KØBENHAVN, day 1

Epistä. Aivan liian ihana. Ei samalla tavalla elegantti kuin Pariisi, mutta tyylikäs, kotoisa ja rento. Tykkään. Milloin vaan, uudestaan.

WVarkaus

Satun nyt vaan olemaan sellainen ihminen, jolla on usein kova ikävä vuosien varrella kuolleita, itselle tärkeitä ihmisiä. Siksipä luulen, että Varkaus on minulle erityisen hankala kaupunki. Kaikki isovanhempani asuivat siellä elämänsä loppuun asti. Molemmat ukit ja mummi vielä sen verran pitkään, että omat lapsenikin ehtivät oppia heidät hyvinkin tuntemaan.

Kiinnitin tällä syyslomareissulla ensimmäisen kerran huomiota siihen, että minulla on pakkomielteinen tapa Varkaudessa liikkuessani tarkistaa jokaikinen vanhempi vastaantulija. Alitajuisesti kai katselen, muistuttaisiko vanhus mummia tai ukkeja ja ehkä jopa toivon, että joku noista kolmesta tulisi yhtäkkiä vaan ihan muina miehinä minua kadulla vastaan.

Pöljää. Ja se alkoi ärsyttämään niin, että yritin oikein tietoisesti alkaa kiinnittämään huomiota siihen, mitä muuta kyseisestä kaupungista löytyy. Siksipä päädyimme Kisuprinsessan kanssa kuvaamaan tähän hienoon englantilaistyyppiseen pikkupuistoon.

Paikka oli hieno, samoin kuin pakkasaamun auringonpaiste. Muuten menikin sitten enemmän vai vähemmän pipariksi. Olkoon, joskus näinkin. Kaunis tyttäreni näytti ensin huumepäiseltä Kate Mossilta ja lopulta tippui suihkulähteen reunalta kivituhkalle, housut repesivät, verta valui ja itku tuli. Että semmosta glamouria tällä kertaa...

The kurpitsa

Naapurista saimme viikko sitten lahjaksi todellisen klassikkokurpitsan, joka oli kooltaan jyhkeä, kauniin oranssi ja muodoltaan tosi symmetrinen. Sanomattakin oli selvää, että siitä pitäisi kovertaa kurpitsalyhty, mutta jotain teki mieli kokeilla valmistaa sen sisällöstäkin. Hilloja meillä on jo muutenkin yllinkyllin, joten sitä ei kyllä tehnyt mieli enää turata.

Varustauduin valtavalla purkkiarmeijalla keittämään kurpitsapikkelisiä. Ihan turhaan, sillä säilöttävää sisältöä isossakaan kurpitsassa ei näyttäisi lopulta niin valtavasti olevan. Kaksi isoa lasipurkkia riitti oikein hyvin säilömään tämän kurpitsan pikkelsit.

On tullut niin useasti todettua, että ruuanlaitto ei kuulu lempiharrastuksiini, että sitä ei olisi kyllä tarpeen toistella. Mielelläni syön hyvin, mutta en viitsisi mitenkään nähdä suurta vaivaa ruuan eteen. Jos siis joku resepti päätyy tänne asti se tarkoittaa sitä, että kyseinen resepti on riittävän yksinkertainen, jotta haluan sen joskus toistaa.

Ystäväni vinkkasi tästä alunperin Kauhaa ja Rakkautta-blogissa julkaistusta parsakaalisalaatin ohjeesta. Kaikenlaisten kaaliruokien suurena ystävänä tätä kyllä teen toistekin.

MARINOITU PARSAKAALISALAATTI

parsakaalin kukintoja palasina
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa
hyppysellinen sokeria
1 dl rypsiöljyä
1 dl cashew-pähkinöitä
1 tl juustokuminansiemeniä
3 valkosipulinkynttä
kuivattuja chililastuja maun mukaan

Sekoita keskenään parsakaali, punaviinietikka, suola ja sokeri. Anna tekeytyä huoneenlämmössä 1-2 tuntia.
Silppua valkosipuli veitsellä.

