maanantai 19. joulukuuta 2016

Sekoillen Szentendreen

Olin saanut ystävältäni Maaritilta vinkin kauniista Szentendren kylästä Tonavan rannalla Budapestin lähellä. Pekkarinen tutkaili tietolähteitään ja totesi kylän olevan reilun puolen tunnin junamatkan päässä keskustasta.

Meillä oli alunperin tarkoitus mennä sunnuntaiaamun messuun Budan puolella, mutta jollain käsittämättömällä tavalla myöhästyimme siitä, ja päätimmekin lähteä Szentendreen sen sijaan. Laskeuduimme Budan vuorelta Batthyányn metroasemalle, josta junan oli määrä lähteä ensin metrolinjana muuttuen lopulta jonkun sortin paikallisjunaksi.

Sattui kuitenkin niin, että jostain syystä juuri sinä aamuna alkumatkan metroyhteys oli peruttu, ja sen sijaan matkustajia kehotettiin hyppäämään bussiin nro 109 ja jatkamaan sitten paikallisjunalla joltakin asemalta, jonka nimi ei jäänyt mieleeni.

Ehdimme juosten juuri ja juuri lähdössä olleeseen bussiin ja istahdimme tyytyväisinä kyytiin. Opasteita ei metrolaiturin jälkeen enää ollut missään englanniksi. Alkoi vähän ihmetyttämään kun olimme istuskelleet jo parisenkymmentä minuuttia bussissa, eikä mistään löytynyt mitään viitettä Szentendreen. Lopulta bussi pysähtyi jonkin ei ollenkaan niin elegantin neukkuhenkisen betonilähiön hylätylle bussiasemalle ja jäi siihen.

Juna-asemia ei ollut matkan varrella näkynyt enää aikoihin, joten ei täälläkään. Aikamme asemaa ympäri pyörittyämme samainen bussi nro 109 ajoi paikalle ja hyppäsin kysymään kuskilta neuvoa. Sorry, ystävällinen hymy ja iloisesti tuikkivat silmät, mutta ei sanaakaan englantia. Päätimme kuitenkin jatkaa bussilla olettaen, että se palaisi lähtöpaikkaansa.

Hetken bussissa istuttuamme luoksemme käveli herttainen mummeli kysymään puhummeko saksaa. Jesh, saksalla pärjään kyllä! Nyt lähtisivät asiat luistamaan. Söpöä, mutta mummon käsitys omasta saksan kielen taidostaan oli kutakuinkin liioiteltu. Häneltä saamamme informaation perusteella olisimme varmaan vielä tänä päivänäkin siinä uskossa, että koko Budapestin metro on räjähtänyt, kaputt ja boom.

Tässä harharetkessämme tuhraantui sen verran aikaa, että lopulta päästyämme takaisin lähtöpisteeseen, metroliikenne olikin jo palautunut takaisin raiteilleen ja pääsimme aloittamaan matkamme Szentendreen normaalireittejä. Kylä oli tosiaankin ihastuttava joulumarkkinoineen ja junamatka oli mielenkiintoinen, onneksi ilman ylimääräisiä kommelluksia. Loppumatkan maisemissa pääsimme jo pikkuisen jopa pustan tunnelmaan.



IMG_2544

IMG_2551IMG_2557 IMG_2550 IMG_2562 IMG_2564 IMG_2573


Bonuskuvassa tyytyväinen langosin syöjä Szentendren joulumarkkinoilla IMG_2566


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)