keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Going to the chapel of love and we're gonna get married....

Pekkarinen ja Paperitähti Varkaudessa 30.7.1994


Haakuva



Pekkarinen ja Paperitähti Tuusulassa 30.7.2014


hääkuva2014

Hikistä oli, molempina iltapäivinä. Takana virallista yhteistä taivalta siis 7300 päivää. Saavutus sekin.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Perhosia vatsassa vai pupu pöksyissä?

Ihmiselo on kyllä monessa kohtaa tosi hankalaa. Minua on esimerkiksi jo kauan harmittanut se, kun tulee pelättyä niin monenlaisia asioita. Oikeastaan en usko, että pelkään sen enempää kuin moni muukaan ikäiseni naisihminen, mutta mistäs sen sitten lopulta ikinä tietää, kun ei toisen pään sisään pääse kuitenkaan asiaa tarkistamaan. Kaikenlaista sitä tuleekin ja on tullut vuosien varrella pelättyä. Vielä enemmän kuin pelkäämiseen, aikaa menee huolestumiseen ja huolestuneena olemiseen.

Sanotaanko näin, että äidin kuoleman jälkeen alkoi tulla mittari täyteen ja tartuin tähän ominaisuuteeni kaksin käsin. Tässä sitä nyt ollaan muutama vuosi myöhemmin. Tyytyväisenä tuloksiin istun vietettyäni kaksi yötä ypöyksin mummini ja ukkini talossa, jossa aiemmin en olisi varsinaisesti uskaltanut olla yksin edes päiväsaikaan, hohhoijaa.

IMG_3657IMG_3656






Joo totta, tämä on näennäisesti keskellä metsää, naapureita on, mutta niitä ei näy. Talo on iso ja siinä on kellaria ja vinttiä ja siellä kuuluu omituisia ääniä ympäri vuorokauden. Unohda en myös sitä, että 70-luvulla viereisessä metsässä lymyili vuorokauden verran vankikarkuri, ehkä.


IMG_3661

Silloin tällöin olen muistellut yhtä pelkäämiseen liittyvää tarinaa lapsuudestani. Varkaudessa on 50-luvulla rakennettu vesitorni, joka on samalla asuintalo. Sen katolle pääsee katsomaan maisemia, ja nykyisin siellä on myös oikein viihtyisä kahvila. Koska sukuni sekä isän, että äidin puolelta on Varkaudesta kotoisin, vietin lapsena tosi paljon aikaa siellä joko mummolan koirien tai rakkaan serkkutyttöni seurassa.

Olimme Nanna-serkun kanssa noin 10-vuotiaita, kun tuli yhtenä kesälomapäivänä mieleen, että voisimme käydä vähän katselemassa maisemia vesitornista. Huonompi homma, pelkäsin sitä verkkohissiä, joka tornin huipulle katselijat sen 15 kerrosta kuljettaa.

Hissin vieressä kulki porraskäytävä, joten päädyimme siihen, että kävellään niitä rappusia sitten. Kun olimme 15. kerroksessa, edessä olikin ylätasanteelle johtava metalliovi, joka oli lukossa! Tornin huipulle pääsi ainoastaan hissillä, muu käynti sinne oli suljettu.

IMG_3634

Ei auttanut tyttöjen kuin lähteä kiltisti palailemaan maan pinnalle portaita pitkin. Minulle tuli paluumatkalla vielä niin hirveä korkean paikan kammo, että jouduin laskeutumaan rappuset kontaten. Nannaa tämä hutireissu ymmärrettävästi harmitti ja saimme vielä siinä palaillessa aikaiseksi mojovan riidan, jossa sitten riitelemistä riittikin pitkälle sinä päivänä. Torniin ei siis menty sillä kertaa.

Vaan eipä mittään. Tällä viikolla ajattelin hoidella sitten senkin homman pois päiväjärjestyksestä. Sain Varkauteen vieraakseni nuoruuden ystäväni lapsineen ja järjestin meille ensimmäisen päivän ohjelmaan heti ensimmäiseksi aamupäivällä vierailun Vesitornin kahvilaan. Matka taitettiin komeasti hissillä mennen tullen ja ylhäällä nautittiin kaikessa rauhassa jäätelöt maisemia katsellen ja valokuvaten. 35 vuotta tätä kypsyttelin...

