Destination Dalarna

Eikö lie suurimmalla osalla keskiluokkaisista ja keski-ikäisistä kanssakulkijoistani päässänsä lokeroituna kaikenlaisia potentiaalisia käyntikohteita pitkäksi listaksi asti erilaisiin kategorioihin. Esimerkiksi näin kun minulla: olisipa siellä ihan kiva käydä, tuolla olisi aivan ihana käydä ja täällä jos kävisin, niin varmasti se muuttaisi elämässäni jotain.

Ruotsalaisen taiteilijan Carl Larssonin koti Taalainmaan Sundbornissa oli ajatuksissani huojunut siellä jossain kahden viimeisen kategorian välillä varmaan koko aikuisen ikäni. Ei sillä, muistan hänen idyllisiä kuviaan jo lapsuudesta, äitinikin kovasti fanitti ruotsalaista elämäntapaa ja estetiikkaa. Jopa siinä määrin, että äidin jo ollessa todella huonossa kunnossa, joskin lopullista syöpädiagnoosia ei silloin tainnut vielä olla, halusi hän tehdä vielä kesäisen automatkan Sundborniin isäni kanssa. Viimeiseksi ulkomaan matkaksihan se sitten hänellä jäi.

Kun kesällä 23 Kisuprinsessan kanssa ihastuttiin niin kovasti kahdestaan tehtyyn automatkaan Virossa, niin eipä ollut kahta sanaa, etteikö tänäkin kesänä autolla johonkin kahdestaan lähdettäisi. Ihan yhtä helpolla ei tällä kertaa reissun aineksia saatu kasaan. Matkan suuntaa ja reittiä arvottiin pitkään ja autollakin oli oma sanasensa sanottavana siihen soppaan. Valmista tuli kuitenkin lopulta ja autopaikat laivaan oli varattu juhannuksen alusviikolle. Päämääränä olisi Taalainmaa ja kohokohtana Sundbornissa Lilla Hyttnäs-kotimuseo heti ensimmäisenä, ja sen jälkeen kiertäisimme vielä hartaudella Siljan-järven (Falun, Tällberg, Rättvik, Nittsjö, Nusnäs, Mora, Orsa, Leksand, Borlänge, Siljansnäs nyt ainakin muistuu mieleeni reitin varrelta).

Kyseiseen museoon pääsee vain ennakkoon ostetuilla opastetuilla kierroksilla, sillä se on edelleen Larssonin suvun ahkerassa käytössä vapaa-ajan paikkana, eli samalla myös yksityiskoti. Siitä syystä siellä ei saa sisätiloissa kuvata ja sehän on kyllä iso harmi. En usko, että niin inspiroivassa kodissa olen koskaan käynyt. Kodin sisustus on säilynyt lähes soppakulholleen samanlaisena kuin se Larssonin ikonisissa maalauksissa on ikuistettuna. 

Ennakoin jo etukäteen, ettemme välttämättä ehtisi kyseisen päivän kummallekaan englanniksi opastetulle kierrokselle, joten laitoin sinne sähköpostia ja kysyin, voimmeko vaihtaa liput toiselle päivälle, jos niin käy. Sepä kannatti, sillä meille järjestettiin vielä kyseiselle päivälle ylimääräinen yksityiskierros englanniksi. Itkuhan siinä tuli, kun tuon maagisen kodin ovesta sisään astuttiin.

Taalainmaasta taisi muutenkin tulla meille molemmille tällä reissulla suuri rakkaus. Maisemat olivat hengästyttävän kauniita oikeastaan kaikkialla. Ruotsalaisten tyylisilmä ei taida pettää koskaan? Kierrettiin teitä, isoja ja pieniä, tuhannen kilometriä kaikkiaan. Niin monta viehättävää kylää, paikkaa, kokemusta ja nähtävyyttä, että jälkeenpäin melkein hengästyttää. Viimeinen yö ennen kotiin lähtöä yövyttiin vielä selkeästi etelämpänä Mariefredissä, jotta pääsimme tutustumaan vielä yhteen tyyli-ikoniini, Gripsholmin linnaan. Kun vielä tuo Mariefredin pieni kaupunkikin oli kerrassaan kaunis ja hurmaava, voin vain todeta, että kaikki toiveeni täyttyivät ja vielä vähän enemmänkin.

