lauantai 26. elokuuta 2017

Onnellisina Oxfordshiressä, Englanti osa 2/4

Kun lähdimme matkaan Maaritin kanssa, emme tunteneet toisiamme kovinkaan hyvin. Vaan oih, kuinka meillä kävikään tuuri. Samankaltaiset elämäntavat ja kiinnostuksen kohteet helpottivat tiivistä yhdessäoloa huomattavasti. Molemmat olemme AIKAISIA aamuihmisiä, tykkäämme kävellä PALJON, olemme kaikkiruokaisia, rakastamme kirpputoreja, olemme suhtkoht sukkelia kaikissa toimissamme, huumorintajumme on samankaltainen ja luonnollisesti meitä yhdistää myös kiinnostus kaikenlaisiin kasveihin. Ja voih, kuinka meillä oli hauskaa. Välillä nauroimme niin, että lihakset kramppasivat.

Niinpä me kävelimme ja kävelimme. Väitän, ettei matkaamme mahtunut yhtään päivää, jolloin kävelykilometrit olisivat jääneet alle 10. Maaseutukyliä Oxfordshiressä koluttiin ristiin rastiin: Farnborough, Warmington, Banbury, Hanwell, Cropredy. Oxfordin kaupungissa tallusteltiin yksi lauantaipäivä, ja piipahdettiinpa yhtenä iltana syömässä naapurikreivikunnankin puolella Stratford-upon-Avonissa.

Jos matkan varrelle sattui mainos mummojen tarjoilemasta teestä ja kakusta, sinne mentiin. Warmingtonissa pubissa saimme kunnian olla ensimmäiset etelä-afrikkalaisen baarimikon tapaamat suomalaiset, niin ikään ensimmäisiä suomalaisia arvelivat meidän olevan myös Farnborough Hallin museossa. Maisemat olivat suoraan kuin englantilaisista sarjoista, geokätköjä etsittiin ja niitä myös löydettiin, olutta, viiniä ja pubiruokaa maisteltiin.

Warmingtonin kylä ja ravintola The Falcon, jonka terassi oli ehdottomasti reissun upein IMG_4187 IMG_4191 IMG_4181 IMG_4198 oxfordshire2

Oxford & Oxford Botanic Garden, jonka lummelammikossa nähtiin reissun kauneimmat lumpeet

oxfordshire IMG_4097 IMG_4094 IMG_4061 IMG_4055 IMG_4036 IMG_4004 IMG_4035 IMG_4103

IMG_4119

IMG_4226 IMG_4116

Farnborough Village & Farnborough Hall, puun alla seisovat ihmiset antavat vähän käsitystä puun koosta

IMG_4148 IMG_4145 IMG_4158 IMG_4163 IMG_4146 oxfordshire1

Eräänä iltana illallisella linnan pöydässä oli tarjolla ruuan lisukkeena Piccalilliä. Emäntä ja isäntä kertoivat sen olevan varsin perinteikäs herkku, jota muistelivat syöneensä jo lapsuudessaan. Erehdyin mainitsemaan, että sanana se minusta luultavasti oli kaunein koskaan kuulemani englanninkielinen sana.
IMG_4621

Seuraavana päivänä emäntä toi meille molemmille purkilliset tuota mainiota pikkelsiä. Hän oli käynyt kaupasta varta vasten hakemassa meille kauniisti nimettyä herkkua kotiin vietäviksi.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa palata näihin maisemiin kun luin tätä postausta�� Tosin en kyllä ole vielä oikein maan pinnalle laskeututkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans leijun edelleen sellaisessa oudon euforisessa tilassa ihan täysin. Ei mitään sasuja keskittyä normiaskareisiin :-)

      Poista
  2. Piccalilli myös minun suosikkini Englannin ajoiltani, nam niin hyvää. Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Monesti ne on noita ihan pikkujuttuja, joista jää kivoja muistoja. Varmaan en raaski tuota purkkia heittää tyhjänä menemään, tulee aina se illallinen mieleen!

      Poista

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)