Kukka-Eikka

Joskus seitsemän tai kahdeksan vuotta sitten, meillä kävi töissä torstaiaamuisin kukkamyyjä ruokalan lastauslaiturilla. Kutsuimme häntä Kukka-Eikaksi, sillä muuta nimeä meillä ei hänelle ollut. Hän ajoi sisälle ja avasi ison, vihreän pakettiautonsa ovet ja nosteli kukat esille.

Myynnissä oli aina kulloisenkin sesongin kukkia varsin kohtuuhintaan. Lähes aina oli tarjolla sekä leikko- että ruukkukukkia. Luulen, että hän ajoi meille suoraan kukkatukusta, sillä mistään en ikinä ole saanut niin hyvälaatuisia kukkia sellaiseen hintaan ostettua.

Useimmiten hänen ympärillään parveili isot laumat työpaikkamme naisia ja Eikalla oli mukavaa juteltavaa jokaiselle. Tasaisin väliajoin kuului Eikan leppoisa huudahdus: "Kenen vuoro, kenen tuuri?" kun hän yritti selvittää, kuka oli maksujonossa seuraavana. Hän oli yksi sympaattisimmista ihmisistä, jonka olen ikinä tavannut.

Yhtenä torstaina Eikka ei ajanutkaan lastauslaiturille meidän suureksi pettymykseksemme. Kuulimme, että hän oli sairastunut todella vakavasti, eikä enää pystynyt jatkamaan kukkien kaupustelua.

Eikka on mielessäni aina kun katselen pelakuita, jotka aikanaan häneltä ostin. Toisen niistä jätin hölmöyttäni pakkaseen viime syksynä, mutta toinen sattumoisin pelastui ja kukkii jo nyt taas täyttä päätä varsin elinvoimaisena.

Parisen vuotta sitten kuulin kirpputorilla kulman takaa tutun äänen: Eikkahan se siellä. Enpä varmaan liioittele, kun sanon, että juoksin hänen luokseen juttelemaan. Hän oli kuntoutunut kohtalaisesti vaikeasta sairaudestaan, mutta työn pariin hän ei enää palaisi.

Siinäpä ihminen, joka omalla vaatimattomalla olemuksellaan jätti ikuisen jäljen sydämeeni. Kiitokset kukkamiehelle.