Olihan se sota ihan kauhea!

Pekkarisella oli pulma. Talvella tuli Tallinkilta viesti, että kanta-asiakaspisteitä on vanhenemassa. Sehän on jollakin tapaa tulkittuna ilmaista rahaa, joten piti nopeasti varata kaksi risteilyä, joista toinen peruuntuikin sitten toukokuussa sattuneesta syystä. Heinäkuinen pikamatka Turusta Maarianhaminaan ei kuitenkaan peruuntunut.

Pekkarisella oli siis pulma, sillä hänelle on aina ollut sydämen asia suunnitella reissujemme ohjelma viimeistä piirtoa myöten. Suunnittelutyö on nimenomaan, vain ja ainoastaan, tehtävä lainaamalla perinteisiä matkaoppaita kirjastosta. Vaan kirjastoissapa olivatkin Ahvenanmaa-hyllyt tyhjää täynnä tänä kesänä. Ensimmäistä kertaa elämässään, hän joutui siis täysin luottamaan internetin tietoihin ja iltaisin ennen nukkumaan menoa tarkkaan tihrusti puhelintaan.

Mitähän tästä tulee, minä mietin. Aikaa oli perillä vain 24 tuntia.

En tosiaankaan uskottele olevani mikään Ahvenanmaa-asiantuntija tämän pikapyrähdyksen perusteella, mutta muutama havainto houkuttelee silti kertoa.

Maarianhamina itsessään ei minulle ollut ainakaan mikään citykohde numero yksi. Itse asiassa yllättävän tavallisen suomalaisen pikkukaupungin oloinen sekalaisine rakennuskantoineen, poislukien toki mukavat satama-alueet. Vastaavia löytyy Itä-Suomestakin samassa kokoluokassa useita. Vaan kyllä luonto saaristossa on upea.

Tästä johtuen itse en lähtisi tänne matkaan ilman mitään kulkuvälinettä. Meikäläiselle auto aina paras, mutta jos on kovasti reipas ja urheilullinen ja aikaa vähän enemmän käytettävissä, miksei myös polkupyörä. Kun kohteita vähän miettii etukäteen, yllättäen vuorokausikin riitti aika pitkälle, ideaali olisi varmaan pari-kolme vuorokautta. Tiet ovat oikein hyvässä kunnossa, mutta tällaiselle epävarmalle satunnaiselle pyöräilijälle enimmäkseen puuttuvat pyörätiet tai edes kunnon pientareet olisivat kyllä liian suuri este polkumoottorin käyttöön.

Koska minulla oli lähtöpäivää edeltävänä päivänä ollut synttärit, ensimmäisenä hoidettiin synttärikahvit alta pois. Perheen nuoriso vitsaili, että iskä on laittanut googleen hakusanoiksi: kahvila, romu, puutarha. Ja näin löytyi täydellinen kahvipaikka äidille Järsöstä. Johdonmukaisesti erään perheenjäsenen suunnitelmaa noudattaen siitä eteenpäin kolusimme idän, lännen ja pohjoisen ja etelän, viimeisen minuuttiin laivan check-inin alkuun asti.

Oli hyvä reissu, mennään toistekin!

Ja niin muuten, jostain luin, että Ahvenanmaalla pärjää ainakin turistikaudella suomen kielellä. Niin, enpä tiedä, kyllä meille sattui useampikin paikka ja ihminen som inte alls talade finska?

Stickstugan Cafessa Paperitähden synttärikahveilla

Stickstugan löytyy Järsöstä, aikalailla eteläosista, hurmaava paikka puutarhoineen

Geta-vuoren näköalatornissa. Ikkunan karmit olivat sen verran epäluottamusta herättävässä kunnossa, että tornin juurelle ei juuri tehnyt mieli jäädä seisoskelemaan. Geta-vuori löytyy pohjoisosista.

Viimeiset kuvat Herröskatanin luonnonsuojelualueelta, eteläosista saarta jälleen.

Meduusan matkassa

Silloin tällöin elämän vakavampina hetkinä tulee pohdittua omia elämänarvojaan. Mietinpä asiaa miltä kantilta tahansa, yleensä minulla aina kärkeen nousevat vapaus ja itsenäisyys. Vapaus tehdä ihan itse tärkeitä valintoja. Siinäpä kai sitten pääpiirteissään se, mitä autoilussa kaikista eniten rakastan. Jokaisessa risteyksessä voin halutessani valita toisin, mennä sinne suuntaan, joka kiinnostaa alkuperäisen määränpään sijasta. Automatkailu vaan yksinkertaisesti on niin "mun juttu". Suureksi onnekseni tietysti se näyttää olevan myös Pekkarisen juttu.

