perjantai 20. joulukuuta 2013

Riikaan vaikka väkisin

Ehdin jo moneen kertaan manata sattunutta, minulle äärimmäisen harvinaista, erehdystä. Sorruin nimittäin säästämään Berliinin matkassamme ja valitsin niinkin lyhyelle matkalle välilaskullisen lentovaihtoehdon. Takaisin tullessa lentojen välillä oli lähes kuusi tuntia, joten hetken asiaa tuumattuamme päätimme lähteä käväisemään Riikassa syömässä myöhäisen lounaan.

Tätä oli kyllä mietitty jo kotona, joten järkytys oli minulle melkoinen, kun lentokenttäbussiin astuttuamme minulle selvisi, että Pekkarisella ei ollut hajuakaan, missä meidän olisi jäätävä bussista pois. Saati sitten, että hän bussista ulos astuttuamme olisi tiennyt, mihin suuntaan meidän on lähdettävä päästäksemme vanhaan kaupunkiin.

Nälkäisinä ja väsyneinä ajauduimme matkamme ensimmäiseen rehelliseen riitatilanteeseen. Joku vaisto kai meidät sitten lopulta ajoi oikeaan suuntaan ja ruokapaikka löytyi. Sen jälkeen tätä pikavisiittiä jatkettiin paljon leppoisimmissa merkeissä. Tervetuloa seuraamaan matkalaukkumiehen jalanjälkiä...


2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)