PAPERITÄHTI: Ai sua Ateena

Tervetuloa Kreikkaan, koko länsimaisen kulttuurin lähteille. Kaikki merkittävä maailmassa on saanut alkunsa juuri täältä. Näin sanoi kuljettajamme Panagiotis juuri niin kreikkalaisen itsetietoiseen tyyliin kuin olin kuvitellutkin, kun nappasi meidät Ateenan lentokentältä kyytiinsä

Tunnelma oli mahtava, kun moottoritiellä eteemme avautui pikkuhiljaa metropolin valot ja etäällä häämötti valaistu Akropolis-kukkula. Odotin näkeväni jotain samantyylistä kuin Rooma. Oli helteinen torstai-ilta ja kello noin kymmenen.

Lähestyimme keskustassa majapaikkaamme, ja Pana alkoi viittilöidä yhdelle sun toisellekin kadulle varoittaen meitä menemästä sinne. Pian ohitimme hotelliamme lähinnä olevan metroaseman, johon olimme ensin suunnitelleetkin metrolla lentokentältä saapuvamme. Onneksi joku hetken päähänpisto sai minut jo ennakkoon varaamaan lentokentälle taksin. Metroaseman lähiympäristö velloi massoittain levottoman oloisia miehiä. Kuulemma pääosin pakolaisia ja suurelta osin Pakistanista lähtöisin. Samankaltainen meno jatkui aina hämärälle hotellikadullemme asti. Nousimme nopeasti taksista ja hotellin ulkopuolella seisova vartija katsoi, että pääsimme turvallisesti sisälle. Illallispaikkaa emme uskaltaneet lähteä ulos etsimään. Onneksi hotellin vastaanotossa tarjoutuivat tilaamaan meille jostain lähiravintolasta ruuat hotellille toimitettuna, joten nälkäiset matkailijat pääsivät kuitenkin nukkumaan ravittuina.

Kyllä kirvelee tunnustaa, että vielä lähes 50-vuotiaanakin ja työkseen matkoja varaavana voikin olla niin lapsellisen tyhmä. Ei juolahtanut mieleenkään tutkia Ateenan alueita etukäteen sen tarkemmin, kun majoitusta varasin. Tarkistin kyllä, että hotelli sijaitsee keskustassa ja lyhyen kävelymatkan päästä Akropoliksen kukkulasta. Jotenkin en osannut ajatella, että edes suurkaupungin ydinkeskustassa voisi olla alueita, joihin yksinkertaisesti vaan ei kannata mennä edes päivällä, saati sitten pimeän aikaan. No, näin se nyt sitten useimpien lähteiden mukaan Omonian kohdalla on. Tämän tutkin tietenkin vasta nyt jälkikäteen.

Kun perjantaiaamu valkeni, avasin heti huoneemme parvekkeen oven nähdäkseni mitä sieltä näkyy, sillä valaistus illalla oli täysin olematon. Oho, aika rähjäistä. Kävelin hotellin ulko-ovelle nähdäkseni, mille katu näyttää päivänvalossa. Oho, aika rähjäistä. Ihmismassat olivat häipyneet, mutta yksittäisiä kameraa ja minua tiukasti tuijottavia joutomiehiä ohitseni virtasi tasaiseen tahtiin.

Mitä lienee tapahtunut sille kuuluisalle kreikkalaiselle kulttuurille. Kun lähdimme kävelemään lopulta kohti Akropolista, eteemme avautui lukemattomia katuja, joiden vierustoja reunustivat rähjääntyneet ja graffiteilla kuorrutetut rakennukset. Eikä kyse ollut mistään ikivanhoista taloista, vaan pääosin 60 – 70-luvuilla rakennetuista graffiteilla ja töhryillä kuorutetuista betonikuutioista, joista osa oli selkeästi hylättyjä rakennuksia.

Parin korttelin päässä kadut olivat jo selvästi rauhallisempia ja löytyihän niitä idyllisiäkin paikkoja esimerkiksi Psyrrin alueelta. Akropolikselle lopulta kiivettiin ja ihme kyllä ilman ylimääräistä hikeä yli 30 asteen helteestä huolimatta.

Hyvä muistaa, että tämä on vain yksi näkökulma Ateenaan ja olen ihan varma, että sieltä ajan kanssa löytyy monenlaisia alueita. Vaan jos tänne joskus päätät suunnistaa, hotellin valinnassa sijainti oikealla alueella lieneekin sitten kai se kaikista tärkein asia.

Ja arvatkaas mitä, kun alkujärkytyksestä selvisin, oikeastaan aloin noita pelottavia ihmismassoja lukuunottamatta pitää koko kaupungista. Epätäydellinen kun kuitenkin on melkeinpä aina paljon kiinnostavampaa kuin täydellinen. Tänne tullaan vielä uudestaan. Kunhan saan Pekkarisen vielä ylipuhuttua.