Laholmista lähtiessämme seuraavan varsinaisen kohteemme Lundin suuntaan meillä ei oikeastaan ollut sen kummempia suunnitelmia kuin ajella niin lähellä rantaa kuin vaan ajokelpoista tietä löytyy. Ensin pysähdyimme katselemaan aamu-unista merta Rekekrokenin kylässä kivilaiturilta. Laiturin kupeessa leijui meressä valtavankokoinen oranssi hiusmeduusa. Kun kiirettä ei ollut, tuli sen päämäärättömän näköistä matkaa seurailtua hyvä tovi.

Matkan jatkuttua tien varrella pisti taas silmään kylttejä paikasta, jota ei ollut hoksattu sen kummemmin etukäteen selvitellä. Kiinnostus heräsi: Kullabergs Naturreservat, Italienska vägen ja joku majakkakin vielä. Tie luonnonsuojelualueelle kulki kuvankauniin Möllen kylän läpi. Italialaiselta tieltä vuoren rinteeltä näkymä alas Möllen kylään selitti heti, mistä tie oli nimensä saanut.

Kullabergin alueella oli kovin vilkasta. Tosimielellä patikoijia tuntui olevan liikenteessä joka vaellusreitillä. Mehän emme olleet tähän kohteeseen osanneet ollenkaan varautua, joten kukkamekkoinen vaeltaja herätti kanssavaeltajissa selvästikin hilpeyttä. Onneksi oli sentään sattunut lenkkarit jalkaan. Vaellusreitit olivat todella hyvin merkattuja ja vaikeusasteet värikoodattuja. Mutta niin vaan kävi, että Pekkarisen pettämätön vaisto petti kerrankin, ja kukkamekkotäti joutui pusertamaan kuivaa ja kuumaa rinnettä muutaman ylimääräisen kilometrin.

Kullabergistä jatkettiin matkaa taas kohti Lundia. Pekkarisella alkoi hurjaa vauhtia energiataso laskemaan, eikä aikaakaan kun löysimme itsemme Höganäsistä etsimässä lounaspaikkaa. Päämäärättömästi kaupungissa ajellessamme satuin bongaamaan kauppahallin ja ehdotin, että kävisimme katsomassa, josko sieltä rähjäisestä ulkomuodosta huolimatta löytyisi ruokapaikka. Löytyi! Meidän reissumme paras ruokapaikka. Tunnelmalliseksi kunnostettu vanha tehdasmiljöö ja mahtava lounaspöytä lähialueen tuotteista saivat minun pääni ihan pyörälle ja Pekkarisen mahan täyteen, joten matkaa pystyttiin taas jatkamaan.

Talvisäilöstä kaivettua

Tämän talven oppi on ollut se, että kun lähtee vanhahkona aikuisena opiskelemaan itselleen jotain aivan uutta ja vielä käsityöammattia, onnistuminen ei ole ensimmäinen asia, jota kannattaa odottaa. Itse olen huomannut, että karkeasti kymmenestä yrityskerrasta yhdeksän päätyy jonkun sortin epäonnistumiseen. Olet joko yksinkertaisesti huono, ihan liian hidas, epävarma, tumpelo tai epäonnistut jotenkin muuten. Kaikki tällainen opettaa kyllä nöyrtymään jos mikä. Ja ne onnistumisen hetket arvatenkin maistuvat erityisen makeille.

Tämän viikon onnistumiset koettiin kuitenkin omilla huudeilla. Autotallista tuli kaiveltua monta menestyksekkäästi talven selättänyttä kasvia ja pihaltakin löytyi yllätys. Ai että, kyllä se kevät on!

Mikä lie sitruspuu. Milloin ihmeessä nuo viime kesän hedelmät oikein tippuvat?

Ensimmäinen onnistuminen myös oliivipuun talvehdittamisessa.

Viikunat pukkaavat versoa ja jopa hedelmää.

Pelargonioiden lukumäärää ei viitsi enää edes laskea.

Jouluruusu, jonka viime keväänä luulin kukkapenkistä hävinneen, kun ei lehden lehteä, eikä kukan kukkaa näkynyt.

Mahottoman pitkä perjantai

Perjantai ei tuntunutkaan enää ollenkaan niin pitkälle kuin lapsena. Kuten eivät muutkaan pääsiäisen pyhät. Pääsiäiseen ajoittunut talviloma antoi armollisen hengähdystauon kaikkiin enemmän tai vähemmän solmussa oleviin asioihin. Mutta mistä löytyy se viisasten kivi, joka kertoo, mitä tälle meidän pääsiäis-, joulu-, ja juhannuspaikallemme pitäisi oikein tehdä?

