Tunari jo nuorena

Talvilomaviikkoa aloitellaan lapsuuteni kodissa. Pekkarinen hiihtelee lähes maanisesti. Juuri alkanut lumipyry vei minulta suurimman hingun ulkoiluun. Koska olin luvannut tyttärelleni etsiä pari hauskaa kasarijuttua, jotka muistin äitini säästäneen, päätinkin sitten tänä aamuna hautautua ulkovarastoon etsimään niitä.

Äidilläni todella oli taito säästää kaikenlaista eri aikakausia hyvin kuvaavaa tavaraa, esinettä, vaatetta, kenkää. Ja vieläpä paljon sitä kaikkea. Äidin retrovaatematkalaukuista löytyy vaatteita ja kenkiä isäni mummon jäämistöstä lähtien. Olohuoneen lattialle onkin nyt leviteltynä neljä matkalaukullista naisen elämää 40-luvulta 90-luvun alkuun.

Erityisesti minua tänä aamuna ilahduttivat 80-luvun puolessa välissä itse tuunaamani kävelykengät. En tiennytkään, että äiti oli säästänyt myös ne. Kengät olivat alunperin valkoiset, mallia sämpylä. Jotenkin mieleeni oli tuolloin juolahtanut, että haluaisin pallolliset kengät. Sellaisia en ollut vaan missään nähnyt myytävän.

Eräänä päivänä, kun olin jäänyt kotiin potemaan lievää flunssaa, keksin, että voisin ihan hyvin itsekin tehdä sellaiset. Eli tuunata tai turata, miten vaan. Istuin kylpyhuoneen lattialla lähes koko päivän ja piirsin kenkiin markan kolikkoa sabluunana käyttäen lyijykynällä ympyröitä. Kun kengät oli kuvioitu kauttaaltaan, väritin mustalla vedenkestävällä tussilla ympyröiden ulkopuolelle jäävän alueen. Ja voila, siinäpä ne olivat: pallolliset kävelykengät. Käytin niitä tosi paljon, ja tussi tuntui kestävän oikein mainiosti nahkassa.

Palloteemassa kun pysytään, äidin matkalaukuista löytyivät myös yhdet haaremihousut. Olivat kovasti muodikkaat jossain 80-luvun loppupuolella. Minullakin oli ainakin parit erilaiset. Niistä äiti oli säästänyt nämä mustavalkoiset. Mitäpä näistä voi oikein sanoa. Hohhoijaa. Pukevat niin kauniisti jokaista vartalotyyppiä.

Ja muuten. Innostuin niin kovasti noista mustan vedenkestävän tussin tarjoamista mahdollisuuksista, että seuraavaksi ideoin mustasankaiset silmälasit. Sen aikaisten rillieni kehykset olivat kirkasta muovia, eivätkä vanhempani olleet halukkaita kustantamaan minulle mustia. Eihän siinä sitten muuta kuin tussi käteen ja äkkiähän ne kehykset oli maalattu. Pienenä haittapuolena mainittakoon, että tussi levitti naamaan mustaa väriä. Mikä lie kemiallinen reaktio. Ei siis toiminut silmälaseissa ihan yhtä hyvin kuin kengissä.