sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Yhden loman loppu

Sinänsä haikeaa, että meidän lomamme Pekkarisen kanssa eivät enää parina viime vuonna ole olleet täysin synkronoituja. Mökkeily loppuu siihen, kun Pekkarinen palaa töihin ja minä jatkan lomailua jossain muissa merkeissä. Tälle kesällekin on hirveästi kaikenlaista mielessä, toteutukseen päätynee noin 10% ideoista. Joka tapauksessa takana on kaunis viimeinen kesälomapäivä Sulkavan mökillä.



Sen verran on otettava kantaa maailman menoon, että ilmaisen näin julkisesti mieliharmini Marimekon päätökseen lopettaa Sulkavan laukkutehtaansa ja sulkea sitä myöten myös tehtaanmyymälä. Ymmärrän toki, että kyseessä on yritystoiminta eikä hyväntekeväisyys. Siltikin minusta kyseessa oli ehdottomasti se kaunein tehdasrakennus ja tehtaan paikka, jotka Suomessa olen nähnyt. Laukkujen ompelu Sulkavalla on loppunut jo, mutta tehtaanmyymälä on auki vielä elokuuhun, joten jäähyväisostoksia piti käydä tälläkin reissulla tekemässä kahteen otteeseen. Kiitos menneistä vuosista myymälän aina yhtä mukaville ja iloisille asiakaspalvelijoille.


Useasti on tullut mainittua, että ruuanlaitto ei todellakaan kuulu intohimoihini, eikä edes mitenkään mieluisiin juttuihin. Joskus on kuitenkin hyvä tänne kirjata, mitä on tullut tehtyä spontaanisti, mutta edes vähän onnistuneesti, jotta pystyisi sen tarvittaessa toistamaan.
Pekkarinen on aivan järkyttynyt, miten nopeasti tuo pannu oikein tyhjeni...

Juhannukseksi oli tullut ostettua aika reilusti erilaisia makkaroita lähinnä Lidlistä. Tykkään Lidlin makkaroista, sillä ne tuovat minulle muistoja 80-luvun alkupuolen matkastamme Saksassa asuvan setämme luokse. Sen verran reilusti niitä tuli haalittua, että makkaroita jäi juhannusaaton kokolla paistamattakin, joten jotain piti keksiä. Tämmöistä niistä sitten tuli ja kelpasi kehujen kera kaikille muille paitsi Kisuprinsessalle, joka ei syö makkaraa(kaan).

PAPERITÄHDEN BRATWURSTIPANNU

reilusti erilaisia bratwursteja
puoli purkkia kurpitsapikkelsiä
reilu desi kermaa

Pilko makkarat ja käristä voissa mieluusti oikein kunnollisella valurautapannulla. Lisää kurpitsapikkelsi ja anna hautua hetki, lisää kerma ja anna hautua niin kauan että nestettä haihtuu reilusti ja koko liemi jotenkin karamellisoituu.

Meillä syötiin kaalisalaatin kanssa, mutta huomasin, että tuohon pannulle voisi itse asiassa heittää suoraan ne kaalisuikaleetkin. Lisäsin nimittäin liemeen pienen määrän leikkuulaudalle jääneitä kaalinsuikaleita ja sopivat oikein mainiosti hautumaan tuohon kermaiseen kastikkeeseen.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Ditmar Urbach

Minulle on vuosien varrella kertynyt unkarilaisen Granitin tehtaan käyttöposliinin lisäksi myös jonkin verran Tsekkoslovakiassa valmistettuja Ditmar Urbachin astioita. Tehdas on perustettu 1880-luvun alkupuolella ja yhdistetty kahdesta eri posliinitehtaasta. Usean omistajanvaihdoksen jälkeen vuonna 1938 natsit ottivat sen haltuunsa ja 1945 tehdas kansallistettiin.

Tehtaan vanhempi tuotanto näyttää olevan ihan maailmanlaajuisestikin keräilytavaraa, mutta siitä ei näissä minun astioissani ole kyse kuitenkaan. Minun kaapeistani löytyy halpaa käyttöposliinia vanhimmillaan jostain 70-80-luvun hujakoilta. Veikkaisin myyntipaikoiksi samoja kuin Granitillakin, eli ainakin Anttila ja jotkut isot marketit.

