lauantai 5. marraskuuta 2016

18 vuotta

En ole ikinä tosiaankaan ollut mikään esimerkillinen äiti. Ainoa kasvatusfilosofia, johon koskaan olen uskonut, perustuu ihmisen omaan oivaltamiseen. Jotenkin olen aina halunnut ajatella, että vain sillä tavoin lapset voivat pysyvästi omaksua oikeita tapoja toimia. Toki olen omieni oivallusta yrittänyt vaivihkaa aina ohjata mahdollisimman oikeaan suuntaan. Sen kummemmin en ole koskaan kuria osannut pitää. 

Paitsi, etten ole osannut oikeasti "kasvattaa" ja komentaa tai vaatia, olen ollut myös varsin laiska järjestämään syntymäpäiviä lapsilleni. Molemmat lienevät liikuttavan yksimielisiä siitä, että kummallekaan niitä ei ole järjestetty. Traktorimiehellä kyseinen juhla on aina ajoittunutkin juhannukseen, joka sinänsä on jo hyvä tekosyy. Kisuprinsessan lokakuisten synttäreiden kohdalla kyse lienee ollut vain laiskuudesta. Ja siitä, että kaikenlaiset juhlajärjestelyt tuppaavat minulta menemään överiksi lähes poikkeuksetta. 

Kun Kisuprinsessalla oli tuloillaan 18-vuotispäivät, ehdotti Pekkarinen, että järjestäisimme sisaruksillemme synttärijuhlat Halloween-teemalla. Mikäpä ettei, voisihan sitä kerran 18 vuodessa lastenkutsutkin järjestää, sillä pikkuisen harmittaa, että luistelin tästä velvollisuudesta kaikki nämä vuodet. 

Juhlajärjestelyjen edetessä kävi kyllä ilmi, että Pekkarinen oli tarkoittanut enemmänkin sadonkorjuujuhlia, eikä olisi halunnut kotiin pääkalloja. Vaan juhlakoneisto oli jo käynnissä, joten minkäs teet. Niinpä meille rakennettiin olohuoneeseen pienen pieni kahvila ja juhlapöydästä löytyi niitä pääkalloja.
IMG_1698 IMG_1702 IMG_1707 IMG_1706 IMG_1709 IMG_1712 IMG_1718 IMG_1711 halloweenkukat
Pyhäinpäivän havuasetelman kynttilälle, samoin kuin juhlien kukkakimpun olin tehnyt jo viikolla koulussa. Kimppua tehdessäni en vielä tiennyt, että se päätyisi omaan kahvilaani, mutta hyvinhän se sinne väriensäkin puolesta solahti.

4 kommenttia:

  1. Ihanat Koristelut ja ihana kimppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirkka, juhlia on kyllä niin kiva järjestää.

      Poista
  2. Kauhukahvila! Hui, miten ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideoita ois ollu vaikka vielä kuinka, kaikkee ei yksinkertaisesti ehtinyt. Mutta se tuli todettua, että tolle meidän 18 hengen porukalle toi kahvila set-up toimi kyllä hyvin olohuoneessa.

      Poista

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)