maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kenelle kellot soivat?

Tyttäreni kutsui itseään pitkään 4 - 5-vuotiaana Kisuprinsessaksi. Ilmeisesti kissanpoikaset olivat suloisinta, mitä hän tiesi ja prinsessat ihanimpia olentoja päällä maan. Kisuprinsessan identiteetti oli niin vahva, että minun piti askarrella hänelle kartongista kruunu, johon piti liimata runsaasti timantteja ja kimallusta, sekä lisäksi varustaa se tekstillä Kisuprinsessa. Olipa hänellä sitten päällänsä kurahaalarit tai hellemekko, kaikkiin asuihin kuului luonnollisesti myös Kisuprinsessan kruunu.

Kisuprinsessani tänään.



Meillä molemmilla, Pekkarisella ja minulla, on erittäin vahva tarve olla aina ajoissa joka paikassa. En usko, että olen aikuisen elämäni aikana myöhästynyt kovinkaan monta kertaa, jos ikinä. Koko 12-vuotisen koulu-urani aikana myöhästyin yhden kerran yläasteaikaan. Sekin johtui lapsuuden kotini ovista, joita ei sisältäkään päin saanut auki kuin avaimella, jos ne olivat lukossa. Tämä on jäänyt sellaisena painajaisena mieleen, että muistan vieläkin aamun ensimmäisen tunnin olleen saksaa.

Ajoissa olemisen tarve on minulla niin suuri, että omistan kuusi toimivaa rannekelloa ja kello on minulla kädessä aina. Onneksi eivät sentään vielä kaikki kuusi yhtäaikaa. Kotona taitaa olla seinäkello kaikissa huoneissa. Auton kelloa pidän taas mieluusti joitakin minuutteja etuajassa, jotta en vaan olisi myöhässä mistään. Arkiaamuisin nousemme heti ylös, kun kello viideltä soi. En usko, että on koskaan edes juolahtanut mieleemme, että käyttäisimme kellon torkkuherätystä ja jatkaisimme unia vielä 15 minuuttia.

Vaan Kisuprinsessa on ihan toista maata. Olemme Pekkarisen kanssa onnistuneet tuottamaan tähän maailmaan todennäköisesti maailman hitaimman naisen alun. On ihan sama, onko aamun aikainen lähtö hänelle mieluinen vai epämieluisa, herääminen ja lähdön valmistelu on aina yhtä hidasta. Hänellä voi hyvin soida kaksikin herätyskelloa, herääminen tapahtuu joka tapauksessa 0,5 - 1 tunnin herätyskellojen soimisen jälkeen. Sen jälkeen aamiainen, suihku, hiusten laitto, meikkaus ja asun valinta. Aamutoimet hoituvat kaikessa rauhassa, oli aikatauluksi sovittu mitä hyvänsä.

Kuvaavaa on, että sunnuntaiaamuna olimme lähdössä kirpputorille, joka aukesi klo 9. Ja kohde oli vieläpä hänen toiveensa. Olin aikatauluttanut aamun niin, että lähdemme kotoa viimeistään klo 8.30. Kisuprinsessa heräsi lukuisten herätysyritysteni jälkeen klo 8.15 ja aloitti verkkaiset aamutoimensa. Matkaan lähdimme lopulta klo 9.55.

Käsittämätöntä! Miten voi omena pudota niinkin kauas kahdesta puusta??

Valtterin kirppis Vallilassa ei selvästikään ollut minun mansikkapaikkani tänään. Nopeana arviona heittäisin, että 90%:ssa pöydistä oli  myynnissä vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Ei kuitenkaan vintagea, vaan koko lailla tätä päivää. 5% puolestaan edusti kaikensortin blingblingiä ja piraattikopioita. Ja loput 5% koostui siitä muusta sekalaisesta, joka yleensä on juuri sitä, josta minä kiinnostun. Myyjiä oli kuitenkin paikalla valtavasti, samoin kuin ostajia. Ja käyttövaatteita etsivälle oli varmasti hyvät markkinat. Ja kuten kirpputorimaailmassa aina, tilanne ei koskaan ole kahta kertaa peräkkäin samanlainen, joten kyllä täällä tulevaisuudessakin varmasti silloin tällöin käydään.

Samalla reissulla piipahdimme vielä eräässä vanhassa ulkohallissa, jossa opasteiden mukaan oli myynnissä antiikkihuonekaluja ja kuolinpesien jäämistöjä. Kyseinen paikka aiheutti minulle yhdellä sanalla kuvattuna hämmentyneisyyttä.

Ööö, en tiedä, pystyykö joku täältä tekemään löytöjä, mutta minulle se kyllä oli vähän vaikeata.



Hmm, miten kovasti jotain taulua pitää haluta, että sen ostaa paksusta linnunkakka- ja pölykerroksesta huolimatta?

Kaikesta huolimatta, päivä yhdessä Kisuprinsessan kanssa oli oikein mukava.  Tämä ei vaan ollut minun päiväni löytöjen suhteen. Iltapäivä Vallilassa oli todella kauniin aurinkoinen ja herkullista kuvattavaa löytyi yllinkyllin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)