 

Sisäänkäynti Lilla Hyttnäsiin, siinähän ne itkuhanat sitten aukesi

Ruotsin radion toimipiste idyllisissä jokimaisemissa Falunissa

Kesäkuun viikot ennen juhannusta ovat ihan lemppariaikani matkustaa oikeastaan mihinkä vaan. Niin Taalainmaallakin, kesä oli kukkeimmillaan ihan joka paikassa, mutta missään ei ollut vielä ketään

Ensimmäisen yön majapaikka vaaran laella Tällbergissä lunasti paljon enemmänkin kuin lupauksensa

Eipä meinanneet meikämatkalaisen molemmat jalat pysyä maassa sitten millään tällä reissulla

Toisena yönä Orsa Station B&B ja sen ihana aamiaishuone

Rättvikin pitkässä laiturissa riitti kävelemistä, vaan päähän asti päästiin. Tottahan toki kastoin siellä varpaat jääkylmään Siljan-järveen

Tienviitassa luki Nittsjö ja aikaahan meillä oli. Sillä sekunnilla silmieni edessä vilisivät kaikki ne uudet ja vanhat keramiikkaihanuudet, joita olin vuosien varrella ruotsalaisissa lehdissä bongaillut, Sinne siis, en olisi ikinä uskonut, että tämäkin unelma joskus toteutuu.

Gripsholmin linna Mariefredin satamasta käsin kuvattuna

Linnan orangerie, joka oli edelleen kasvihuonekäytössä linnan kasvi-ja kukkatarpeita palvellen

Kustavilaisuutta lähdin Gripsholmiin katsomaan ja kustavilaisuutta siellä näin

Linnan teatteri mykisti meidät molemmat täysin, kun istuimme tyhjässä salissa kahdestaan tuon valtavan 1700-luvulta peräisin olevan näyttämön edessä

Mariefredin idyllisen pikkukaupungin tunnelmia varhaisen keskiviikkoaamun rauhassa

Paikalliset Kling och Klang pitänevät majaansa täällä

 

Rengasretki Virossa, osa 3

Ensin päätimme, että varataan matkaan yksi yö. Sitten keksittiin vähän lisäkohteita ja venytettiin kahteen yöhön. Kun reissuun lähtee, niin eihän se riitä, joten muutettiin paluu vielä yölaivalle ja käytössämme oli näin kolme kokonaista päivää.

Vilkaisu karttaan antoi meille ajatuksen, että Sipulitien loppupäästä ehtisimme vielä vallan mainiosti käydä Tartossa. Ja jos sinne kerran ehditään, niin eihän tuo Viljandikaan kaukana olisi. Minä olin päättänyt, että äiti ajaa sinne, mihin tytär haluaa. Ja tytär halusi nähdä myös Viljandin. Se ei kyllä ollut virhe millään tapaa. Hyvin ehdittiin, ja ennenkaikkea, kyllä kannatti.

Tartto on kaupunkina monellekin suomalaiselle hyvin tuttu. Täällä nähtiin siten jo paljon turisteja, jopa yksi tuttava tuli vastaan vanhan kaupungin kaduilla. Kaupunkihan on vähän niinkuin Tallinna pienoiskoossa: uutta ja vanhaa söpösti samojen rajojen sisällä.

Viljandista ei voikaan sitten muuta oikein sanoa kuin että tänne vielä palataan. Jälkikäteen olemme löytäneet kaupungista parikin hotellia, joissa enemmän kuin mielellään kallistaisimme
päämme tyynylle. Takaisin on siis tuleminen joku päivä, vaikka tämänkertainen vierailumme alkoikin kaatosateessa kamalan ruman kauppakeskuksen pihalla paikkaa ihmetellessä. Viiden minuutin ajan mietimme, viitsimmekö edes autosta ulos nousta. Hyvä, että viitsimme.

Lopuksi vielä lämmin kiitos viljandilaisella parkkiksella lepäilevälle valkealle ratsulleni, joka jälleen kerran jaksoi meitä valittamatta ja nöyrästi paikasta toiseen kuskata, pieniä teitä ja isoja teitä. Kilometrejä on kertynyt kanssani jo kiitettävä määrä <3

Rengasretki Virossa, osa 2

Yöpaikkojen löytäminen ei yllättäen ollutkaan kovin helppoa, ainakaan täältäpäin Viroa. Ensin ajattelimme olla yötä Narvassa, mutta ei sieltä suunnalta löytynyt oikein houkuttelevia majoituskohteita. Kun Kisuprinsessa sitten ahkerasti Instagramia pengottuaan löysi meille ensimmäiseksi yöksi pohjoisrannikolta Liimalan kylästä aivan loistavan näköisen pikkuisen hotellin, suunnitelmat muuttuivat heti. Rakennus näytti olevan hyvinkin moderni, kovin suosittu häiden pitopaikkana ja sijaitsi hienosti aivan rantaviivan tuntumassa. Sellaiseksi täsmälleen osoittautui todellisuudessakin Villa Tulivee: pieni hotelli, jossa on vain muutama huone, ystävällinen palvelu ja hyvä aamiainen.

