Viherpeukalo keskellä kämmentä

Alkaa olla se aika vuodesta, jolloin kaikki vihreä kiinnostaa ja innostaa haaveilemaan tulevasta kesästä. Viherkasvit sinänsä eivät oikeastaan ole minusta reiluun kymmeneen vuoteen tuntuneet kovin ajankohtaisille varmaan monestakaan syystä.

Ensinnäkin tuntuu, ettei niille ole ollut oikein tilaa missään. Ja jos jossakin nurkassa mahdollisesti olisi paikka löytynytkin, niin sitten se on ollut olosuhteiltaan vääränlainen kasveille. Aina on auttamatta liikaa tai liian vähän valoa. Kuiva huoneilma talvella on myös sellainen koettelemus, josta harva kasvi  kauniina kevääseen asti selviää keskiverto hoitajan käsissä. Kastelemisen kanssakin on niin ja näin. Mieluummin liian vähän kuin liikaa, mutta kuka muistaa milloin on kastellut. Ja välillä kun noita tuppaa huolestunut isäntäkin emännän tietämättä kastelemaan.

Vaan luinpa tässä pari viikkoa sitten jostain, että viherkasvit ovat nouseva trendi. Ja siihen uskon lujasti. Ihan varmasti ovat kova juttu parin seuraavan vuoden sisällä. Jotta ruvetkaahan raivailemaan tilojanne sitä silmällä pitäen. Ennakoivat jopa erilaisten 70-luvulta niin tuttujen kukkapöytien paluuta olohuoneisiin...

Keväinen mullanvaihto on tässä lähipäivinä edessä. En oikein uskonut onnistumiseen, kun ensimmäisten kovien pakkasten koettaessa nappasin pihalta sisälle kahden viime kesänä ostamani muratin lisäksi pari ruukkuhortensiaa. Eri toten muratteihin kokemukseni mukaan pesiytyy kovin helposti jotain tuhohyönteisiä. Mutta tänä talvena ei löytynyt yhtään ötökkää. Voivat oikein erinomaisesti, joten tulevana kesänä säästyy joku euro, kun ei tarvitse uusia muratteja ostaa.

Viime kesän muratit ja isän minulle tekemä kaappikello.

Viime kesänä ostin pihalle myös ruokakaupasta pienessä ruukussa kasvaneen oikein pienen peikonlehden. Oli halvempi kuin monet varsinaiset pihakasvit ja kun se kesästä selvisi mukavasti, nostin sitten syksyllä sisälle. Ei ole pieni enää ei.

Mitähän on tapahtunut? Varmasti paljon ihan vaan hyvää tuuria ja lähtökohdiltaan elinvoimaiset helpot kasvilajit. Kiittäminen lie myös Pekkarista. Hän kun pitää kodin lämpötilan kasvien kannalta oikein mukavana. Meillä ei juuri talvisin yli 20 asteen lämpötiloissa hikoilla.

Autotallista on nyt sitten kannettava mullanvaihtoon myös toistakymmentä siellä talvehtinutta pelakuuta ja daalian juurakot. Muuttuu koti taas pariksi kuukaudeksi kauppapuutarhan pienoismalliksi.

Joka vuosi yhtä vaikea uskoa, että

tällaisista rimpuloista voisi kehittyä jotain järkevää

Sitten ovat Savossa vielä ne äidin jättiläismäiset pelakuut.
Melkein viimeinen toive kuului, että vaihdat sitten keväällä niille pelakuille mullat. Tahtosi on lakini, äiti!