sunnuntai 26. helmikuuta 2012

1960s

60-luvulta äitini oli säilyttänyt vaatteiden lisäksi muutamia vuosikymmenen alun pikkukenkiään. Kaikki ovat Pertti Palmrothin ja kaikissa on niin sanottu kitten heel-korko, joka Vintage kengät-nimisen kirjan mukaan oli teinien suosiossa 60-luvun alussa. Niinpä niin.

Valitettavasti kengät ovat niin huonossa kunnossa, että näistä ei enää muuhun ole, kuin muistuttamaan kiinnostuneita, minkälaiselle naisten pikkukengät siihen aikaan näyttivät.


Vuonna 1965 isäni kirjoitti ylioppilaaksi. Hänen juhliinsa tätini ompeli äidilleni tämän kaksiosaisen turkoosin pallollisen asun. Liekö silloin ollut paremmin erivärisiä kenkiä tarjolla, kun asuun oli löytynyt täysin samansävyiset nahkaiset pikkukengätkin.
Lomalta on nyt palattu kotiin, joten tämän enempää äidin aarteita ei tällä erää tule näytille. Vaan jos intoa riittää, voisihan tuota alkaa käydä läpi omia laatikoita varastossa. Sinne on kaiketi kertynyt vanhoja vaatteita vielä enemmän kuin äidiltä löytyy.

Ne kasarijutut, joita alunperin tyttärelleni etsin, olivat yhdet 80-luvun alun valkoiset Pertti Palmrothin cowboybootsit ja samalta ajalta olevat Emanuelle-merkkiset (nykyinen Mexx oli silloin Emanuelle naisille ja Moustache miehille) oranssit mustapilkulliset housut.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Made in Finland!

Kun penkoo noita vanhoja vaatteita, ei välty ihmettelemästä sitä, miten 80-luvun puoleen väliin asti lähestulkoon kaikki kengät ja vaatteet ovat suomalaista valmistetta tai itse tehtyjä. Tätini on koulutukseltaan ompelija, joten hänen kädentöitään on äidin säilyttämissä vaatteissa paljon.

Yhtäkkiä 80-luvun loppupuolella Suomessa ei enää kannattanutkaan mikään ja yksi toisensa jälkeen nämä vaatetehtailijatkin lopettivat toimintansa. Tässä muutamia herkkupaloja niiltä ajoilta kun kotimaista vielä myytiin ja ostettiin.
Tässä Vanessa-merkkisessä suomalaisessa mekossa muistan äitini juhlineen 70-luvun alkuvuosina. Mekko on puuvillakangasta ja väri/kuviomaailmaltaan aika mielenkiintoinen. Jalassani on samalta ajalta olevat korokepohjaiset avokkaat. Äitini oli minua 15 cm lyhyempi, joten hänen päällään tämä oli täyspitkä mekko.
Meillä on paljon vanhoja valokuvia ja kaitafilmejä, joissa äitini työntää minua vaunuissa tämä takki päällään. Se on siis peräisin ihan 70-luvun alusta. Merkkinä Leijona, valmistanut Yhtyneet Pukutehtaat Tampereella. Ja nuo kiiltävän valkoiset somisteet ovat ihan ehtaa muovia.
Tässä kaksiosaisessa Pia&Paula-merkkisessä pilkullisessa puvussa äitini edusti nuorimman veljensä häissä heinäkuussa 1977. Minullekin tämä on täyspitkä ilman kenkiä, joten ihmettelen vaan miten paksupohjaisissa kengissä äitini on asua täytynyt käyttää.

Tällaista kävelykenkää ei kyllä voi siroksi kehua hyvälläkään tahdolla. Niin paljon näitä on kuitenkin käytetty, että merkki on kulunut pois.



 Nämä Gaborin kiiltonahkakengät ovat itse asiassa niin ajankohtaisen näköiset harmaine mokkanahkaisine somisteineen, että taidankin viedä kotiin ja ottaa käyttöön. 

