Olen paljon miettinyt sitä, miksi jostain paikasta tulee niin taianomainen. Miksi ne ensimmäiset ihmiset asettuivat sinne. Oliko pelkästään paikan fyysinen sijainti hyvä vai oliko paikassa jotain muutakin jo silloin vai rakentuiko se vasta vuosisatojen saatossa erilaisten aikakausien seurauksena. Tiedän ihmisiä, jotka vihaavat Pariisia. Paljon on kuitenkin myös minunkaltaisiani, joille tässä kaupungissa, sen ilmapiirissä ja ihmisissä vaan on jotain ihmeellistä ja kiehtovaa kerta toisensa jälkeen.
Tällä reissulla tuntui erityisen tärkeälle seisoa lauantai-iltapäivän käsittämättömän täydessä metrossa tiiviisti kylkikyljessä kaikkien vieraiden ihmisten kanssa. Kaikki erilaisia, eri ikäisiä, erilaisista taustoista, eri maista ja maanosista, erinäköisiä, tavallisia ja epätavallisia ja silti kaikki jonkun lapsia. Kaikkien tämän syksyn vihaa huokuvien tapahtumien ja puheiden jälkeen oli huojentavaa tuntea, että ihan oikeasti suurin osa meistä ihmisistä emme kuitenkaan ole toistemme vihollisia. Tuntui tärkeälle elää konkreettinen hetki yhtä itselleni tärkeintä elämänarvoa: ihmisyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)