maanantai 14. marraskuuta 2016

Aina samoissa paikoissa, osa 1

Loppukesästä Kisuprinsessalle ja Pekkariselle syntyi kiistaa, kumpi saisi lähteä syksyiselle matkalle Paperitähden kanssa. Asiahan oli varsin helppo ratkaista: päätin, että tekisin reissun molempien kanssa.

Ensin oli vuorossa Kisuprinsessa, sekä kohteena jo vanhastaan tuttu ja meille molemmille rakas Kööpenhamina. Tottakai minusta on hienoa nähdä uusia paikkoja, mutta vähintään yhtä paljon ilahdun myös siitä, kun kohtaan jotain tuttua, vaikka jonkun pienen kaupan tai ravintolan, joka on sattunut matkan varrelle aiemminkin. Tuleekohan siitä jotenkin turvallinen olo?

Täysin poikkeuksellisesti tälle reissulle olimme molemmat listanneet osoitteineen ja aukioloaikoineen muutamia "pakko nähdä"-kohteita jo etukäteen. Paperitähden listalla oli kasvitieteellinen puutarha ja kourallinen kukkakauppoja. Kisuprinsessa oli taas etsinyt kohteikseen cocktail- ja trendibaareja!

Minua kiehtoi ajatus polkupyörien vuokraamisesta, mutta Kisuprinsessa kieltäytyi jyrkästi pyöräilemästä. Pistimme siis ahkerasti tossua toisen eteen heti torstaiaamusta alkaen. Askeleita kertyi mittariin vajaat 25 000 päivässä.


IMG_1726
IMG_1728

 Ørstedsparken ulkoilevine koirineen ja lenkkeilijöineen ilahdutti matkalla kasvitieteelliseen

  IMG_1733IMG_1757 IMG_1748 IMG_1759 paperitähticph20164 IMG_1846

Joka puolella kaupunkia valmistauduttiin kiihkeästi viikon päästä alkavaan joulusesonkiin. Nämä jättiläismäiset kruunut ovat matkalla Kongens Nytorvin markkinoita valaisemaan.

IMG_1912

Korkeanpaikan kammoani uhmaten kiipesin kuitenkin Illum-tavaratalon Rooftop-ravintoloiden parvekkeelle katselemaan keskustan hulinoita. Vaikka vatsasta väänsi, piti sinne kiivetä pimeän tullen vielä uudestaan.

  IMG_1918IMG_1837

Kisuprinsessan ensimmäinen kohde Clarrods&Co-niminen ravintola Store Strandstrædella

  IMG_1856IMG_1873 IMG_1909

Gråbrødretorv syysasussaan

  IMG_1906paperitähticph20161

Hotel D'Angleterre, unelmien majapaikka numero yksi

  IMG_1832

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Kerran käynyt Köpiksessä enkä saanut siitä oikein mitään irti. Taitaa olla revanssin paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna ihmeessä kaupungille toinen mahdollisuus. Oon varmaan vähän puolueellinen, kun itse olen niin hurmaantunut sekä tähän kaupunkiin, että koko maahan ja on siten tullut luuhattua siellä lähes lukemattomia kertoja. Onhan toki mahdollista, että sieltä ei vaan löydy sitä "sun juttua". Mulle se kolahti 2000-luvun alussa kun olin töissä tanskalaisessa firmassa ja tutustuin sitä kautta etelä-Jyllantiin ja tanskalaisiin ihmisiin. Rakkautta siitä lähtien.

      Poista

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)