Kun parsakaali on marinoitunut, kuumenna pannulla öljy. Lisää pannulle pähkinät, juustokuminansiemenet ja valkosipuli. Paista n. 1 minuutti, varo käräyttämästä valkosipulia! Poista pannu levyltä ja sekoita joukkoon chililastut. Kaada koko pannun sisältö parsakaalin joukkoon ja sekoita.

Siinähän se melkein meni, syyskuukin

Jos yhtään arvaan oikein, niin tästä tulee hiljainen syksy blogimaailmassani. Oikea elämä sitoo tällä hetkellä niin paljon aikaa ja eritoten ajatuksia, että muualle ei tahdo revetä. Hyvä näin silti, sillä olen elämääni tällä hetkellä erittäin tyytyväinen.

Syyskuun alkupuolella piipahdin maailman suloisimpien tyttöjen kanssa jälleen kerran helteisessä Tukholmassa. Tälläkin kertaa naisten reissu sujui lähinnä shoppailun merkeissä, joten ei siitä sen enempää. Tukholmasta palattuamme siirryimme suoraan Pekkarisen enon veneelle risteilemään tuoksi aurinkoiseksi sunnuntaiksi Espoon ja Helsingin edustalle. Tuli täten todistettua, että viisi tuntia veneen kannella aurinkoisena päivänä kärtsää ihon myös syyskuussa. Vaan kauniita ovat maisemat mereltä käsin.

Puolessavälissä kuukautta vietimme rakkaan pikkuveljen perheen kanssa viikonlopun Savon sydämessä. Vielä löytyi tienvarren pusikoista muutama syötävä vadelma ja muutama kukkiva kukkakin.

Sille en mahda mitään, että kuukauden päässä häämöttävä Kööpenhaminan matka alkaa mukavasti kutitella jo vatsanpohjaa. Kaikenlaista lystiä pitäisi olla Kisuprinsessan kanssa tiedossa sielläkin pitkän viikonlopun verran.

Tämä sienipiirakan ohje on ollut jo pitkästi yli kymmenen vuotta ehdoton suosikkini. Ohje on poimittu jostain vuosikymmeniä vanhasta sieniruokakirjasta, mutta olen muokkaillut sitä itselleni sopivaan suuntaan. Piirakan voi tehdä ihan yhtä hyvin tuoreista tai kuivatuista suppilovahveroista, ja varmaan mistä tahansa muistakin sienistä. Itse pidän pekonista niin, että tärvään piirakkaan koko paketillisen, kun alkuperäisessä ohjeessa puhutaan muutamasta siivusta.

 

PARAS SIENIPIIRAKKA

2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl grahamjauhoja (kaurahiutaleita tms. mitä kaapista löytyy)
125 g voita
hiven suolaa
0,5 dl vettä

2,5 dl kuivattuja sieniä tai tuplamäärä tuoreita
1 sipuli
pekonia maun mukaan
3 munaa
1 dl maito tai kermaa
2 dl juustoraastetta
0,5 rkl vehnäjauhoa
suolaa
mustapippuria

Liuota kuivatut sienet pehmeiksi. Hakkaa taikinan ainekset ja anna taikinan levätä jääkaapissa. Ruskista pekonit ja sipulit, lisää sienet ja hauduta sen verran, että ylimääräinen neste haihtuu. Levitä taikina piirakkavuokaan ja kaada päälle sieni-pekoni-sipuliseos. Vatkaa munat, maito, vehnäjauhot ja juustoraaste, lisää suola ja pippuri ja kaada seos täytteen päälle. Paista 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Oodi kesämökille

Pistetäänpä vielä yksi setti sekalaisia mökkikuvia viikonlopulta.

On aika ovelaa yrittää poimia marjoja talteen talven varalle, kun vieressä tarkkailee koko ajan yksi tai kaksi karvakorvaa. Aina kun pistät kippoon jotain, koira välittömästi tunkee syömään samaisesta puskasta loput marjat omaan kuonoonsa. 

Tuu jo, miten sä noin hidas oot??

No okei, älä vaahtoo, mä saatoin käydä tuolla mutaojassa.

Hei vaan ja ensi kesään, ikävähän tässä ehtii tulla!