sunnuntai 12. elokuuta 2018

Suvisoppaa vehreää

Nyt sattui silmään sellainen kasvisruokaresepti, että pakko pistää ohje tänne talteen. Tämä suvisoppa maistui eilen koko perheelle paremmin kuin hyvin. Emme liene Pekkarisen kanssa ainoita, joiden iholle sana kesäkeitto jo pelkkänä ajatuksena nostattaa tukevan kananlihan. Mielessä se lapsuuden maitolieminen pluiru keitto, jossa lillui pakastevihannespussin sisältö. Ellen ihan väärin muista, sellaista meille ainakin koulussa tarjoiltiin. Tämä ohje löytyi uusimmasta Pirkka-lehdestä ja todellakin on kokeilemisen arvoinen.

Tästä kesästä on monikin asia tehnyt niin kovin erilaisen: etenkin töihin paluuni melkein kahden opintovapaavuoden jälkeen sekä Traktorimiehen varusmiespalvelus. Kun lisäksi Kisuprinsessakin on huidellut enemmän omia teitään kuin meidän kanssamme samoja polkuja ja sää on ollut muutaman vuoden paussin jälkeen lähes tauotta upea, olemme sinkoilleet Pekkarisen kanssa vähäiset vapaahetkemme paikasta toiseen, yhdessä ja erikseen, pelkkä koira kaverinamme. Kotiin on kertynyt melkoisia löytöjä röykkiöiksi asti, jopa siinä määrin, että kaiken keräilyn seurauksena oli viikko sitten Paperitähden murtunut pikkuvarvas. 

Semmoinen kesä meillä, jonkun verran sekava ja hiukkasen haikea. Edessä on kuitenkin vielä loppukesän kohokohta: automatka etelä-Ruotsiin. Kukkahommien ääreen en paria poikkeusta lukuunottamatta ole päässyt. Siksipä tuntuukin erikoisen jännälle käydä juuri ennen tuota Ruotsin matkaa kokeilemassa pitkän tauon jälkeen, miten kukista taipuu kimppu käsissäni. Edessä on sunnuntainen kukkaworkshop Nurmijärvellä.
IMG_7683
Oman pihan ehdottomaksi suosikkikohdaksi on tänä kesänä noussut tuo portaan kaiteita kiipeilevä villiviini. Pikkuisen olen ollut ihmeissäni, kun Pekkarinenkin on suhtautunut siihen varsin suopeasti ja antanut sen olla ihan rauhassa.
IMG_7715
Tämän kesän kukkasuosikeiksi ovat nousseet daaliat, joita olen ruukuissa kasvatellut, vaihtelevalla menestyksellä.
IMG_7717
Vanhempi herrasmies nautiskelee harvinaisen sadepäivän unisesta tunnelmasta.

IMG_7651 IMG_7630 IMG_7560
IMG_7538


VIHREÄ SUVISOPPA n. 8 annosta

2 kesäkurpitsaa
14 perunaa
keskikokoinen kukkakaali
pari dl tuoreita herneitä
kevätsipulia
n. litra kasvislientä
1 prk koskenlaskija ruokaa
tuoretta timjamia
mustapippuria

lisäkkeeksi sauvasekoittimella soseutettua yrttiöljyä tuoreesta timjamista ja rypsiöljystä

Kuullota paloitellut kesäkurpitsat, kukkakaali ja perunat kevyesti. Lisää kasvisliemi ja keitä kunnes perunat kypsiä. Lisää juusto, herneet ja kevätsipuli ja kuumenna kiehuvaksi. Mausta timjamilla ja mustapippurilla.


IMG_7673 IMG_7607 IMG_7302 IMG_7718

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)