Kenelle hääkellot soivat?

Joskus talvella kolahti postilaatikkoon hääkutsu. Niitä nyt ei tässä elämänvaiheessa ihan joka päivä muutenkaan putkahtele, mutta ei varsinkaan sellaista kuin tällä kertaa. Nimittäin kutsu kävi Pekkarisen serkun ja samalla kummitytön häihin sulhasen kotikaupunkiin Kyprokselle. Eipä ehditty meidän nuorisolle kysymystä loppuun asti esittää, kun kumpikin oli jo ilmoittanut ehdottomasti lähtevänsä mukaan, jopa kotoa jo aikoja sitten omilleen muuttanut Traktorimies.

Parin viikon päästä edessä oli pieni harmitus, kun kävi ilmi, että juuri samaisena viikonloppuna Suomessa olisikin veljentyttöni eli myös kummityttömme rippijuhlat. Ei auttanut muu, kuin ottaa käyttöön se vanha metodi, jossa vaihtoehdoista valitaan se, joka ensimmäisenä on tarjolle tullut. Harmi, sillä nämä kaksi olivat tämän kesän ainoat isommat sukujuhlat. Vähän yllättäen meidän aikatauluihimme sopivia lentoja ei Kyprokselle oikein helposti löytynyt, joten yhdistimme samaan reissuun pikapyrähdyksen Ateenassa, mutta siitä jo tulikin turinoitua edellisessä postauksessa.

Vaikka vasemmanpuoleisen liikenteen takia vaisusti auton vuokraamista vastustelin, oli Pekkarinen päättänyt tarttua haasteeseen siltäkin osin ja halusi itse meidät Larnakan kentältä Pafokselle kuljettaa. Hotellin valinnassa ei sen enempää mielikuvitusta käytetty, sillä huolehtivainen hääpari oli jo suositellut muutamaa mukavaa vaihtoehtoa, jotka sijaitsivat häiden ja muiden niihin liittyvien tapahtumien kannalta hyvällä paikalla. Ohjelmaahan oli meille varattu peräti kolmelle päivälle, sillä häitä edeltävänä päivänä meidät vietiin laivalla rannikolle Blue Lagooniin uimaan ja häiden jälkeisenä päivänä kokoonnuimme vielä yhteiseen illanviettoon.

Mutta ne häät! Kyproslaiseen tapaan väkeä oli kutsuttu paljon. Meitä juhlijoita ihan aidosti ympäri maailmaa oli paikalla peräti 320 henkeä. Vihkiminen toimitettiin pienessä, idyllisessä kirkossa rannan tuntumassa ja kreikaksi, joten paljoa siitä ei kieliummikko ymmärtänyt. Kisuprinsessa oli serkkutyttönsä kanssa kuullut sanan ”Afrodite” mainittavan. Ja miksipä ei, pidetäänhän Pafosta tuon oman aikansa julkkiksen syntymäpaikkana. Itse kuulin papin puhuvan jotain Andre Agassista, mutta siinä lienee ollut kysymys joko kuulo- tai tulkintaharhasta.

Koska kirkko oli pienenpieni, meitä ohjeistettiin olemaan paikalla ajoissa, jotta mahtuisimme sisälle. Meillehän se ei Pekkarisen kanssa vaikeata todellakaan ole. Paikalla oltiin yli puolitoista tuntia ennen tilaisuutta, jolloin paikalliset kukkamaakarit tulivat vasta kirkkoa koristelemaan.

Itse hääjuhlaa vietettiin pienen bussimatkan päässä juhlatilassa, jossa pöydät oli katettu pimenevään ja lämpimään etelän iltaan ulos uima-altaan äärelle. Hyvän ruuan, musiikin, paikallisen viinin ja oluen äärellä iltaa vietettiin tanssien ja seurustellen.

Kun Pekkarinen ja Traktorimies hyppäsivät ensimmäiseen bussikuljetukseen takaisin hotellille joskus puolenyön jälkeen, emme me Kisuprinsessan kanssa olleet valmiita vielä missään tapauksessa juhlia jättämään. Mahdoimmekohan sitten olla ne vihonviimeiset juhlijat, jotka aamuyöllä kannettiin tanssilattialta viimeiseen bussiin. Vaan enpä olisi ikinä halunnut jättää väliin sitä fiilistä, kun kolmen aikaan helteisessä etelän aamuyössä tanssitaan antaumuksella JVG:n "Pienissä häissä" kaiken maailman immeisten kanssa.

Voih, mikä ikimuistoinen syyskuinen matka kauniille saarelle kauniisiin juhliin. Sanoisinpa suorastaan matkojen matka! Kiitos!

Bougainvilleaa parhaassa kukassa varmaankin kaikissa mahdollisissa väreissään ryöppysi ympäri resortia

Iltahämärissä omalla patiolla istuskellessa, vain hetkeä ennenkuin lepakot ilmestyivät kuvaan

Uima-altaitakin Aliathon resortista löytyi valittavaksi asti, ainakin neljä ehdittiin nähdä

Kirkkoranta...


Pekkarisen tuikitärkeä viinurin rooli


The Extended Reijonen family


Ehkä ihanin kiitoslahja häävieraille ikinä: sulhasen isän itse valmistamaa oliiviöljyä