Perässähiihtäjiä vai edelläkävijöitä

Pääsiäistä vietettiin mummolassani. Edelleen tuntuu luontevalle kutsua tuota taloa mummolaksi, vaikkei mummo ole siellä asunut enää sitten vuoden 2008 ja lisäksi se on muutaman mutkan kautta päätynyt minun ja veljeni omistukseen.

Koska meillä on toiveena saada mummon talo myytyä mieluummin aika pikaisesti, päätimme että kovin suuria rahoja tai aikaa talon ilmeen kohentamiseen emme käyttäisi. Muutama pakollinen asia on hoidettava, muuten jatkamme yhteiseloamme sillä, mitä 80-luvun alku suomalaisille parhaimmillaan tarjosi. MÄNTY!

 

Eteishalliin jätettiin mummin ryijy ja lisättiin vanha koulutaulu. Muuten: mäntyä.

Eteisen puhelinnurkkaus. Mäntyä ja chippendalea, sulassa sovussa.

Voisi kuvitella, että mummin ja ukin mailta ei tuon talon rakentamisen jälkeen mäntyjä juuri löytyisi, sillä talon sisustuksessa lattiat, katto, väliovet, ikkunat ja suurin osa sisäseinistäkin on tehty lakatusta mäntypaneelista. Kun mänty tunnetusti ajan mittaan tummuu voimakkaasti, voin vakuuttaa, että tunnelma reilut 30 vuotta talon rakentamisen jälkeen on hmm...hämyisä.

Mummolan kirjoille pääsin tekemään sen, mikä on jo pitkään himottanut. Järjestin ne värijärjestykseen.

Kiltti ja ystävällinen enoni antoi meille lainaan alkuperäisen Pastilli-tuolin, jolla isäni vuonna 1970 maalaaman kukkataulun kanssa saimme vähän särmää mummin olohuoneeseen.

Kuitenkin olen useasti ennenkin todennut, että muoti suurimman osan ajasta vain kierrättää vanhoja ideoita uudestaan. Siksi haluan myös uskoa, että pian tämä mummolakin on taas ultratrendikäs.  Kun siellä on oleskellut nyt pidempään, niin pelottavalla tavalla on tuo mänty alkanut näyttää melkein jo mukiinmenevälle.

Ukkinikin oli romunkerääjä. Hän oli pelastanut 1800-luvulla rakennetusta purkutalosta kattohirret, joista sahautti nämä tuvan seinissä käytetyt lankut, mäntyä. Mummon pääsiäiskaktukset komeassa kukassa.

Tuvan uuni on ollut ahkerassa käytössä lämmönlähteenä, kun talon lämmitysjärjestelmä on tänä talvena reistaillut luvattoman usein.

Toista vuotta sitten raahasimme mummolaan vanhempieni varastosta isäni joskus aikanaan hankkiman urkuharmonin. Mikä parasta, isäni osaa myös soittaa sitä. Joten ristiäisvirretkin pääsimme veisaamaan urkuharmonin säestyksellä. Pistäkääpäs paremmaksi.

Kirppikseltä löysin jättiläiskokoisen Habitatin pöytälampun. Vips vaan tupaan, mutta siellä se ei enää näytäkään kovin suurelle. Kaikki on suhteellista.

Ehkä mieluisin paikka minulle kuitenkin on talon iso lasikuisti, joka isojen ikkunapintojensa ansiosta on männystä huolimatta valoisa ja ikkunasta aukeaa maisemat rantaan.

Pääsiäisemme kruunasivat omalla porukalla järjestetyt suloisen veljenpoikani ristiäiset. Juhlia vietettiin lähimmän suvun ja ystävien kesken ja juhlat olivat varsin leppoisat. Onnea vielä kerran hurmaavalle pikku-Emilille. Täti on sinusta niin ylpeä.