sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Yhden loman loppu

Sinänsä haikeaa, että meidän lomamme Pekkarisen kanssa eivät enää parina viime vuonna ole olleet täysin synkronoituja. Mökkeily loppuu siihen, kun Pekkarinen palaa töihin ja minä jatkan lomailua jossain muissa merkeissä. Tälle kesällekin on hirveästi kaikenlaista mielessä, toteutukseen päätynee noin 10% ideoista. Joka tapauksessa takana on kaunis viimeinen kesälomapäivä Sulkavan mökillä.



Sen verran on otettava kantaa maailman menoon, että ilmaisen näin julkisesti mieliharmini Marimekon päätökseen lopettaa Sulkavan laukkutehtaansa ja sulkea sitä myöten myös tehtaanmyymälä. Ymmärrän toki, että kyseessä on yritystoiminta eikä hyväntekeväisyys. Siltikin minusta kyseessa oli ehdottomasti se kaunein tehdasrakennus ja tehtaan paikka, jotka Suomessa olen nähnyt. Laukkujen ompelu Sulkavalla on loppunut jo, mutta tehtaanmyymälä on auki vielä elokuuhun, joten jäähyväisostoksia piti käydä tälläkin reissulla tekemässä kahteen otteeseen. Kiitos menneistä vuosista myymälän aina yhtä mukaville ja iloisille asiakaspalvelijoille.


Useasti on tullut mainittua, että ruuanlaitto ei todellakaan kuulu intohimoihini, eikä edes mitenkään mieluisiin juttuihin. Joskus on kuitenkin hyvä tänne kirjata, mitä on tullut tehtyä spontaanisti, mutta edes vähän onnistuneesti, jotta pystyisi sen tarvittaessa toistamaan.
Pekkarinen on aivan järkyttynyt, miten nopeasti tuo pannu oikein tyhjeni...

Juhannukseksi oli tullut ostettua aika reilusti erilaisia makkaroita lähinnä Lidlistä. Tykkään Lidlin makkaroista, sillä ne tuovat minulle muistoja 80-luvun alkupuolen matkastamme Saksassa asuvan setämme luokse. Sen verran reilusti niitä tuli haalittua, että makkaroita jäi juhannusaaton kokolla paistamattakin, joten jotain piti keksiä. Tämmöistä niistä sitten tuli ja kelpasi kehujen kera kaikille muille paitsi Kisuprinsessalle, joka ei syö makkaraa(kaan).

PAPERITÄHDEN BRATWURSTIPANNU

reilusti erilaisia bratwursteja
puoli purkkia kurpitsapikkelsiä
reilu desi kermaa

Pilko makkarat ja käristä voissa mieluusti oikein kunnollisella valurautapannulla. Lisää kurpitsapikkelsi ja anna hautua hetki, lisää kerma ja anna hautua niin kauan että nestettä haihtuu reilusti ja koko liemi jotenkin karamellisoituu.

Meillä syötiin kaalisalaatin kanssa, mutta huomasin, että tuohon pannulle voisi itse asiassa heittää suoraan ne kaalisuikaleetkin. Lisäsin nimittäin liemeen pienen määrän leikkuulaudalle jääneitä kaalinsuikaleita ja sopivat oikein mainiosti hautumaan tuohon kermaiseen kastikkeeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)