lauantai 27. heinäkuuta 2013

Ryhditön kesäloma

Arvasin sen jo etukäteen, kun tiesin olevani vastuussa kesälomani kolmesta viimeisestä lomaviikosta ihan itse, että lopputuloksena on koko lailla ryhditön ja selkärangaton kesäloma. Paljon oli mahdollisuuksia, mutta vähän vähemmän tuli tehtyä mitään sen kummempaa.

Kahdesta asiasta olen kuitenkin erityisen ylpeä: eräänä sadepäivänä sain pestyä koko talon ikkunat ja lisäksi koko talvelta kertyneet likaiset matot on nyt pesty. Pyöräilykilometrejäkin kertyi minun mittatikullani aika mukavasti. Ja sitten on se eteisen lipasto. Sekin tuli maalattua loman viimemetreillä.

Noista matoista sen verran vielä, että se on aika kummallista miten niitä pestäväksi aina kertyy, vaikka meillä ei oikeastaan edes monessa kohtaa taloa mattoa ole. Taas oli kuitenkin kahdeksan perinteistä pitkähköä räsymattoa likaantunut eteisessä talven mittaan. Eteinen on ehkä juuri se kaikista typerin paikka käyttää mattoa kahden koiran ja neljän huolettoman henkilön taloudessa.

Minusta mattojen peseminen on oikeastaan ihan kivaa kesäistä puuhaa pesupaikalla. Tänä kesänä tökki kuitenkin ajatus siitä, että se on kovin aikaa vievää. Tunnustaudun myös niin turhamaiseksi, että harmittaa aina kovin, sillä kynnet siinä touhussa turmeltuvat pitkäksi aikaa.

Muistui sitten mieleeni, että kävimme paikallisessa pesulassa viime talvena pesemässä isolla koneella muutaman maton ja ison päiväpeiton karvakorvan vatsataudin jälkiseurauksena. Siispä varasin pesulasta taas isoimman koneen. On aivan mieletön juttu, että tunnissa ja vartissa meillä oli pestynä kahdeksan räsymattoa niin kuivaksi lingottuina, että ne kuivuvat vuorokaudessa. Ollenkaan en väheksy sitäkään, että pesuvesi on 60-asteista verrattuna pesupaikan lähes jääkylmään veteen. Suosittelen lämpimästi kaikille mukavuudenhaluisille tätä ainakin Tuusulan Hovipesun tarjoamaa loistavaa palvelua.

Ja muuten, molemmilla kerroilla kun olen tuolla pesulassa mattojani pessyt, olen siinä ohimennen seuraillut pesulapuuhia. Ihan järjettömän mielenkiintoinen bisnes. Nyt vasta olen tajunnut, että minusta olisi ihan oikeasti pitänyt tulla pesulanpitäjä tai sitten suutari. Siinä on kaksi alaa, joita asiakkaana seuraan ihaillen.

Lopuksi vielä hyvin sekalainen satsi kesäisiä kuvia. Aihepiireinä enimmäkseen ne varsin kliseiset ja tavalliset: koirat, kukat ja luonto.

Finlaysonin Onni-lakanat ovat 70-luvun lapselle klassikko. Nämä alkuperäistä tuotantoa olevat on tietysti löydetty kirpputorilta kuinkas muuten. Onnea on myös pyykin kuivaaminen narulla.

Olen aivan hurahtanut ihmettelemään luonnossa esiintyviä täydellisen symmetrisiä muotoja. Hesarissa oli tänä kesänä pieni juttukin aiheesta. Kyseessä lienee luonnon tapa säästää energiaa ihmisen silmäniloksi. Sitä paitsi näitä muotoja pystytään myös hyödyntämään tieteessä mitä erilaisimmissa asioissa. Kaunokkien hienoin muoto on minusta tuolla kukan kantaosassa.

Hylättyihin kasvimaalaatikoihin on ilmestynyt tämä kaksivärinen hiirenkeltano. Huimat värit.

Käpyhuumassa

Lupiini saa kukkia minun penkeissäni, pidän siitä kovasti. Ohikukkineet varret katkon kuitenkin, jottei se pääsisi siementämään täysin hallitsemattomasti.


Ei mitään hätää Kisuprinsessa, mä olen jo ihan matkalla pelastamaan sut!
Mamman poika<3

Mökillä on just hyvä, kun ruokaa voi kaikessa rauhassa odotella paalupaikalla, sanoi Moppe.
 Poppi hui-hui koi, sanoi veljenpoikani Emil 1,5v kun näki tämän.