Ihan postauksen lopussa on vallan mainion ranskalaisen tomaattipiiraan ohje. Ohje on Stockmannin Pariisin-viikkojen mainoslehtisestä. Valmiin piirakan keikauttaminen tarjolle ainakin korkealaitaisesta pannusta oli aika haastavaa, mutta maku on niin hyvä, että kannustan kokeilemaan.

Iskäni 70-luvun alussa maalaama taulu sopii minusta pääsiäisen teemaan paremmin kuin hyvin, joten siitä tämä kuvapläjäys lähtee tällä kertaa.

TARTE TATIN AU TOMATES

125 g voita

½ dl tuoretta timjamia tai 2 tl kuivattua

3 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1,5 rkl kylmää vettä

500 g kirsikkatomaatteja

1 valkosipulinkynsi

1 rkl sokeria

25 g voita

½ tl suolaa

1 rkl valkoviinietikkaa

.

1. Tee pohjataikina: Pilko timjami pieneksi. Mittaa jauhot kulhoon, lisää joukkoon suola ja pehmeä voi palasina. Nypi voi jauhojen joukkoon, kunnes seos on tasaisen karkea. Lisää joukkoon timjami ja sekoita. Lisää kylmä vesi, vaivaa ja painele taikina nopeasti pallon muotoon. Jos taikina tuntuu hajoavan, eikä pysy pallona, lisää vielä hieman vettä. Jätä taikina kulhoon lepäämään.
2. Tee täyte. Pese ja kuivaa tomaatit. Murskaa valkosipulinkynsi veitsen kyljellä, kuori ja pilko pieneksi.
3. Anna voin ja sokerin sulaa uuninkestävällä paistinpannulla keskilämmöllä, kunnes ne saavat hieman väriä (noin 2 minuuttia).
4. Lisää kirsikkatomaatit pannulle. Anna paistua keskilämmöllä noin 3 minuuttia.
5. Lisää valkosipuli, suola ja valkoviinietikka. Anna paistua keskilämmöllä, välillä varovasti nostellen tomaatteja, vielä 9-10 minuuttia, kunnes neste on suurimmaksi osaksi haihtunut ja voi ja sokeri ovat muuttuneet hieman siirappimaiseksi. Ota pannu pois liedeltä.
6. Ota taikinaa osissa käteen, litistä se käsien välissä ohueksi levyksi(0,3 cm) ja asettele tomaattien päälle pala kerrallaan.
7. Laita pannu uuniin 20–25 minuutiksi, kunnes taikina on saanut hieman väriä ja uunista tulvii karamellinen tuoksu.
8. Ota pannu pois uunista ja anna jäähtyä muutaman minuutin. Kumoa tatin tarjoilualustalle.
9. Tarjoa vihreän salaatin ja juustojen kera.

Stressivapaa vyöhyke

Enpä muista, että pitkään aikaan olisi ollut näin huoleton, rauhallinen ja stressitön olo. Olen vajaan viikon verran ollut yksikseni Moppe-pojan kanssa tien päällä itä-Suomessa. Minulla ei ollut mitään suunnitelmia, eikä minkäänlaista aikataulua. En edes miettinyt etukäteen, miten pitkään missäkin majapaikassa viipyisin, vaan annoin mennä päivä kerrallaan.

Viihdyin niin hyvin Sulkavalla, että sielläpä viikko melkein vierähtikin. Kävin kirjastossa, luin, lenkkeilin ja uitin Moppea monta kertaa päivässä. Laitoin ruokaa maanantaina ja söin sitä kolme päivää. Menin nukkumaan kun nukutti ja heräsin, kun sille tuntui ja Moppe sitä vaati. Kun satoi vettä, hyppäsin autoon ja ajelin naapurikunnissa. En edes avannut läppäriä.

Sellaisista aineksista on näköjään mielenrauha tehty tänä kesänä. 

Se ruoka oli tuoretomaattikeitto uusimmasta Pirkan ruokalehdestä. Ja oli kyllä niin hyvää, että ehdottomasti suosittelen muillekin tomaatin ystäville.

TUORETOMAATTIKEITTO

1 kg kypsiä tomaatteja, kannat poistettuina ja kuutioituina
2 rkl tomaattipyrettä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1 dl vettä
suolaa
sokeria
mustapippuria
2 dl (ruoka)kermaa

Kuullota hienonnetut sipulit pehmeiksi oliiviöljyssä, lisää tomaattikuutiot, pyre, vesi ja mausteet ja anna kiehua n. 10 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää kerma.

Tarjoile silputun persiljan ja juustoraasteen kanssa.