Bin ich ein Berliner??

Joo, kyllä minä tiedän sen piinallisen hyvin. Minut on tosi helppo hurmata, on kai aina ollut. Viime aikoina kaupungit ovat alkaneet tuntua ihmisiltä, joilla on omat luonteensa. Minulle Berliini oli se rento ja hyvä tyyppi, jonka kavereita kaikki haluavat olla.

Siitäkin huolimatta, että ensimmäisenä päivänä meitä kuritti uskomattomalla voimalla Xaver-myrsky, vuosikymmenen pahin Saksassa.

Siitäkin huolimatta, että Pekkarinen heräsi ensimmäisenä aamuna puoli neljältä ja tallasimme kaupungin katuja aamuhämärissä jo seitsemältä.

Ensimmäinen päivä kuvissa, aamusta iltaan.

Lemppari

Sain Nonnalta kivan haasteen pohtia omaa suosikkiani joulukoristeideni joukosta. Tehtävä oli yllättävän vaikea, sillä keksin helposti parikin hurjan tasaväkistä vaihtoehtoa. Oli lasten tekemää, ukilta perittyä jo varhaislapsuuden muistoissa mukana kulkevaa ja mitä kaikkea muuta. Siltikin, kyllä minulle se ehdoton joulutunnelman tuoja on joulukuusi.

Kuusi meillä on Pekkarisen kanssa ollut kotonamme ihan ensimmäisestä yhteisestä joulustamme asti. Yksi ainoa joulu on välissä ollut, kun emme oikeata kuusta kotiin rahdanneet. Jouluna 2001 asuimme rakennusaikaan väliaikaisessa vuokrakaksiossa muksujen kanssa. Sinne hankittiin vain pieni risukuusi Stockmannilta.

Muuten, jokaikinen joulu itsenäisyyspäivän tienoilla, on kotiimme kannettu saatavuudesta riippuen joko pieni tai suuri, kotimainen tai tanskalainen joulupuu. Koristelu on vaihdellut vuodesta toiseen lasten innostuksesta ja omista mieltymyksistä riippuen. Tänä vuonna puuhun tulevat pelkät valot, sillä on vaikea uskoa, että nuo kaksi karvaista joulun juhlijaa malttaisivat jättää mitään puusta roikkuvaa rauhaan.

Se on jäänyt mieleeni, että ensimmäisissä joulukuusissamme oli koristeina itse paperinarusta askarreltuja rusetteja ja Brasilian matkalta kotiin kuskattuja narupäällysteisiä palloja. Pitkän riidan päätteeksi sain ne sieltä ostaa, sillä Pekkarinen oli ottanut tavoitteekseen tuoda matkalta takaisin kotiin mahdollisimman paljon rahaa...Minun oli taas vaikea käsittää, miksi sitä rahaa mukaan otettiin, jos ei käytettäväksi. Aina ei kai sittenkään vakka kanttansa valitse?

Alkuperäinen haaste löytyy täältä http://www.karkkipurkki.com/2013/11/joulukoristeista-lempparein.html.

Koiranpennut on suloisii

Tästähän se kaikki alkoi eräänä syyskuun alkupäivänä.

Tai oikeastaan se alkoi jo 11 vuotta sitten, kun menin nykyiseen työpaikkaani ja tutustuin Hoopeehen, jonka kanssa ystävystyimme pikkuhiljaa lounastauoilla. Meitä on alusta alkaen yhdistänyt  rakkaus eläimiin ja aivan erityisesti koiriin. Hoopee on toteuttanut häkellyttävän ison kasan unelmiaan niin itsenäisesti ja rohkeasti viime vuosina, että en voi kuin seurata vierestä ihaillen ja ihmetellen.

Toista vuotta sitten ystäväni alkoi suunnitella tyttökoiransa pennuttamista. Minua jännitti kun hain Mobbe-pojan keväällä Savosta, sillä mielessäni oli heti alusta alkaen toive, että poika kelpaisi sulhoksi sirolle ja sukkelalle paimenkoiratytölle. Kun tuttu eläinlääkärikin näytti yhdistelmällemme vihreätä valoa, ei tarvittu kuin kaksi tapaamista, kahdeksan viikkoa ja lopputulos on tässä.

Kahdeksan hyvinvoivaa ja suloistakin suloisempaa pentua. Kauniimpaa myöhäisen syksyn päivää ei äkkiä tule mieleen. Isoja ja pieniä koiria, hevosia, luontoa, remonttia ja teetä.

KØBENHAVN, day 3 og Glyptotek

Viimeinen reissupäivämme käynnistyi aurinkoisena ja lämpimänä.

Kyllä jää kippo tyhjäksi, jos perustaa työpisteensä "No Cash"-kyltin alle!

Sunnuntaille olimme jättäneet reissun oikeastaan ainoan hartaasti suunnitellun kulttuuriin liittyvän käyntikohteen eli Ny Carlsberg Glyptotekin.

Olin erityisesti ajatellut käyttää aikaa ranskalaisten impressionistien kokoelmaan. Mutta, kun ei ollut Pekkarinen perehtymässä asioihin, en ollenkaan huomannut, että 2/3 kyseisestä kokoelmasta oli uudelleen ripustettavana ja siten yleisöltä suljettu.

Niin jäivät van Gogh, Gauguin ja Cézanne näkemättä. Muutama Degas ja Rosseau oli sentään nähtävillä.

Paikkahan on jo pelkästään rakennuksena täysin näkemisen arvoinen talvipuutarhoineen, joten ei siinä mitään suurta mieliharmia sen pidempään olutlasin äärellä podettu.

Kun astuimme Glyptotekista ulos hakeaksemme tavarat hotellilta ja hypätäksemme lentokenttäjunaan, meitä olikin vastassa täysin uudenlainen sääelämys. Taidepläjäyksemme aikana oli alkanut sataa ja tuulla oikein kunnolla. Meitä se ei enää haitannut. Juna kuljetti meidät varttitunnissa lämpimälle lentokentälle viimeisiä rahoja tuhlaamaan: Victoria's Secret!!

KØBENHAVN, day 2

Kannattaa ehdottomasti mennä käymään. Milloin vaan, aina on jotenkin sopiva vuodenaika. Päivässäkin ehtisi, mutta mitä pidempään, sitä parempi.