Meillä on kotona tien toisella puolella hoivakoti. Siellä asuu Helena. Tarkalleen ottaen en ole edes varma, onko Helenan nimi oikeasti Helena, eli olenko kuullut jonkun puhuttelevan häntä sillä nimellä, vai olenko vain itse alkanut ajatella häntä sen nimisenä. Tarkalleen ottaen en edes tunne Helenaa, mutta silti hänestä on tullut erityinen, sillä Helena on ihan erityinen.
Taannoin meidän lähistöllämme toimi hetken aikaa kirpputori.
Sieltä sai muovikassillisen vaatteita eurolla ja kenkiä yhtä halvalla. Olin siellä
kerran Helenan kanssa yhtäaikaa.
Kuulin, kun hän meni kassalle maksamaan ostoksiaan ja
kirpparin pitäjä kysyi häneltä, että oletko aivan varma, että nämä kaikki
vaatteet ja kengät ovat sopivia ja tarvitset niitä, kun olet tälläkin viikolla
jo monta kertaa käynyt täällä tekemässä hankintoja. Kyllä, näin on asian laita,
vakuutti Helena ja sai tehtyä ostoksensa.
Kun Helena lähtee kävelylle, hän on aina satsannut täysillä ihan
omaan tyyliinsä. Jos hän ei olisi sitä tehnyt, hänellä olisi tietenkin päällään
jotkut housut, takki ja kengät, mutta koska jokainen kävelylenkki on juhlan
aihe, on Helena pukenut päällensä juuri siihen päivään sopivimmat ja upeimmat
vaatteensa. Ryhdikkäänä lipuessaan hänellä voi olla yllään päällekkäin vaikka
housut ja hame, paksut sukat ja sandaalit, paljon koruja ja hiuksissa lukuisia
pinnejä, täysin vapaasti kaikkien perinteisten tyylisääntöjen ohi ja yli. Kaikista
tärkein on kuitenkin käsilaukku. Se Helenalla keikkuu aina mukana, yleensä
käsivarrella, mutta joskus se on olkalaukku.
Kesäisellä kävelylenkillään Helena kerää ojanpientareilta
kukkia. Joskus kohdatessaan meidät, hän saattaa kysyä saisiko silittää Moppea.
En tietenkään voi tietää, onko Helena onnellinen, mutta
jotenkin hän sille minusta vaikuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)