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Tunari jo nuorena

Talvilomaviikkoa aloitellaan lapsuuteni kodissa. Pekkarinen hiihtelee lähes maanisesti. Juuri alkanut lumipyry vei minulta suurimman hingun ulkoiluun. Koska olin luvannut tyttärelleni etsiä pari hauskaa kasarijuttua, jotka muistin äitini säästäneen, päätinkin sitten tänä aamuna hautautua ulkovarastoon etsimään niitä.

Äidilläni todella oli taito säästää kaikenlaista eri aikakausia hyvin kuvaavaa tavaraa, esinettä, vaatetta, kenkää. Ja vieläpä paljon sitä kaikkea. Äidin retrovaatematkalaukuista löytyy vaatteita ja kenkiä isäni mummon jäämistöstä lähtien. Olohuoneen lattialle onkin nyt leviteltynä neljä matkalaukullista naisen elämää 40-luvulta 90-luvun alkuun.

Erityisesti minua tänä aamuna ilahduttivat 80-luvun puolessa välissä itse tuunaamani kävelykengät. En tiennytkään, että äiti oli säästänyt myös ne. Kengät olivat alunperin valkoiset, mallia sämpylä. Jotenkin mieleeni oli tuolloin juolahtanut, että haluaisin pallolliset kengät. Sellaisia en ollut vaan missään nähnyt myytävän.

Eräänä päivänä, kun olin jäänyt kotiin potemaan lievää flunssaa, keksin, että voisin ihan hyvin itsekin tehdä sellaiset. Eli tuunata tai turata, miten vaan. Istuin kylpyhuoneen lattialla lähes koko päivän ja piirsin kenkiin markan kolikkoa sabluunana käyttäen lyijykynällä ympyröitä. Kun kengät oli kuvioitu kauttaaltaan, väritin mustalla vedenkestävällä tussilla ympyröiden ulkopuolelle jäävän alueen. Ja voila, siinäpä ne olivat: pallolliset kävelykengät. Käytin niitä tosi paljon, ja tussi tuntui kestävän oikein mainiosti nahkassa.




Palloteemassa kun pysytään, äidin matkalaukuista löytyivät myös yhdet haaremihousut. Olivat kovasti muodikkaat jossain 80-luvun loppupuolella. Minullakin oli ainakin parit erilaiset. Niistä äiti oli säästänyt nämä mustavalkoiset. Mitäpä näistä voi oikein sanoa. Hohhoijaa. Pukevat niin kauniisti jokaista vartalotyyppiä.


Ja muuten. Innostuin niin kovasti noista mustan vedenkestävän tussin tarjoamista mahdollisuuksista, että seuraavaksi ideoin mustasankaiset silmälasit. Sen aikaisten rillieni kehykset olivat kirkasta muovia, eivätkä vanhempani olleet halukkaita kustantamaan minulle mustia. Eihän siinä sitten muuta kuin tussi käteen ja äkkiähän ne kehykset oli maalattu. Pienenä haittapuolena mainittakoon, että tussi levitti naamaan mustaa väriä. Mikä lie kemiallinen reaktio. Ei siis toiminut silmälaseissa ihan yhtä hyvin kuin kengissä.

torstai 9. helmikuuta 2012

Kevytremonttia

Syksy ja talvi ovat kuluneet tosiaankin alakuloisessa henkisessä ilmapiirissä. Yhtenä päivänä virkistyin sen verran, että rupesin miettimään asioita, joista voisi innostua. REMONTTI! Melkeinpä turha on edes kirjoittaa, että kovin suuria suosion osoituksia ei puolisolta tälle idealle herunut.

