maanantai 26. joulukuuta 2016

Melkeinpä täydellinen

Äipän kuolemasta tuli tänä syksynä viisi vuotta. Pari vuotta sitten jo huomasin, että äitiä tulee ajateltua toki usein, mutta ei kuitenkaan enää päivittäin. Joulun aikaan tähän tulee aina poikkeus, sillä hän jos kuka oli viimeisen päälle jouluihminen. Niin oli myös mummoni, jonka kodissa nykyisin joulua vietämme.

Äidilläni oli omanlaisensa huumorintaju, ja häntä huvitti suuresti joka vuosi mediassa toistuvat ohjeet ja neuvot siitä, kuinka luoda täydellinen joulu. Keskinäiseen huumoriimme kuului se, että joka aattoilta myöhään äiti istahti alas sohvalle ja  tokaisi, että nyt se on joulu sitten taas ohi. Eikä tullut täydellistä tälläkään kertaa.

Koska perinteet velvoittavat, täydellistä joulua tavoiteltiin myös vuonna 2016. Todella lähelle päästiin, ihanaa oli. Mutta kyllä sieltä pöydästä varmasti jotain oli unohtunut!


IMG_2897 IMG_2869 IMG_2810 IMG_2842 2016-12-26 0011 IMG_2850 IMG_2884 IMG_2830 IMG_2875 IMG_2821 2016-12-26 001 IMG_2783 IMG_2879 IMG_2803

maanantai 19. joulukuuta 2016

Sekoillen Szentendreen

Olin saanut ystävältäni Maaritilta vinkin kauniista Szentendren kylästä Tonavan rannalla Budapestin lähellä. Pekkarinen tutkaili tietolähteitään ja totesi kylän olevan reilun puolen tunnin junamatkan päässä keskustasta.

Meillä oli alunperin tarkoitus mennä sunnuntaiaamun messuun Budan puolella, mutta jollain käsittämättömällä tavalla myöhästyimme siitä, ja päätimmekin lähteä Szentendreen sen sijaan. Laskeuduimme Budan vuorelta Batthyányn metroasemalle, josta junan oli määrä lähteä ensin metrolinjana muuttuen lopulta jonkun sortin paikallisjunaksi.

Sattui kuitenkin niin, että jostain syystä juuri sinä aamuna alkumatkan metroyhteys oli peruttu, ja sen sijaan matkustajia kehotettiin hyppäämään bussiin nro 109 ja jatkamaan sitten paikallisjunalla joltakin asemalta, jonka nimi ei jäänyt mieleeni.

Ehdimme juosten juuri ja juuri lähdössä olleeseen bussiin ja istahdimme tyytyväisinä kyytiin. Opasteita ei metrolaiturin jälkeen enää ollut missään englanniksi. Alkoi vähän ihmetyttämään kun olimme istuskelleet jo parisenkymmentä minuuttia bussissa, eikä mistään löytynyt mitään viitettä Szentendreen. Lopulta bussi pysähtyi jonkin ei ollenkaan niin elegantin neukkuhenkisen betonilähiön hylätylle bussiasemalle ja jäi siihen.

Juna-asemia ei ollut matkan varrella näkynyt enää aikoihin, joten ei täälläkään. Aikamme asemaa ympäri pyörittyämme samainen bussi nro 109 ajoi paikalle ja hyppäsin kysymään kuskilta neuvoa. Sorry, ystävällinen hymy ja iloisesti tuikkivat silmät, mutta ei sanaakaan englantia. Päätimme kuitenkin jatkaa bussilla olettaen, että se palaisi lähtöpaikkaansa.

Hetken bussissa istuttuamme luoksemme käveli herttainen mummeli kysymään puhummeko saksaa. Jesh, saksalla pärjään kyllä! Nyt lähtisivät asiat luistamaan. Söpöä, mutta mummon käsitys omasta saksan kielen taidostaan oli kutakuinkin liioiteltu. Häneltä saamamme informaation perusteella olisimme varmaan vielä tänä päivänäkin siinä uskossa, että koko Budapestin metro on räjähtänyt, kaputt ja boom.

