Ennen vai jälkeen?

Se oli suttuinen ja se oli nuhjuinen. Se oli tunkkainen ja se oli pimeä. Melkeinpä jokainen syystalvinen mökkiviikonloppu aloitettiin tiskaamalla hiirenkakkaiset astiat kaapeista. Ahdisti ja pelotti, mitä yllätyksiä kaappien alla luuraisi.

Jo vuosia oli selvää, että mummolan alkuperäiselle lähes 40 vuotta vanhalle keittiölle pitäisi tehdä jotain. Mietittiin täyspuisten ovien maalauttamista, mutta rungot olivat niin huonossa kunnossa, ettei se tuntunut järkevälle. Mietin kierrätyskaappien keräilemistä ja niistä keittiön kasaamista, mutta kun kohteessa paikan päällä ollaan vain satunnaisina viikonloppuina ja arkena 300 kilometrin päässä, se alkoi tuntua mahdottomalta.

Aloin suunnitella keittiötä Ikean suunnitteluohjelmalla, mutta pian tuntui sille, että yhden lyhyen kesäloman päivät eivät millään riittäisi keittiön kasaamiseen litteistä paketeista erinäisiä levyjä, nippeleitä ja nappeleita.

Ajattelin, että haluaisinkin tukea jotain paikallista yrittäjää. Löysin läheltä pienen firman, josta sainkin alustavan tarjouksen nopeasti, mutta jatkokysymyksiini en koskaan vastausta.

Aika nopeasti tämän alkuverryttelyn aikana olin jo päättänyt, että keittiön pohjasta tulee kutakuinkin samanlainen, kuin mitä se alunperinkin on. Olihan se todettu toimivaksi jo moneen kertaan. Ja yhtäkkiä, juuri kun koko remontin toteuttaminen alkoi tuntua kovin monimutkaiselta, työkaverini kertoi onnistuneista keittiökaupoistaan naapurikunnassa toimivan Korona-keittiöiden kanssa

.

Tarkoitus oli tehdä remontti mahdollisimman edullisesti hyvin perusmateriaaleilla. Halusin keittiöön ylipäätänsäkin vain kaikkea tosi tavallista: tavallisen vanhan tiskipöydän, tavallisen perushellan, tavalliset peruskaakelit ja jatkumona ajattelin tavallisia valkeita peruskaappeja.

Yksi vilkaisu Koronan sivuille sai minut luopumaan niistä peruskaapeista. Sillä hetkellä kun näin retrokeittiöksi kutsutun 50-luvun henkisen huulletun ovimallin lankavetimineen, olin myyty. Lapsuudenkodeistani niissä kaikkein rakkaimmassa oli juuri tällaiset kaapit keltaiseksi maalattuna. Koruttomina sopivat mielestäni hyvin myös mummolan tunnelmaan. Koska ovet ovat erikoisvalmisteiset, budjetti humahti reilusti yli mielessä miettimäni, mutta asialle nyt vaan ei voinut mitään. Jätin muutaman alakaapin pois ja päätin korvata ne 40-luvun lasiovisella kirjakaapilla. Säästämäni rahat taisivat kylläkin mennä sitten tapettiin, joka kolahti myös kovaa. Alunperin sitä piti tulla vain yhdelle seinälle, mutta lopulta kävi niin, että sitä tilattiin sitten vielä lisää ja tapetoitiin useampi seinä.

Koska koko huone purettiin joka tapauksessa atomeiksi, päätimme myös samalla vuokrata Ramirentiltä pari lattiakonetta ja hioimme sekä lakkasimme vanhan lattian. Oli ilo huomata, että ukki oli valinnut lattiaan monta senttiä paksua lautaa, jota kestää vielä hioa tulevaisuudessa tarvittaessa muutamankin kerran.

Koko kesäloma ja aika paljon päälle aikaa tähän kaiken kaikkiaan meni sulassa sovussa Pekkarisen kanssa puuhastellen, mutta nyt hyrisen tyytyväisyydestä. Keittiöstä tuli juuri sellainen, millaisena sen mielessäni näinkin. Eikä se pieni takaisku, että olin suurpiirteisyydessäni mitannut pisimmän tason 50 cm liian lyhyeksi ja tasoon tuli näin ollen hassu sauma keskelle, haittaa enää ollenkaan.

Vaikka vielä liesituuletin puuttuu ja välitilan valaisin korvataan jossain vaiheessa enempi retroisella versiolla, julistan keittiön nyt valmiiksi! Ja eikun seuraavien suunnitelmien kimppuun.

Minkähän takia jokaikisessä remontissa muuten ne ennen-kuvat tulevat mieleen vasta siinä vaiheessa, kun remontti on jo hyvässä vauhdissa? Niin tälläkin kertaa.