Ryhtyihän tuo silti hennosti marmattaen jatkamaan parisen vuotta sitten kesken jäänyttä eteisen maalausremonttia. Eteinen kyllä saatiin maalattua silloin pari talvea sitten, mutta tilaan avoimesti liittyvän keittiön seinien yläosa jäi sillä erää maalamatta ajatuksella, että ihan pian viimeistellään. Ihmettelin vähän itsekin, kun maali oli edelleen ihan käyttökelpoista. Niin sitä nopeasti eräänä lauantaiaamuna sudittiin sitten keittiökin samaan linjaan eteisen kanssa.

Väreistä ei kyllä näissä talvikuvissa saa mitään tolkkua, mutta seinä on hyvin vaalean harmaa. Lähtötilanne oli vaalea keltainen.

Seinien värin vaihtumisesta aiheutui sitten yhtä sun toista muutakin pienempää ja isompaa. Pahiten alkoivat kuitenkin kaivella välitilan kaakelit, jotka kymmenen vuotta sitten ihan itse suurella tunteella valitsin. Nämä beiget, rustiikkiset vinoon asennetut laatat ovat jurppineet jo parisen vuotta. Nyt ne alkoivat näyttää niin mahdottoman tunkkaisille, että jotain halusin niille tehdä. Parasta olisi tietenkin laatoittaa koko välitila uusiksi, mutta en millään jaksanut uskoa, että sellaiselle ehdotukselle tuhlattaisiin tässä taloudessa puolta minuuttia pidempään ajatusta. Nopeasti päädyinkin siis ehdottamaan kaakelien maalaamista ns. kaakelimaalilla. Ihme kyllä, siihen sain luvan. Kodin Terrasta kipaisin purkillisen tuota ihmeainetta valkoisena. Litran purkki maksoi 43 euroa, joten ihan halpaa sillä maalaaminen ei ole. Googlailin ohjeita ja kokemuksia ja niitä tuntui olevan laidasta laitaan tarjolla. Kummallista kyllä valmistajan kotisivuilla maalausohjeet olivat aika lailla erilaiset kuin purkissa. Päädyin noudattamaan purkin ohjeita maalin levittämisestä siveltimellä.

Ensimmäinen puolen metrin pätkä vedettiin vähän paksummalla kerroksella. Ei hyvä. Valumia tuli aika lailla, vaikka yritin niitä korjailla niin kauan kun maali vielä levittyi. Seuraavalle pätkälle taas todella ohut läpikuultava kerros ja siihen päälle sitten toinen. Tällä taktiikalla valumia tuli selvästi vähemmän.

Nyt on vasta kolmannes välitilasta maalattu. Lopputulos on varsinkin kauempaa katsottuna ihan mukiinmenevä ja tuo kyllä kummasti valoa keittiöön. Nyt vaan pitäisi vielä löytää potkua maalata ne loput kaksi kolmannesta, huokaus. Minne se into katosi?

Ennen jälkeen-tilanne

Jos joku miettii kaakeleiden maalaamista, niin en kyllä voi kuvitella, miten tuon voisi siististi toteuttaa esimerkiksi kokonaiseen isoon kylpyhuoneen seinään. Itse suosittelisin vain pienempiin kohteisiin. Voisin myös kuvitella, että ihan sileän kiiltäväpintaisen kaakelin siististi maalaaminen voi olla aika haasteellista.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Annetaan kaikkien kukkien kukkia

Tammikuu oli todella työntäyteinen kuukausi. Aika ja energia eivät enää oikein riittäneet kirjoittelemiseen. Koskapa olin enimmäkseen töissä, oli muu perhe ilmeisesti päättänyt paikata kodin sisustukseen viime kuussa jäänyttä aukkoa. Eli tässä todiste, että meidän perheessä harrastavat sisustamista muutkin kuin minä.

Poikani oli taiteillut näkemyksensä modernista sisäovesta siskonsa huoneen oveen tässä yksi päivä. Erinomaisen hieno idea ja huolellinen toteutus mielestäni. Sopiiko meille? No jaa, siitä voi olla aika monta mielipidettä. Saa kuitenkin piristää yläaulaamme tämän kevään.