Piitkän pitkä saari

Liikuttuneen onnellisin mielin kuuntelin toista viikkoa sitten, kun kaksi ystävääni ja uskollista lukijaani närkästyneenä kertoivat joka ilta käyvänsä kurkkaamassa täällä, milloin parin viikon takaiselta Tukholman-reissultani oikein tulisi postaus. Ei ole tulossa juttua siltä reissulta,ei. Jostain kumman syystä en innostunut ottamaan muutamaa Facebookissa jaettua kännykkäkuvaa enempää kuvia, eikä tekstiinkään löytynyt tällä kertaa mitään erityistä inspiraatiota.

Ei sillä, etteikö tuokin viikonloppu olisi ollut aivan ihana ja myös erityinen. Oli nimittäin ensimmäinen kerta kun Kisuprinsessa ja ystävänsä Hymytyttö halusivat viettää koko Tukholma-päivän ilman mamia. Näin ollen oli myös ihan ensimmäinen lauantai, jonka Paperitähti vietti Tukholmassa ypöyksin. Sen kummempaa ohjelmaa en edes yrittänyt itselleni keksiä: kävelin, katselin ihmisiä, kävelin ja katselin ihmisiä. Loppupuolella päivää jo sitten istuin ja katselin ihmisiä.

Finlandsparken vid Värtahamnen, tarvitseeko muuta enää sanoa?

Tänä viikonloppuna olimme ihan perinteisesti liikenteessä ydinperheellä. Sanomattakin on selvää kun Pekkarinen on mukana, että ohjelmaa ja sivistystä on päivään Tukholmassa kuuluttava. Peruskohteita on aika tarkkaan vuosien varrella koluttu, joten kerta kerran jälkeen kohteiden keksiminen vaatii enemmän ja enemmän asiaan perehtymistä. Tälläkin kertaa idea kuitenkin tuli minulta: Långholmen.

Långholmenin saarella sijaitsi 250 vuoden ajan 70-luvun puoleen väliin asti yksi Ruotsin suurimmista vankiloista. Osa tuosta vankilarakennuksesta on nyt muutettu hotelliksi ja ravintolaksi. Siellä toimii myös pieni vankilamuseo. Alue kuuluu varsinaisesti Södermalmin kaupunginosaan, eikä siellä asu kuin reilut 100 ihmistä, joten tämä pitkänomainen saari on enemmänkin puisto- ja virkistysaluetta. Jossain lähteessä paikkaa jopa mainostettiin Tukholman vihreänä keitaana.

Syyskuun loppua lähestyttäessä keidas alkoi jo pikkuisen kellertää, mutta helppo oli silti nähdä, että paikka todella on visiitin arvoinen myös kesällä. Pistetäänpä muistiin. Syykin uuteen vierailuun löytyy helposti, sillä saaren itäpuoli jäi meillä kokonaan tutkimatta.

Julistettakoon se nyt sitten täälläkin, että olen päättänyt tänä talvena viritellä itselleni avantouintiharrastusta. Jotta selviäisin siitä ihan oikeasti talven tullessa, olen alkanut totuttaa itseäni hyiseen veteen uimahallin kylmävesialtaassa. Ja nyt seuraa se huikea paljastus: nappasin Långholmenille uikkarit mukaan ja kävin pulahtamassa ihan riittävän kylmässä Mälarenissa perheen nuorison nolostellessa rannalla. Opetuslapsia keräsin itselleni varsin nopeasti kiitettävän määrän, sillä Pekkarinen halusi heti mukaan ja hetken vedessä pulikoituamme myös kaikki lähialueella leikkivät lapset olivat riisuutuneet ja järvessä. Lopulta saimme seuraksemme myös yhden aikuisen, sekä paljon ihailevia? katseita...

Oui, c'est vraiment moi