Pöytä koreaksi

Jotkut ystävistäni ehkä muistavat viime kevättalvelta yhden mojovan avioriitamme ruokapöydän tiimoilta. Meillä oli ihan hyvä ja riittävän suuri ruokapöytä, jonka ostin tähän taloon muuttaessamme. Käytettynä tietenkin, niinkuin pyrin ylipäätänsä mahdollisimman paljon ostamaan. Saimme aikanaan vanhemmiltani tupaantuliaislahjaksi niin ikään tämän talon valmistuttua ruokapöydän ympärille kuusi kustavilaista medaljonkituolia ja silloin ostamani pöytä sopi mielestäni hyvin tuoleihin.

Vuosien varrella sisustuslehtien ja -blogien aivopesemänä aloin kuitenkin kaipaamaan enemmän kontrastia noiden tuolien ja ruokapöydän välille ja kevättalvella tein päätöksen ruokapöydän vaihdosta. Kun päätös oli tehty, olin muutamassa tunnissa löytänyt uuden ja myynyt entisen. Taisin tosin myydä vanhan liian halvalla, sillä ostajia sille oli jonossa peräti kahdeksan kappaletta muutamassa tunnissa.

Uusi ruokapöytä täytti kaikki toiveeni erinomaisesti lukuunottamatta sitä, että paksu tammikansi oli tammen värinen. Ja sehän ei sovi meille alkuunkaan. Koska pöytä on kuitenkin ihan laadukas, ajattelin, että vien sen puusepälle pintakäsittelyyn, sillä halusin siitä kuultavan valkean. Tavoitteena oli myös kerrankin ammattimainen työnjälki. Ja tähän sitten tuli väliin Pekkarinen. Tämähän ei käynyt hänelle alkuunkaan. Muuten minä kai en juuri hänen mielipiteitään kysele, vaan yleensä teen niinkuin itse haluan, mutta ongelmaksi muotoutui se, että paksulla tammikannella varustettu teräsrunkoinen pöytä on niin pirun painava, että minun voimillani se ei liikahtanut senttiäkään. Sitäpaitsi, kuljetusoperaatioon olisin myös tarvinnut Pekkarisen pakettiautoa, jota ei siis tälle keikalle todellakaan herunut. Ei muuta kun turaa taas kerran itse. Kyllä otti aivoon ja sen annoin myös kuulua. Tai pikemminkin en antanut kuulua, sillä ikävä kyllä on myönnettävä, että olen armoton mököttäjä.

Yritin selvitellä Askosta, josta pöytä alunperin on ostettu, mikä pintakäsittely pöydässä on, mutta sieltä ei koskaan vastattu minulle Koko homma alkoi tuntua niin hankalalle, että annoin pöydän olla tammenvärinen loppukesään asti. Elokuun alussa tartuin vihdoinkin toimeen, hommasin aineet ja aloin tomerasti hiomaan pöytää. Parin päivän urakka, lopputulos kai ihan jees, jos vielä kestää myös aikaa ja kulutusta. Vähän pelkään ettei kestä, mutta se on sitten tulevaisuuden tarina.

Bongaa kuvasta keskeneräiset hommat osa 128, ruokapöydän tuolien verhoilu on toistaiseksi jäissä. Ollut siinä tilassa viimeiset kahdeksan kuukautta.