhdellut. Lisää vettä noin litra ja tomaattimurska sekä kasvisliemikuutiot. Anna kiehua puolisen tuntia, kun linssit ovat sopivan tuntuisia suussa. Vihreät pysyvät joka tapauksessa kiinteämpinä kuin punaiset, joten ihan mössöä ei kannata yrittää keitellä. Lisää Creme Bonjour ja anna vielä kuumentua. Jos rakenne tuntuu liian muhennosmaiselta, vettä voi aina lisätä.

Juomalasikaappiin on meillä vuosien varrella kertynyt noita Pauligin vanhoja sinappilaseja arkijuomalaseiksi aikamoinen määrä. Jotenkin tykkään niiden muodosta ja väristä. Samaa sarjaa on löytynyt myös "karahvi", joka googlen tietojen mukaan olisi niin ikään Tapio Wirkkalan 60-luvulla Pauligille suunnittelema tomaattisosepullo. Valmistaja oli Riihimäen Lasi. Arjen estetiikkaa menneiltä vuosikymmeniltä. Juuri tällaisesta minä tykkään. Ja juuri tällaisen takia jaksan noita kirpputoreja loputtomiin koluta.

Vielä kerran mökillä

Raottelen vielä kerran mökin ovea. Mökki on tullut jo melkoisen tarkasti esiteltyä, mutta kaksi oleellista asiaa vielä mielestäni jäi puuttumaan.

Tuli tuossa aiemmin kesällä laskettua niitä tänne kertyneitä lautasia. Myönnettäköön, että niiden osalta on saattanut jo vähän lähteä rukkasesta, mutta näitä juoma-astioita, näitä ei kyllä ihan oikeasti ole yhtään liikaa, ei varmasti. Kaikki mahtuvat sujuvasti kahteen pieneen yläkaappiin ja joukossa on jo  jälkiruokakulhot, mukit ja kahvikupitkin.

Muutama vuosi sitten kun tätä paikkaa kohenneltiin meille sopivaan käyttökuntoon olikin nukkumisjärjestelyissä miettimistä. Kaikki rakennukset tontilla ovat pieniä aittoja, joten yksi niistä uhrattiin sitten pelkästään nukkumiselle. Siitä tuli meille hytti, jonne ei todellakaan mahtunut kuin kaksi kerrossänkyä, nekin piti koota valmiiksi vasta hytin sisällä. Laivatunnelmaa vahvistettiin pyöreällä peilillä ovessa. Tässä hytissä yönsä viettävät neljä henkeä ja kerrossänkyjen välissä koiruus, joten tarkasti on hyödynnetty nämä vähäiset neliöt.

Näyttää sille, että tämä on viimeinen viikonloppu tänä kesänä kun mökille pääsemme. Eritoten Pekkarisen kalenteri elo-syyskuulle näyttää varsin täyteläiselle kaikkine juoksutapahtumineen, joten seuraava reissu lienee tänne sitten syys-lokakuussa, kun on aika valmistella paikka jo talven tuloon.

Autioilla ja hiljaisilla metsäteillä lempeässä kesäsateessa tehdyn lenkin jälkeen lilluin lämpimässä järvivedessä kameran kanssa kahdestaan. Ehkä tämä loppukesä ei niin paha juttu olekaan.

Granit

Kaiken satunnaisen ostelemisen ohella järjestelmällisesti hankin oikeastaan vain kolmea tuoteryhmää. Vanhoja Rögild-merkkisiä tanskalaisia kukkaruukkuja, Etienne Aigner-merkkisiä laukkuja ja näitä unkarilaisia Granitin astioita. Kaikkien näiden kolmen asian kerääminen on lähtenyt jostain tuotteeseen liittyvästä erityisen lämpimästä ja mukavasta muistosta.

Unkarissa valmistettuja Granit-astioita myytiin 80-luvun alkupuolella halpoina käyttöastioina ainakin Anttiloissa. Vaikka näitä aina välillä näkee myytävän antiikkina kirpputorilla, eivät ne sitä kyllä tosiaan ole. Ei edes vintagea. Jostain netissä googlailin, että tämä astiatehdas olisi toiminut 1920-luvulta peräti 2000-luvun alkuun, mutta veikkaan silti, että suomalaisilta kirpputoreilta löytyvät kappaleet ovat pääosin peräisin noilta kasarivuosilta.

Mitään erityisiä laatutuotteita nämä eivät selvästikään ole ja siihen tietysti perustui hintakin. Eniten kirppareille on myyntiin jäänyt kaikenlaisia kippoja ja kulhoja, joita on käytetty harvemmin kuin päivittäisiä mukeja ja lautasia.

Kulhoja ja kannuja sekä purnukoita erilaisilla kuvioinneilla on minulle kertynyt kiitettävästi kotiin ja mökeille. Mukeja olen löytänyt satunnaisten yksittäiskappaleiden lisäksi kerran laatikollisen tuolla kirsikkakuviolla, jota on myös usein käytetty kulhojen koristeena. Kotona meillä on myös käytössä valkoiset Granitin keittolautaset.

Kaikki sai alkunsa tästä valkoisesta kannusta, jonka sain äidiltä kukkamaljakoksi vuosia sitten. Se palveli meillä ihan käyttökannuna teinivuosinani, mutta on sen verran kärsineen oloinen, ettei siinä tohdi enää juomia tarjoilla. Tästä se sitten lähti: kannusta, josta tuli turvallisen kotoisa tunnelma.