Juhannusjuttua mummolasta

Että minä rakastan somessa sitä, että tänne voi kertoa tai jättää kertomatta ihan mitä haluaa. Ei minun ole pakko kertoa sitä, että tänä juhannuksena hermojani kiristää se, kun keittiöremontin ja vähän kaikkien muidenkin remonttien takia koko mummolan huusholli on ihan hujanhajan. Eikä sitä, että Pekkarinen nyt vaan ei yksinkertaisesti osaa olla tekemättä yhtään mitään. Täysin yllättäen yhtäkkiä ja etukäteen sopimatta juhannusaattona iltapäivällä hän päätti alkaa jatkamaan keittiöremonttivalmisteluja ja alkoi tyhjentää ja purkaa viimeisiäkin keittiökaappeja.

Jos muutenkin minua jo ärsyttivät keskeneräiset asiat, se, että viimeisetkin rakkaat astiani oli yhtäkkiä kuljetettu ympäri taloa sinne, tänne ja tuonne pahvilaatikoihin ja lipaston laatikoihin armottoman moraalisaarnan saattelemina oli ihan se viimeinen pisara. Mojova riitahan siitä aikaan saatiin. Enhän ollut edes ehtinyt suunnitella, millä juhannuspöytä katetaan.

Täällä on siis kiristelty, mutta asiat on nyt sovittu. Kuvissahan joka tapauksessa kaikki näyttää aina hyvälle. Jostain syystä harvemmin tulee muisteltua sitä, että se oli itse asiassa  juhannusyö 26 vuotta sitten, kun Pekkarisen kanssa Joensuun kadulla tapasimme. Merkkipäivä siis meille, joka kesä.

Ihanaa juhannuksen jatkoa jokaikiseen huusholliin! Ja kyllä, niitä astioita todellakin on liikaa, mutta ei siitä sen enempää.