Vielä kerran pääsiäinen

Oletteko koskaan kuulleet jostain ihmisestä sanottavan, että hän on pääsiäisihminen henkeen ja vereen? Minä en ainakaan ole. Jouluihmisiä kyllä löytyy vähän joka perheestä tai ainakin suvusta, mutta pääsiäisihmistä en tietääkseni ole vielä tavannut.

Vaan onhan tässäkin pitkässä juhlapyhässä monesti kaikenlaista mukavaa. Tällä kertaa odotimme kovasti pääsiäisenviettoa pikkuveljeni perheen kanssa, vaan päädyimme sitten monenmoisten pöpöjen takia kuitenkin viettämään juhlaa ihan vaan ydinperheellä tuolla sydän-Savossa entisessä mummolassani. Hiljaista oli, voi että sentään.

Ehkä se oli sitten tämän pääsiäisen kohokohta kun ajoimme sunnuntaina Heinävedelle Valamon luostariin pääsiäislounaalle. Pääsiäinen on ortodoksien merkittävin juhla koko kirkkovuonna ja luostarin alueella olikin kuhinaa kuin pienessä kaupungissa.

Minkään sortin remontti ei todellakaan kuulunut suunnitelmiini pyhien aikaan. Ylipäätänsä yritän kovasti hillitä itseäni suunnittelemasta alkuunkaan mitään remontteja tähän taloon, sillä siinä ei ole mitään järkeä.

Niin vain kaikesta huolimatta päädyin repimään olohuoneen seinältä alas tajuttoman hienoa vaaleanruskeata kaislatapettia vuodelta 1980. Äitini oli ankarasti kieltänyt minua tähän urakkaan ryhtymästä, sillä arveli sen minulta jäävän lyhytjänteisenä ilman muuta kesken. Sori vaan äiti, aion kyllä yrittää parhaani. Tällä hetkellä keskeneräinen lopputulos on kyllä kohtalaisen karu kruunattuna mummon romanttisilla kukallisilla jenkkisohvilla.

Tuli tuossa pääsiäisenä vähän mittailtua keittiön kaappejakin. Ei sillä, että sinne remonttia suunnittelisin...