Otikaisen hyljekanta näyttää myös tältä.
Täältä mökkinaapurin navetasta Pekkarinen on suunnitellut vuokraavansa minun tavaroilleni lisävarastotilaa!
Epämukava yllätys kukkaruukussa.
Yhden kesäisen stadireissun mieltä ilahduttaneet ostokset. Alempi suomalaista korusuunnittelua muutaman vuosikymmenen takaa ja kirpparilta. Nahkainen nykypäivää Lancelilta. Olkoon sitten vaikka syntymäpäivälahjoja itselle.


torstai 11. heinäkuuta 2013

Kukat

En ole eräihminen pätkän vertaa, mutta luontoihminen kyllä mitä suurimmissa määrin. Tällä hetkellä minut saavat lähes ulvomaan ihastuksesta kaikki nuo tienpientareiden ihanat kasvit ja kukat, lakastuneet ja täydessä kukoistuksessa olevat ihan yhtälailla. Voih, sitä muotojen, värien ja tuoksujen sinfoniaa, josta saa nauttia ihan ilmaiseksi, ihan tavallisten lenkkipolkujensa varrella. Onneksi on nuo koirat.




Mustikka-aika alkaa olla parhaimmillaan ja viime viikonlopun mökkireissulla kerättiin Pekkarisen kanssa jo piirakkamarjat. Metsämansikkasatokin näyttää minusta tänä vuonna runsaalle. Harmillisesti mansikat usein kyllä kasvavat pölyisillä tienpientareilla.


Tätä Sikke Sumarin mustikkapiirakkaa Namaste-keittokirjasta tein kerran toissa kesänä mökillä, jossa jo olosuhteidenkin pakosta tulee etsiskeltyä aina mahdollisimman yksinkertaisia ja vähällä vaivalla valmiita ohjeita. Tämä taikina olikin sitten niin minun makuuni, että sen jälkeen en mustikkapiirakkaa ole enää millään muulla ohjeella tehnytkään.



SIKEN MUSTIKKAPIIRAKKA

175 g voita
0,5 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 rkl (tai maun mukaan) kardemummaa

Täyte:
4-5 dl mustikoita
1 rkl perunajauhoja
1 rkl sokeria

Sulata voi ja anna jäähtyä hetki. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää voiseos joukkoon huolellisesti sekoittaen. Levitä taikina piirakkavuokaan ja kaada päälle mustikat. Yhdistä täytteen perunajauhot ja sokeri ja ripottele mustikoiden päälle. Ravistele vähän vuokaa, jotta jauhot sekoittuvat marjojen kanssa.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Tavastehus

Yksinäinen kesälomapäiväni Hämeenlinnassa on nyt sitten vietetty. Sympaattinen kaupunki, jossa on runsaasti aidosti kaunista ja vanhaa, mutta myös paljon tosi rumaa 60-70-luvun vaihteessa kasaan kyhättyä.  Muutama muukin satunnainen huomio täysin ulkopuolisena tuli tehtyä.


Ensimmäisenä kiinnitti huomiotani, että vähintään kolmasosa kaupungin yrityksistä lienee nimetty jotenkin linna-aiheisesti. Ja miksipä ei olisi, harvassahan ne täällä ovat kaupungit, joiden alueelle oikea linna on sattunut.

Toisekseen parturi-kampaamoiden määrästä voisi päätellä, että hämeenlinnalaiset pitävät poikkeuksellisen hyvin huolta hiuksistaan. Näytti sille, että jokaiselta lyhyeltäkin kadunpätkältä keskustassa löytyi vähintään yksi hiustenhuoltopaikka.


Päiväni ohjelmaan olin suunnitellut käynnin Sibeliuksen syntymäkodissa ja mahdollisimman monella kirpputorilla. Sibeliuksilla kävin kylässä ja sen lisäksi päivän aikana ehdin kahlata läpi kahdeksan kirpputoria ja yhden antiikkiliikkeen. Kaksi kirppistä ja antiikkiliike löytyivät keskustasta, mutta loput piti käydä etsimässä autoillen esikaupunkialueilta.





Kantolan Kammari Kantolan teollisuusalueella oli minusta tällä kertaa ihan ykkönen. Kirpputorin pieni kahvio oli hauskasti somistettu vanhoilla kahvi- ja keksipaketeilla ja mainoksilla. Mutta mikä niissä kirpputoreissa oikein kiehtoo? Vastaus tiivistynee näihin kahteen kuvaan: unelmia, pönttöjä, tonttuja ja roskaa!








Lopuksi vielä haluan kiittää Alicia Keysia, joka väsymättä jaksoi laulaa minulle ja minun kanssani kaikki 181 kilometriä, jotka autossa tänään istuin.