maanantai 20. helmikuuta 2012

Made in Finland!

Kun penkoo noita vanhoja vaatteita, ei välty ihmettelemästä sitä, miten 80-luvun puoleen väliin asti lähestulkoon kaikki kengät ja vaatteet ovat suomalaista valmistetta tai itse tehtyjä. Tätini on koulutukseltaan ompelija, joten hänen kädentöitään on äidin säilyttämissä vaatteissa paljon.

Yhtäkkiä 80-luvun loppupuolella Suomessa ei enää kannattanutkaan mikään ja yksi toisensa jälkeen nämä vaatetehtailijatkin lopettivat toimintansa. Tässä muutamia herkkupaloja niiltä ajoilta kun kotimaista vielä myytiin ja ostettiin.
Tässä Vanessa-merkkisessä suomalaisessa mekossa muistan äitini juhlineen 70-luvun alkuvuosina. Mekko on puuvillakangasta ja väri/kuviomaailmaltaan aika mielenkiintoinen. Jalassani on samalta ajalta olevat korokepohjaiset avokkaat. Äitini oli minua 15 cm lyhyempi, joten hänen päällään tämä oli täyspitkä mekko.
Meillä on paljon vanhoja valokuvia ja kaitafilmejä, joissa äitini työntää minua vaunuissa tämä takki päällään. Se on siis peräisin ihan 70-luvun alusta. Merkkinä Leijona, valmistanut Yhtyneet Pukutehtaat Tampereella. Ja nuo kiiltävän valkoiset somisteet ovat ihan ehtaa muovia.
Tässä kaksiosaisessa Pia&Paula-merkkisessä pilkullisessa puvussa äitini edusti nuorimman veljensä häissä heinäkuussa 1977. Minullekin tämä on täyspitkä ilman kenkiä, joten ihmettelen vaan miten paksupohjaisissa kengissä äitini on asua täytynyt käyttää.

Tällaista kävelykenkää ei kyllä voi siroksi kehua hyvälläkään tahdolla. Niin paljon näitä on kuitenkin käytetty, että merkki on kulunut pois.



 Nämä Gaborin kiiltonahkakengät ovat itse asiassa niin ajankohtaisen näköiset harmaine mokkanahkaisine somisteineen, että taidankin viedä kotiin ja ottaa käyttöön. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)