Silloin tällöin elämän vakavampina hetkinä tulee pohdittua omia elämänarvojaan. Mietinpä asiaa miltä kantilta tahansa, yleensä minulla aina kärkeen nousevat vapaus ja itsenäisyys. Vapaus tehdä ihan itse tärkeitä valintoja. Siinäpä kai sitten pääpiirteissään se, mitä autoilussa kaikista eniten rakastan. Jokaisessa risteyksessä voin halutessani valita toisin, mennä sinne suuntaan, joka kiinnostaa alkuperäisen määränpään sijasta. Automatkailu vaan yksinkertaisesti on niin "mun juttu". Suureksi onnekseni tietysti se näyttää olevan myös Pekkarisen juttu.
Laholmista lähtiessämme seuraavan varsinaisen kohteemme Lundin suuntaan meillä ei oikeastaan ollut sen kummempia suunnitelmia kuin ajella niin lähellä rantaa kuin vaan ajokelpoista tietä löytyy. Ensin pysähdyimme katselemaan aamu-unista merta Rekekrokenin kylässä kivilaiturilta. Laiturin kupeessa leijui meressä valtavankokoinen oranssi hiusmeduusa. Kun kiirettä ei ollut, tuli sen päämäärättömän näköistä matkaa seurailtua hyvä tovi.
Matkan jatkuttua tien varrella pisti taas silmään kylttejä paikasta, jota ei ollut hoksattu sen kummemmin etukäteen selvitellä. Kiinnostus heräsi: Kullabergs Naturreservat, Italienska vägen ja joku majakkakin vielä. Tie luonnonsuojelualueelle kulki kuvankauniin Möllen kylän läpi. Italialaiselta tieltä vuoren rinteeltä näkymä alas Möllen kylään selitti heti, mistä tie oli nimensä saanut.
Kullabergin alueella oli kovin vilkasta. Tosimielellä patikoijia tuntui olevan liikenteessä joka vaellusreitillä. Mehän emme olleet tähän kohteeseen osanneet ollenkaan varautua, joten kukkamekkoinen vaeltaja herätti kanssavaeltajissa selvästikin hilpeyttä. Onneksi oli sentään sattunut lenkkarit jalkaan. Vaellusreitit olivat todella hyvin merkattuja ja vaikeusasteet värikoodattuja. Mutta niin vaan kävi, että Pekkarisen pettämätön vaisto petti kerrankin, ja kukkamekkotäti joutui pusertamaan kuivaa ja kuumaa rinnettä muutaman ylimääräisen kilometrin.
Kullabergistä jatkettiin matkaa taas kohti Lundia. Pekkarisella alkoi hurjaa vauhtia energiataso laskemaan, eikä aikaakaan kun löysimme itsemme Höganäsistä etsimässä lounaspaikkaa. Päämäärättömästi kaupungissa ajellessamme satuin bongaamaan kauppahallin ja ehdotin, että kävisimme katsomassa, josko sieltä rähjäisestä ulkomuodosta huolimatta löytyisi ruokapaikka. Löytyi! Meidän reissumme paras ruokapaikka. Tunnelmalliseksi kunnostettu vanha tehdasmiljöö ja mahtava lounaspöytä lähialueen tuotteista saivat minun pääni ihan pyörälle ja Pekkarisen mahan täyteen, joten matkaa pystyttiin taas jatkamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)