Tässä harharetkessämme tuhraantui sen verran aikaa, että lopulta päästyämme takaisin lähtöpisteeseen, metroliikenne olikin jo palautunut takaisin raiteilleen ja pääsimme aloittamaan matkamme Szentendreen normaalireittejä. Kylä oli tosiaankin ihastuttava joulumarkkinoineen ja junamatka oli mielenkiintoinen, onneksi ilman ylimääräisiä kommelluksia. Loppumatkan maisemissa pääsimme jo pikkuisen jopa pustan tunnelmaan.



IMG_2544

IMG_2551IMG_2557 IMG_2550 IMG_2562 IMG_2564 IMG_2573


Bonuskuvassa tyytyväinen langosin syöjä Szentendren joulumarkkinoilla IMG_2566


perjantai 16. joulukuuta 2016

Pihalla Budapestissä

Vuosi sitten kun saavuimme jouluiselta matkaltamme Pariisiin, päätin heti, että seuraavan vastaavan matkan kohde olisi Budapest. Koska Pekkarinen nieli ajatuksen nikottelematta, matka varattiin.

Lähtöpäivänämme Helsinki-Vantaalla oli täysi kaaos lentoaseman ilmaan päässeen kaasun takia. Meidänkin lentomme oli lopulta parisen tuntia myöhässä ja saavuimme Budapestiin niin, että ehdimme nippanappa yön viimeiseen lentokenttäbussiin ja metroon, jolla pääsimme keskustaan.

Ensimmäisen päivän aamuna seisoin Budapestin kaduilla täysin pöllämystyneenä. Ymmärsin lopulta, että minun on ollut helppoa sopeutua aiempiin matkakohteisiin siksi, että niihin on ollut aina joku kiinnekohta. Kun olen hullaantunut tanskalaiseen ja ranskalaiseen, on ollut helppo pujahtaa Köpikseen ja Pariisiin. Ruotsalaiset ja saksalaiset ovat joka tapauksessa kuuluneet aina elämääni, joten sinnekään ei ole ollut kovin kummallista matkustaa.

Yhtäkkiä tajusin, että olen paikassa, jonka historiasta en häpeäkseni muista juuri mitään, en tunne ketään paikallisia enkä oikeastaan tiedä mistään mitään. Kuulen puhetta, joka kuulostaa suomelta kauempaa, mutta on täysin mahdotonta ymmärtää sekä puhuttuna että kirjoitettuna. Joka kulmalta näkyy palatsia, temppeliä, kirkkoa, linnaa ja patsasta, mutta Pekkariselta kuulen, että mikään ei oikeastaan ole ikivanhaa niinkuin oletin. Ihmiset näyttivät kummallisen tutuille ja suorastaan jopa vähän arkipäiväisille. Jokainen vastaantulija olisi melkeinpä voinut olla yhtä hyvin suomalainen. Oli vaikea päästä kärryille mistään ja olo oli häkeltynyt. Ehdin jo miettiä, mitä näistä viidestä päivästä oikein tulee.

Muutama tunti meni ja olin jo taas radalla entiseen tapaan. Viiden päivän aikana ehdimme kiertää melkeinpä kaikki klassikkokohteet. Kävelykilometrejä tuli taas tavalliseen tapaan parikymmentä päivässä. Lopulta löysin täältä lumoavan kauniin ja kodikkaan kaupungin, johon on varmasti mukava palata vielä takaisin.


IMG_2064 IMG_2030 IMG_2068 IMG_2073 budapest blogi IMG_2306 IMG_2637 IMG_2340 IMG_2641 IMG_2382 IMG_2526 IMG_2273 IMG_2517 IMG_2267 IMG_2589 IMG_2602