Muodot ovat pelkistettyjä ja siirtokuvissa löytyy monenlaista. Aika yleinen on ollut romantiikan nälkää taltuttava ruusu, mutta pelkistetympääkin kuviota löytyy. Pääosin olen onnistunut löytämään eri kokoisia kulhoja, mutta tuota ruskeakukkakuviota minulla on myös syviä ja matalia lautasia mökillä.

Astiahullu mikä astiahullu.











tiistai 25. kesäkuuta 2013

3,6 kilometriä

Tälle kesälomalle ei ole siunaantunut mitään erityistä intohimoprojektia toisin kuin viime kesälle kasvien kuvausprojekti. Annan siis näiden parin yhteisen lomaviikkomme aikana Pekkarisen hyvin pitkälti määritellä lomaohjelmamme. Useimmiten siinä käy niin, että Pekkarisen valitsemat kohteet ovat luontokohteita, kun taas minä valitsisin herkästi jotain, missä ihmisen kädenjälki näkyy enemmän tai vähemmän vahvana.


Tällä kertaa helteinen iltapäivä vietettiin Vilkaharjun luontopolulla Sulkavalla. Luontopolut ovat minusta kovin suloisen nostalginen 70-80-lukulainen ilmiö. Muistan jotenkin, että silloin joka kunnasta löytyi oma polkunsa ja ainakin me koululaisina jouduimme niitä tahkoamaan milloin minkäkin oppiaineen nimissä. Ja mikäpä oli näin jälkeenpäin ajatellen tahkotessa, sillä onhan niihin aina valittu maisemallisesti ja luonnon kannalta tavallista merkittävämpiä alueita, mutta kuitenkin niin, että reitit ovat suhteellisen helppokulkuisia.

Luontopolkuihin kuuluu olennaisena osana myös opetuksellinen puoli. Haalistuneita kirjoituskoneella kirjoitettuja tietoiskuja ja kuvatauluja löytyy reittien varrella sieltä täältä.
Tämä reitti kierrettiin jo vuosikymmenten takaa tutuissa tunnelmissa. Edessä viipotti hurjaa vauhtia kaksi aivan luonnon lumoisssa olevaa koiraa, innokas isä, kärsivällinen äiti ja perää pitivät kaksi narisevaa, jurputtavaa ja voimakkaasti kiroilevaa murrosikäistä. Kaikkien ympärillä pörräsi vielä sinnikäs parvi paarmoja ja kärpäsiä. Näin se historia toistaa itseään...

Ensimmäisen sadan metrin matkalla tunnelma oli vielä kohtuullisen leppoisa.

Matkan varrella napsittiin ensimmäiset kypsät mustikat.

Kisuprinsessan taidonnäyte pitkospuilla.


Ellei ympärillä tosiaan olisi pyörinyt sankka parvi verenhimoisia ötököitä olisi  kasveja ollut mukava kuvata enemmänkin.

Noutaja kepinhakumatkalla Saimaassa.
Ensimmäisen kenkäparin kohdalla kuvittelin väsyneen vaeltajan jättäneen kiven päälle hanganneet poponsa
Mutta toisen kohdalla kävi jo selväksi, että kyseessä olikin vain keskimääräistä persoonallisempi tapa merkitä reittiä.
Tässä vaiheessa Kisuprinsessa kaiketi ajatteli, että juoksemalla pääsisi sivistyksen pariin vähän nopeammin.
Reitin loppupuolella enää karvakorvat jaksoivat ihmetellä Suomen suurimpiin kuuluvan siirtolohkareen valtavaa kokoa
Muutama sata metriä ennen autoa maisema muuttui minun ilokseni  lehtomaiseksi, ja kasvillisuuden joukosta bongasimme kaksi Suomessa kasvavista orkideoista: valkolehdokin ja maariankämmekän.


maanantai 24. kesäkuuta 2013

Mittumaari

Ensimmäinen täysin omannäköinen keskikesän juhla on nyt juhlittu. Meillä siihen sisältyi tänä vuonna:

rakkaita ihmisiä ja supersuloisia lapsia


karvakorvia


herkkuja ja hyvää ruokaa


Ja tietysti myös perinteitä ja laiskottelua


lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kotiin kuskattua

Nämä eivät suinkaan ole kaikki yhdeltä retkeltä löytyneitä. Onneksi.