IMG_3628 IMG_3617 IMG_3621

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Juhlasta juhlaan

Eipä ole juuri tullut harrastettua täällä näitä asukuvia. Vaan hyvä se on mennä välillä ryminällä yli mukavuusalueidensa. Ja hei, onnistuin poseeraamaan niin, että polvituki vasemmassa jalassa ei juurikaan näy. Sitä siis edelleen mukanani kuljetan, mutta enää vain reilun viikon jos paraneminen on edennyt odotetusti.

Tälle viikonlopulle on sattunut meille peräti kahdet rippijuhlat juhlittaviksi. Kesäjuhlat on ihania!

koko asu rytkolassaasu rytkolassa

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Happy Birthday to me

Yleisesti ottaen kyyristelen ihan mielelläni siellä taka-alalla vähän piilossa. En tunne sen suurempaa tarvetta tai halua olla erityisesti esillä tai herättää huomiota minkään asian tiimoilta. Kun satuin syntymäänkin ihan keskellä sydänkesää, olen jo lapsuudesta saakka tottunut siihen, että synttäreitäni ei juuri noteerata, eikä sen kummemmin juhlita, sillä juhlahetken aikaan kaikki ovat yleensä lomilla kuka missäkin suunnassa.

Tänä vuonna jostain syystä haluan tehdä poikkeuksen ja päätin täälläkin julistaa, että minulla on tänään synttärit! Katsotaan nyt sitten, miten juhlapäivää tänään vietän. Jalkapuolelle sopivat jonkun sortin suunnitelmat on jo kyllä olemassa. Viime vuonna minulla oli tosi mukava stadipäivä synttäripäivänä, vaikka sen ihan ypöyksin lopulta vietinkin. Ei ollut seuraa, sillä kukaan ei ollut maisemissa.

Synttärimuistoja minulla ei siis kovin runsaasti ole, mutta syntymäpäiväni lähestyminen luultavasti vuodelta 1977 on pienintäkin yksityiskohtaa myöten tarkasti muistissa sattuneesta syystä. Kuten tämä tarina, kyseessä ei ole sen suurempi trauma, mutta isän oppi kyllä meni perille;-) Lahjoja en toivo tänäkään vuonna postiluukusta minulle pudoteltavan.


15v
Kuvassa Paperitähti 15-vuotissyntymäpäiväkahveillaan vuonna 1985 kotipihassa ihan vaan oman perheen kesken. Toivottavasti minun ei tarvitse sanoa kampauksesta yhtikäs mitään, hiljaiseksi vetää kertakaikkiaan.

Oli helteinen keskikesän päivä opettajien asuntolan pihalla. Pyörimme siinä parhaan ystäväni Naapurin-Katin kanssa ja isäni pesi ja puunasi hänelle tyypillisesti autoaan samalla puolella pihaa. Sillä hetkellä meillä sattui olemaan tummansininen Saab 99, senkin muistan. Muistan tarkalleen, missä kohtaa isä autonsa äärellä oli ja missä Katin kanssa hengailimme. Tuli siinä sitten Katin kanssa puhetta, että syntymäpäiväni olisi muutaman päivän kuluttua. Kati oli pahoillaan, ettei pääsisi juhlimaan, sillä he olivat juuri kesälomareissussa kyseisenä päivänä.

"Ei se mitään", minä sanoin, "voit tiputtaa lahjan postiluukusta".

Hämmästykseni oli todella suuri ja vilpitön, kun isäni tämän hyvän ideani kuultuaan vihastui aivan hirveästi. Hän otti minut välittömästi todella tiukkaan puhutteluun ja oli kyllä niin mahdottoman ärtsynä. Vähän oli vaikeuksia aluksi ymmärtää isän kiukun syytä, mutta selvisihän se sitten minullekin, että lahjat eivät kuulemma ole tärkeintä?! Pian 7-vuotiaasta aika outo ajatus, mutta niinhän se taitaa olla, kun nyt asiaa aikuisena pohtii.

Jotta älkääpä nyt sitten tunkeko tänä päivänä minulle postiluukusta mitään. Jos nyt joku jäi miettimään, että miten sille Katin lahjalle kävi, tuliko lahjaa vai ei, niin kyllä sieltä postiluukusta lahja kolahti. Tässä se on, vieläkin tallessa, nahasta ja turkiksesta tehty pikkuinen hiiri, kuvattu vuonna 2014. Olisiko tuo sitten ikimuistoisin syntymäpäivälahjani? IMG_3243