Perheen nuorisolla on syyslomaviikko. Uhmakkaista suunnitelmistamme huolimatta Pekkarisen ja minun syyslomat typistyivät loppujen lopuksi vain kahden päivän mittaiseksi. Kun vielä Kisuprinsessa juuri lomaa edeltävällä viikolla sai elämänsä ensimmäisen oikean työpaikan ja hänen ensimmäinen työkeikkansa sattui juurikin lomaviikon alkuun, lähdimme lomantynkäselle taas vähän erilaisella kokoonpanolla.
Muutaman savolaisen mutkan kautta ajelimme jälleen kerran mummolaani Varkauteen. Pahoittelen, että tuo mökki alkaa olla aika loppuunkaluttu aihe täällä blogissa. Minulle ja veljelleni se on kuitenkin aina vaan yhtä ajankohtainen vastuineen, mutta myös rakkaine ja haikeinekin muistoineen. Syksyn pimeinä päivinä tajusin, että tässä samaisessa talossa olen viettänyt ihan joka ikisen jouluni 10-vuotiaasta 27-vuotiaaksi asti mummin ja ukin vieraana.
Kun eilen aamulla heräsin pimeässä välikammarissa keittiöstä kuuluvaan astioiden kilinään ja ilmassa leijuvaan vienoon kahvin tuoksuun ja kävelin hämärää käytävää pitkin kohti keittiötä, tunsin todella omituisella tavalla muutaman sekunnin ajan yhtäkkiä olevani 11-vuotias. En olisi ollut yhtään hämmästynyt, jos siellä olisivat aattoaamun puuroa keitelleet äitini ja mummini, jotka hymyillen olisivat toivottaneet minulle hyvät huomenet.
Keittiöön astuttuani sieltä paljastui tietenkin Pekkarinen, joka valmisteli lähtöään pihalle päivän puusavottaan ja taikahetkeni oli ohi.
Tällä lomalla minua ei oikeastaan huvittanut alkuunkaan osallistua mihinkään polttopuutalkoisiin, joten näpertelin mummolassa kaikenlaista muuta joutavaa ja syksyyn sopivaa.
Tähän tunnelmaan on jotenkin helppoa samaistua... tätini ja mummini touhuamassa mummolamme keittiössä jouluisissa tunnelmissa. Rakkaat ja haikeat muistot mielessä minullakin tähän taloon ja yhteisiin Jouluihimme liittyen. Mutta lapsuutemme Joulut ovat varmasti jollain tapaa edelleen läsnä meidän Jouluissa, vaikka niitä nyt kukin tahoillamme vietämmekin.
VastaaPoistaMinusta on aivan ihanaa lukea juuri näitä, tähän "mökkiin" liittyviä kirjoituksiasi sekä katsella laittamiasi kauniita kuvia, mitä milloinkin olet ideoinut. KIITOS!!
Joo, joka kerta kun seison ikkunassa tässä talossa, tulee mieleen ne kymmenet ja kymmenet joulut, jotka seisoimme kahdestaan ensin sen naapuritalon ja sitten tämän talon ikkunassa odottelemassa joulupukkia tulevaksi. Aika onnekkaita olimme. Pelottavalla tavalla kiintymys tätä taloa kohtaan vaan koko ajan kasvaa, ottaen huomioon, että tätä pitäisi mahdollisimman pian kuitenkin olla myymässä pois...
VastaaPoistaErittäin onnekkaita olimme, nythän sen vasta tajuaa. Ymmärrän tuon kiintymyksen kun itsekin jotenkin "salaa" toivon että jäisipä mummolan talo teille.
VastaaPoista