Tällaisia kohokuvioituja Arabian pikkulautasia minulla oli jo pino ennestään. Nyt löytyi samaa sarjaa tarjoilulautanen.


Esteri Tomula suunnitteli tämän kuvioaiheen vuonna 1973 Arabia Wärtsilän 100-vuotisjuhlan kunniaksi valmistettuihin tuotteisiin. Harvinaisen isokokoinen kuppi tuon ajan tuotteeksi. Oikeastaan ihan muki.



Oranssit jutut päätyvät nyt hanakasti meikäläisen koriin. Etualan kannu on ostettu jo aikaa sitten, mutta purkit takana ovat parin viikon takaisia Vermon hankintoja. Aarikan raitapurkkeja ei luultavasti voi koskaan olla liikaa. Vielä puuttuu värejä ainakin pari.


Tarjoilulautanan Arabian Riikka-sarjaa. Suunnittelija Anja Jaatinen-Winqvist.



Tätä Longchampin pikkulaukkua onkin tullut käytettyä varsin ahkerasti. Juuri sopivan kokoinen kirppisreissuille. Sonia Rykielin raidallinen t-paita neonpinkkine koristeomenoineen oli todellinen löytö. Aarikan vanha sormus on minusta ihana, siitä huolimatta, että tuosta pallosta on kulunut hopeointi pois.




Valtaistuimeni puutarhassa. Sattuipa niin, että vuosia sitten eräältä äidin ystävältä ostamani vanha silkkitäkki on juuri samaa sävyä kuin tämän uusrenessanssityylisen nojatuolin verhoilukangas. Täkki oli myyjän vanhempien kihlajaislahja, joten sen täytyy olla jostain 40-luvulta.



Oranssia ja villejä väriyhdistelmiä retrotäkissä. Juu, olin päättänyt, että en enää pääsääntöisesti osta täkkejä. Siis pääsääntöisesti.


Muistelen hämärästi, että näissä isoissa vanhoissa pulloissa olisi myyty tiskiainetta. Tämä vihreä lasi nyt vaan on niin kaunista kaikissa valo-olosuhteissa.


Gunvor Olin-Grönqvistin Suvi-sarjakokoelmaanikin olen onnistunut viime aikoina täydentämään muutamalla kynttilänjalalla.


Kaksi lähestulkoon samanlaista Arabian vanhaa soppakulhoa. Vain kädensijojen mallin on hieman erilainen. Näistä tulee hieno lisä Kisuprinsessan rippijuhlapöydän kattaukseen.


Esteri Tomulan Vegeta-sarjaa Finelille. Kannellinen säilytysrasia, jollaista olin haeskellut jo pidempään.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Hau hau & hau hau

Greenhill's Life is Life ja Pikestar's Xcalibur, onko tämä enemmänkin kuin pelkkää ystävyyttä?











Äidilläni oli aivan erilainen suhde koiriin kuin minulla. Minua harmitti jo lapsena se, että hän suhtautui koiriin täysin välinpitämättömästi. Ajattelin aina hänen maalaistalon tyttönä tottuneen siihen, että elukoilla on jokaisella oma tehtavänsä kodin ympäristössä. Harvassa talossa kai mitään eläintä pelkkänä lemmikkinä pidettiin. Nyttemmin olen alkanut uskoa, että seuraavalla tarinalla ehkä olikin suurempi merkitys kuin mitä hän itse koskaan antoi ymmärtää.

Äiti oli ehkä noin kymmenenvuotias, kun hänen enonsa toi hänelle lahjaksi pystykorvan pennun. Kuten useimmat pikkutytöt, myös äiti, oli aivan ihastunut koiranpentuunsa. Viikon verran hän oli sitä hoivaillut ja rakastanut, kun eno tulikin hakemaan koiranpennun äidiltä pois. Eno oli löytänyt pennulle maksavan ottajan ja sen kummemmin tunteilematta otti koiran äidiltä ja möi sen pois.

Mahtoi olla pikkutytölle pettymys. Ymmärsin äidin puheista, että hän oli silloin jo pidempään ehtinyt toivoa omaa koiraa. Vaan sen jälkeen ei toivonut enää ikinä. 50-vuotislahjaksi saamastaan koiranpennustakin kieltäytyi jyrkästi minun suureksi pettymyksekseni.