lauantai 29. huhtikuuta 2017

Söder = Etelä

Jos Tukholmassa pitäisi nimetä yksi alue, joka on erityisen mieluisa minulle ja Kisuprinsessalle, se on vuorenvarmasti Södermalm. Kun ystäväni Maja tarjosi meille mahdollisuuden lähteä risteilylle, oli päivänselvää, että tilaisuus hyödynnettäisiin ja lähes yhtä päivänselvää, että aika Tukholmassa vietettäisiin taas Södermalmilla.

Mariatorget, Vitabergsparken, Nytorget, kukkivat kirsikkapuut, nousut ja laskut, kahvilat, kirpputorit, kukkakaupat. Pieni pyrähdys vanhaan kaupunkiin ja takaisin. Päivä lähenteli täydellistä jälleen kerran.

IMG_3342 IMG_3391 IMG_3390 IMG_3363 IMG_3349 IMG_3345 paperitähti IMG_3381 IMG_3380 IMG_3374 IMG_3375 IMG_3355
IMG_3379 IMG_3387

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Talvisäilöstä kaivettua

Tämän talven oppi on ollut se, että kun lähtee vanhahkona aikuisena opiskelemaan itselleen jotain aivan uutta ja vielä käsityöammattia, onnistuminen ei ole ensimmäinen asia, jota kannattaa odottaa. Itse olen huomannut, että karkeasti kymmenestä yrityskerrasta yhdeksän päätyy jonkun sortin epäonnistumiseen. Olet joko yksinkertaisesti huono, ihan liian hidas, epävarma, tumpelo tai epäonnistut jotenkin muuten. Kaikki tällainen opettaa kyllä nöyrtymään jos mikä. Ja ne onnistumisen hetket arvatenkin maistuvat erityisen makeille.

Tämän viikon onnistumiset koettiin kuitenkin omilla huudeilla. Autotallista tuli kaiveltua monta menestyksekkäästi talven selättänyttä kasvia ja pihaltakin löytyi yllätys. Ai että, kyllä se kevät on!

IMG_3332


Mikä lie sitruspuu. Milloin ihmeessä nuo viime kesän hedelmät oikein tippuvat?
IMG_3326
Ensimmäinen onnistuminen myös oliivipuun talvehdittamisessa.
IMG_3327
Viikunat pukkaavat versoa ja jopa hedelmää.
IMG_3325 IMG_3317
Pelargonioiden lukumäärää ei viitsi enää edes laskea.
IMG_3329
Jouluruusu, jonka viime keväänä luulin kukkapenkistä hävinneen, kun ei lehden lehteä, eikä kukan kukkaa näkynyt.
IMG_3322

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Pitäisköhän päättää jo?

Yhteiselomme aikana olemme Pekkarisen kanssa haudanneet kaksi mummia, kaksi ukkia, kaksi äitiä ja yhden isän. Ei ole ihan helppoa päättää, mitä lapsuuteen liittyvistä muistoista vaalitaan myös fyysisesti ja mistä ehkä hankkiudutaan eroon.

Joka kerta kun postilaatikosta löytyy talvinen sähkölasku mummolan talosta, olen valmis myymään oman osuuteni sillä samalla hetkellä.

Joka kerta kun istun samaisen talon tuvassa pitkän pöydän ääressä ja katson lammelle avautuvaa maisemaa joko yksin tai isolla porukalla, ei olekaan enää niin selvää, mitä tälle kannattaisi tehdä. Taloon liittyy niin kovin paljon muistoja: täällä on vietetty Pekkarisen ja minun häät, ristiäisiä, jouluja, pääsiäisiä ja monen monta muuta muistorikasta juhlaa. Tämä oli myös äidille tosi tärkeä paikka. Näissä maisemissa on osa minun sukuani astellut jo reilut sata vuotta.

Pääsiäistä täällä siis taas vietettiin porukalla. Pikkuveli laittaa ruokaa ja minä katan, pikkuveli laittaa ruokaa ja minä katan.

IMG_3310 IMG_3286
IMG_3285

IMG_3281 IMG_3279 IMG_3266


Jotta oltaisiin tasapuolisia myös toiselle puolikkaalle sukuani, käytiin katsastamassa kaupungin toiselta laidalta isäni mummola, joka meillä on vain kesäkäytössä. Talo uinui vielä talviunillaan, tuntui kuitenkin odottelevan meitä vieraakseen pian.


IMG_3307 IMG_3303 IMG_3301 IMG_3300 IMG_3298

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Edellistä pidempi perjantai

Tarinat tuppaavat meikäläisellä toistamaan toisiaan, mutta tässä tämä tulee silti. Pääsiäistä vietetään jälleen kerran entisessä mummolassani ja sää on jälleen kerran jotain muuta kuin toivottiin.

Kun kerran mummolassa ollaan, tuli tänään mietittyä enemmän äidin äitiäni, talon alkuperäistä emäntää, ja hänen elämänarvojaan. Mummi kuoli jo vuonna 2009, mutta hänkin on äitini vierellä monella tapaa mukana niissä hetkissä, joita tässä talossa vietetään.

Laila-mummille olivat perinteiset juhlapyhät tosi tärkeitä. Mummille tärkeää oli  aina myös lahjojen antaminen. Viimeisimpinä vuosinaan hän tykkäsi ostaa meille lähisuvulle lahjaksi hopeisia ruokailuvälineitä. Sellaiset saimme Pekkarisen kanssa häälahjaksi, ja niitä saivat myös äitini ja isäni syntymäpäivälahjoikseen. Niillä siis syödään tässä talossa juhlapäivinä, vaikka Chippendale-tyyliset aterimet eivät välttämättä juuri tällä hetkellä osu ihan niiden kuumimpien kattaustrendien harjalle.

Ruuanlaittajana olen jo vuosikaudet noudattanut uskollisesti omaa linjaani: patalaiska ja mukavuudenhaluinen. Tätä lammaspataa tein ensimmäisen kerran äitini viiimeistä pääsiäistä viettäessämme tässä talossa. Pääsiäisen ruokalistalle se on kuulunut siitä lähtien joka vuosi. Tuskin tämän yksinkertaisemmaksi voi ruoka mennä, ja joka kerta se kaavitaan viimeistä palaa myöten padan pohjalta.

LAMMASPATA tästä riittää 8-10 hengelle

pari kiloa pilkottua lampaanlihaa, ihan sama mitä osaa
muutama porkkana
muutamia varsia lehtiselleriä
sipuli tai pari
reilusti valkosipulin kynsiä
pari rkl öljyä
1 prk tomaattimurskaa
2 pientä tai yksi iso prk tomaattipyrettä
muutama desi lihalientä
muutama desi punaviiniä
puolisen desiä fariinisokeria
pari laakerinlehteä
suolaa
mustapippuria
rosmariiniä

Kaikki ainekset laitetaan pataan ja annetaan hautua uunissa ainakin 6 tuntia tai mielellään vaikka yön yli.

IMG_3188 IMG_3196 IMG_3200 IMG_3205 IMG_3211 IMG_3213 IMG_3242 IMG_3237 IMG_3244 IMG_3245 IMG_3249

Mummin kuoltua nämä häneltä perityt (todennäköisesti) joulukaktukset ovat pärjäilleet vallan mainiosti pääsääntöisesti tyhjässä talossa jo kahdeksan vuotta. Alhainen peruslämpö ja epäsäännöllinen niukka talvinen kastelu tuntuu sopivan niille vallan mainiosti.

¨ IMG_3210