Kun meille vielä oli järjestetty toiveidemme mukaisesti huone merinäköalalla, tuntui melkein taianomaiselle nukahtaa, kun suoraan silmien edessä aukesi avomeri isosta ikkunasta. Villa on aikalailla keskellä ei mitään, parin tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta ja vajaan tunnin päässä Narvasta. Alueella vallitsi ylellinen rauha, ja hotellin näkötornista aukeni upeat maisemat rannikolle.

Kisuprinsessa oli jo vuosi sitten kesällä lähdössä autolla yksin Viroon, kohteenaan Peipsijärvi ja sen rannalla kulkeva Sipulitie. Sitten sattui kaikenlaista ja hänen matkansa kuitenkin peruuntui viime tipassa. Kun tuttavilta suosituksia majapaikoista kysyttyäni, sain myös vinkin eräästä vanhassa linnassa sijaitsevasta hotellista, joka vielä sijaitsi juurikin tuon Sipulitien alkupäässä, päätettiin Virossa viettää nyt toinenkin yö.

Alatskiven linnan hotelli olikin ehdottomasti kokemisen arvoinen. Hotellissa on vain neljä majoitushuonetta, eikä sinä yönä muita majoittujia linnassa ollutkaan kuin me siellä ullakkokamarissamme. Sisäänkirjautumisen yhteydessä meitä pyydettiin valitsemaan valmiilta listalta toiveidemme mukainen aamiainen, joka tarjoiltiin toivomaamme aikaan linnan ravintolasalissa.

Kaikenkaikkiaan jälleen hienoa palvelua, jonka kruunasi se, että linnan sommelier vakuutti illalla meille, ettemme jäisi yöksi linnaan yksin, vaan joku henkilökunnasta on siellä myös yöllä. Suurin osa linnan tiloista on museona, joten tilaa kaikensortin kummajaisille kyllä yöaikaan riittää. Meitä ei käynyt kukaan kuitenkaan tuona yönä tervehtimässä, vaikka kylän käsityöpuodin pitäjä pilke silmäkulmassa meille kertoi kummitustarinoita linnasta.

Linnan suunnittelussa on aikoinaan esikuvana ollut Balmoralin linna Skotlannissa.

Linnan ympäristössä on iso puistoalue lampineen, ei erityisen hoidettu, mutta ihan kiva paikka pienelle kävelylenkille.

Alatskivi kylänä oli senkokoinen, että sieltä löytyi muun muassa ruokakauppa ja se yksi aivan erinomainen ravintola. Muutaman kilometrin päässä aukeaa myös sitten se Peipsijärvi, Euroopan viidenneksi suurin järvi, joka monessa kohtaa vaikuttaa enemmän merelle kuin järvelle ja jonka keskellä kulkee Venäjän ja Viron välinen raja. Jos vastarantaa näkyy, kuuluu se täälläkin jo Venäjälle. Tien nimi juontaa juurensa alueella asuvaan vanhauskoisten ryhmään, jonka elantona sipulinviljely pitkälti toimii. Monessa reitin varren kylässä pieniä huolellisesti hoidettuja sipulipeltoja näkyikin lähes joka mökin pihassa. Virallisesti tie taitaa varsinaisesti olla yrittäjien matkailuverkosto. Pelkästään jo näiden omaperäisten ja suloisten kylien takia tuonne kannattaa kyllä ajella. Harmillisesti ne eivät valokuvissa näytä yhtään millekään, joten niistä ei ole kuvia yhtä Kallasten kylän kuvaa enempää laittaa.

Ravintola Kivi korts, Alatskiven kylä

Nina tuletorn eli Ninan kylän majakka Peipsijärven rannalla

Peipsijärvi on suuri ja sen rannalta löytyi ne simpukat, joita ei meren rannalta löydetty

Kisuprinsessan viime kesän pieni epäonni oli tässä kohtaa minun suuri onneni, sillä tuskin olisin itse keksinyt koskaan tänne lähteä ja se olisi ollut kyllä suurensuuri harmi!