Puuha-Pete takapihalla

Olen hillonnut tätä postausta kohta jo kuukauden pohtien julkaisenko ollenkaan. Tekstiä suunnitellessani siinä samalla kun kuistia rakensimme, aloin näkemään sen, mikä minulle on ollut aina ihan normaalia, ehkä niin sanotusti ulkopuolisen silmin. Kyseessä on tietenkin jälleen kerran romut ja kierrättäminen. Tässä tämä nyt kuitenkin on: meidän kuistiprojektimme kuvina.

Vanhempani purkivat joskus 90-luvun alkupuolella eräästä kaksikerroksisesta 50-luvulla rakennetusta autiotalosta ison määrän ikkunoita. Ikkunoita oli niin paljon, että niistä on rakennettu lapsuuteni kesämökille suuri lasikuisti, lasitettu meidän etukuistimme ja niitä riitti vielä tähän meidän takakuistiimme. Olimme itse pyöritelleet näitä ikkunoita autotallin vintillä ja kymmenkunta vuotta, odotellen insipiraatiota kunnostaa ne ja rakentaa jotakin.Tänä syksynä se sitten iski.

Ikkunoiden lisäksi myös kuistin runko tehtiin kierrätyspuusta ja sopivia ruuvejakin oli autotalliin kertynyt yhtä puolisukulaisen kuolinpesää tyhjennettäessä. Ostettiin tähän sentään jotain uuttakin: viimeistelylistaa ei sopivan kokoisena löytynyt mistään puujätteestä.

Pekkarinen luonnollisesti yritti mennä sieltä, missä aita matalimmalla on. Hän ehdotti, että kuistista olisi tehty perinteisen mallinen: alaosat seinää ja yksi kerros ikkunoita. Tälläkään kertaa en antanut periksi, vaan vaadin, että ikkunoita laitetaan niin paljon kuin olemassa oleviin puitteisiin vaan mahtumaan saadaan. Kaksi kerrosta niitä nyt on. Oviaukon yläpuolelle löysin autokatoksestamme jo aikoja sitten unohtamani kolme pientä neliönmallista ikkunaa. Tuli ostettua helteisenä kesäpäivänä Vermon konttitorilta ilman mitään käsitystä, mihin niitä tarvitsen. Näin se taas aika tavaran kaupitsi. Kuistin maalaus toki jäi ensi keväälle.

Rakennus- ja remonttihommat ovat kyllä ihan ehdottomasti aina olleet avioliittomme mukavimpia hetkiä. Kummallakin on selvät omat roolinsa ja yhteistyömme voisin kehua sujuvan varsin saumattomasti. Mitäs sitten seuraavaksi rakennetaan?