perjantai 23. tammikuuta 2015

Paistosta pannulle

Koska olen niin armottoman laiska kyökki-ihminen, hämmästyn itsekin niinä harvoina kertoina, kun jaksan ryhtyä ruuanlaittoon ja saan aikaiseksi vieläpä jotain oikeasti hyvää. 

Raaka-aineiden kanssa tätä ruokaa valmistaessa voi varmaan hifistellä vaikka kuinka, mutta minun keskittymiskykyni riittää juuri ja juuri yhdessä ruokakaupassa käymiseen. Useimmiten se on K-market, mutta kausittain innostun myös Lidlin tarjonnasta. Tällä kertaa mentiin peruskookaupan tarjonnalla eli Pirkka-fetaa ja jotain kreikkalaisia oliiveja.

Resepti on varsin simppeli, eikä valmistuksessa tarvitse kauaa nykerrellä. Eikun uuniin ja riittävän nopeasti myös syömään. Näillä määrillä tein neljän hengen reilun annoksen. Ohje löytyi Lainahöyhenissä-nimisestä blogista. 

TOMAATTI-FETA-OLIIVIPAISTOS

2 kokonaista palafetaa
2 rasiaa kirsikkatomaatteja puolitettuina
kalamata-oliiveja
muutama veitsen alla muhennettu valkosipulinkynsi
tuoretta oreganoa
tuoretta timjamia
oliiviöljyä
juoksevaa hunajaa
kuivattuja yrttejä maun mukaan

Öljyä valurautainen paistinpannu, laita siihen kokonaiset fetapalat, tomaatit, valkosipulit ja oliivit. Lorota päälle oliiviöljyä ja lisää tuoreet yrtit ja maun mukaan kuivattuja yrttejä. Minä lisäsin timjamia ja rosmariinia kuivattuna. Ennenkuin laitat uuniin ripottele tomaattien päälle vähän sormisuolaa ja lopuksi vielä koko paistoksen päälle vähän juoksevaa hunajaa.

190-asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Nautitaan lämpimänä rapeakuorisen vaalean leivän kanssa. 


IMG_6211

Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota siihen, että usein on näkynyt ohjeita, joissa ruoka valmistetaan valurautaisessa paistinpannussa, mutta uunissa paistaen. Enkä ihmettele, se on itse asiassa varsin kaunis tarjoiluastia pöydässä. Vanhoja kotimaisia valurautapannujahan voisi vaikka haalia kirpputorilta muutaman lisää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)