Kaikki taitavat suurinpiirtein tietää joulukuusen koristelun
historian. Ensin siihen ripusteltiin kaikkea helposti ja halvalla saatavilla
olevaa: käpyjä, omenia, pähkinöitä, oljesta tehtyjä koristeita ym. Sitten alkoi
joillekuille rahhoo kertymään ja joku toinen huomasi siinä markkinaraon ja
alkoi lasisten kuusenkoristeiden valmistus ensin Saksassa joskus 1800-luvun
alkupuolella.
Ihan niin kuin piippurassitonttujakin vielä 15 vuotta
sitten, löytyi vanhoja lasipalloja tavallisiltakin kirpputoreilta joulun alla
joka käyntikerralla. Nyt niitä ei enää juuri näy kuin oikeissa
antiikkiliikkeissä myytävänä. Ohuesta lasista tehtyinä ne särkyvät todella
helposti ja silloin harvoin, kun niitä vielä kirpparille päätyy, ne usein
heitetään samaan laatikkoon muun joulukaman kanssa, jolloin niillä ei ole
oikeastaan mitään mahdollisuutta säilyä ehjinä.
Onneksi tuli tartuttua tilaisuuksiin aikanaan. Näitä ehtiä
kertyä omaan silmään niin kaunis ja kiva valikoima, ettei tarvitse harmitella.
Varastossa on vielä monta laatikollista, että en minä tähän ihan kaikkia lastannut,
tiedoksi vaan.
Jukka-tuotteen Kemsu-rekka löysi tiensä meille vuosi sitten
ihan pilkkahintaan. Toinen kylki on kärsinyt pientä pintavauriota, siitä halpa
hinta. Miten lie kuski kolaroinut. Ajattelin, että joskus ehkä kunnostaisin…niille lapsenlapsille?
Ihanaa ja iloista joulua kaikille rakkaille ystävilleni toivottelee hamsteri.
Nauttikaa läheistenne seurasta ja leppoisista pyhäpäivistä! Ensi vuonna taas
kirppistellään, kuinkas muuten.


Aivan ihania nuo lasiset kuusenkoristeet ja kaunis esillepano! Tämä sinun kalenteri esitteli vaikka kuinka monta ihanaa löytöä. Olipa kiva löytää blogisi! Kiitos kommentista omassani siis.
VastaaPoistaVanhat joulukoristeet on vaan niin hurmaavia. Vaikka totuuden nimissä joskus mietinkin, mitä järkee. Kun seisovat ainakin 11 kk vuodesta varastossa :-) Jään mielenkiinnolla seurailemaan sinun löytöjäsi jatkossa.
Poista