Ei missään, ei mitään, ei ketään, ei kukaan

 Taitaa olla niin, että tästä vuodesta on sanottu oikeastaan kaikki, mitä siitä sanomista on, eikä tämä joulu siitä poikkea. Monen ihmisen monta kuviota meni monella tapaa uusiksi. 

Kun koko loppusyksy on tuntunut enemmän tai vähemmän tahmealle, en ollut oikeastaan yllättynyt, kun aattona aamuyöstä heräsin tunteeseen, että joku työntää puukkoa silmänpohjiini ja olo oli kaikinpuolin ihan kamala. Niin on koko aatto mennytkin lähestulkoon täysin sohvan pohjalla. Vaan juuri tänä vuonna tuolla ei niin väliä edes ollut.

Minimisuoritus, mutta kuitenkin suoritus. Ideoita tai inspiraatiota ei löytynyt, mutta pieni tunne siitä, että jotain kasarihenkistä olisi mukava kasarin talossa katsella. Onneksi kierrätyskeskuksesta löytyi kolikolla kaksi puhtaanpunaista keraamista kynttilänjalkaa suoraan 80-luvulta, Anttilan hintalaputkin tallella. Jonkun aikaa jo olen potenut melkoista kukkaähkyä ja pidin mahdollisena, ettei mitään kukkia meille tulisi jouluksi. Tuli kuitenkin.

Kun muistin, miten kivoja nämä kukkapallot olivatkaan tehdä ja millaista vähän outoa ja ei ollenkaan tämän hetken henkeä niissä oli, niin päätös oli helppo tehdä. Sitä en kyllä muistanut, miten paljon kukkia ne itseensä imevät, joten kaksi palleroa on kotitarvetunarille koko lailla maksimimäärä.

Missään ei käydä, ketään ei nähdä, kukaan ei tule käymään, eikä mitään tehdä. Paitsi kuulemma pelataan korttia. Vihaan pelaamista!!

Semmoinen se on jouluaatto 2020!

Tavaroilla on tarina

Tässä hetkessä ja tässä maailmassa on jotenkin noloa olla ihminen, jolla on suhde tavaraan. Kun moni muu karsii ja yksinkertaistaa, on joukossa surkimus, joka kerää, haalii ja maksimoi. Ja on häpeissään siitä.

Usein tuntuu, että sitä pitää jotenkin selittää. Selitys kyllä on olemassa, niin kai on alkoholisteillakin. Kaikilla tavaroilla on tarinansa ja minulle tarina on yhtäkuin ihminen. Monien tavaroideni tarinan tiedän ja niiden, joiden en tiedä, keksin. Ihan tavallisella juomalasilla ja paistinpannullakin on tarinansa. Joka ikisen tavaran on joku suunnitellut ja miettinyt, mitä se tekisi ja miten se tekisi.

Rakkaimpia tarinoita ovat tietenkin ne, joihin liittyy joku rakas ihminen. Villeimpiä tarinoita ovat taas ne, jotka on paremman puutteessa ihan itse saanut keksiä. Ja sitten on ne hienot tarinat, kun joku taitava ja lahjakas on suunnitellut jotain kaunista ja ikuista.

Äidilleni olivat juhlapyhät tosi tärkeitä.Siksi tänään pitkänäperjantaina katoin ruokapöytään Festivo-kynttilänjalat. Kun juhlin 40-vuotispäiviäni, äitini tiesi aikansa olevan vähissä ja toi minulle kaikki Festivonsa. Niitä on monta. Kun kesällä täytän 50 vuotta, äiti ei tuo enää minulle lahjaa, mutta joku äidin tavara on takuulla juhlissa mukana!

Juhannusjuttua mummolasta

Että minä rakastan somessa sitä, että tänne voi kertoa tai jättää kertomatta ihan mitä haluaa. Ei minun ole pakko kertoa sitä, että tänä juhannuksena hermojani kiristää se, kun keittiöremontin ja vähän kaikkien muidenkin remonttien takia koko mummolan huusholli on ihan hujanhajan. Eikä sitä, että Pekkarinen nyt vaan ei yksinkertaisesti osaa olla tekemättä yhtään mitään. Täysin yllättäen yhtäkkiä ja etukäteen sopimatta juhannusaattona iltapäivällä hän päätti alkaa jatkamaan keittiöremonttivalmisteluja ja alkoi tyhjentää ja purkaa viimeisiäkin keittiökaappeja.

Jos muutenkin minua jo ärsyttivät keskeneräiset asiat, se, että viimeisetkin rakkaat astiani oli yhtäkkiä kuljetettu ympäri taloa sinne, tänne ja tuonne pahvilaatikoihin ja lipaston laatikoihin armottoman moraalisaarnan saattelemina oli ihan se viimeinen pisara. Mojova riitahan siitä aikaan saatiin. Enhän ollut edes ehtinyt suunnitella, millä juhannuspöytä katetaan.

Täällä on siis kiristelty, mutta asiat on nyt sovittu. Kuvissahan joka tapauksessa kaikki näyttää aina hyvälle. Jostain syystä harvemmin tulee muisteltua sitä, että se oli itse asiassa  juhannusyö 26 vuotta sitten, kun Pekkarisen kanssa Joensuun kadulla tapasimme. Merkkipäivä siis meille, joka kesä.

Ihanaa juhannuksen jatkoa jokaikiseen huusholliin! Ja kyllä, niitä astioita todellakin on liikaa, mutta ei siitä sen enempää.