Vaihto-opiskelijana Ruotsissa - Himmelstalunds Naturbruksgymnasiet

Kun syksyllä 2016 aloitin opinnot Saaren kartanossa, minulle tuli täytenä yllätyksenä, että myös aikuisopiskelija voi lähteä opiskelijavaihtoon. Mahdollisuudesta kuultuani, päätin heti, että lähtisin. Pitkään jouduin kuitenkin pohtimaan, mikä olisi minulle sopivin kohde. Lopulta päädyin Ruotsiin, sillä päättelin, että ruotsin kielen taidon kohentaminen hyödyttäisi minua joka tapauksessa eniten. Samoin kulttuurimme ovat sen verran lähellä toisiaan, että myös kukkatöihin voisi löytyä suoria ideoita Ruotsista ehkä helpommin, kuin jostain tapakulttuuriltaan kovasti meistä poikkeavasta maasta.

Niinpä eräänä maaliskuisena sunnuntaipäivänä löysin itseni aurinkoisesta Norrköpingistä, Himmelstalunds Naturgymnasietin oppilasasuntolasta. Vaihtojaksoni nimittäin alkoi viikon mittaisella tutustumisella alan opintoihin Ruotsissa. Majoituksen päätin hoitaa minibudjetilla lukion asuntolassa, pesu- ja keittiötilat lukiolaisten kanssa jakaen.

Maanantaiaamuna minua odotti koulussa perehtyminen ruotsalaiseen floristien koulutusohjelmaan. Ryhmä, jonka mukana opiskelin, valmisteli parhaillaan töitään toukokuiseen näyttötutkintoonsa. Ruotsalaiset ovat ottaneet omaan tutkintojärjestelmäänsä paljon mallia suomalaisesta vastaavasta, joten mitään isoja yllätyksiä sieltä ei löytynyt. Kaikille floristin tutkinnon yhtäaikaa suorittaville tosin annetaan vuosittain neljä eri teemaa, joista jokainen valitsee itselleen mieluisimman ja tekee työt kyseisessä teemassa määriteltyjen ohjeiden mukaan. Työhön sisältyy myös kohtuullisen laaja kirjallinen osuus, joka esitetään varsinaisessa tutkintotilaisuudessa.

Sillä aikaa, kun muu ryhmä rakensi tekniikka näyttötöihinsä, minä sain tehtäväkseni tehdä kimpun Roosa nauha-kampanjan henkeen. Kimppuun minun piti itse tehdä jonkinlainen rakenne. Kyseinen kampanja on yksi tämän kevään näyttötutkintojen teemavaihtoehdoista. Tästä seurasikin päivän ensimmäinen klunks, kun sain käteeni työkalut. Mattoveitsi. Tuntuipa se kömpelölle kädessä.

Yllätykset jatkuivat, kun menin kylmiöstä hakemaan kukkia. Koska ryhmä tosiaan rakensi lähinnä tekniikkaa, he eivät kukkia tarvinneet, eikä käytettävissäni ollut kukkia, kuin minimaalinen määrä siihen verrattuna, mihin me Saarella olemme tottuneet. Näistäkin ainakin puolet oli lähinnä jo roskiskamaa.

Seuraavana päivänä vaihdoin porukkaa muutama viikko sitten aloittaneiden floristiopiskelijoiden ryhmään. Tässä porukassa sain somistettavakseni koulun myymälästä yhden ison ikkunan ja opiskelin tekstaamista siveltimellä. Lisäksi osallistuin muun ryhmän kanssa kasvien tunnistuskokeeseen.

Koulun myymälä on ollut auki vain perjantaisin muutaman tunnin ajan, mutta pääsiäisen jälkeen se suljetaan kokonaan. Myymälä pyörii nimittäin täysin opiskelijoiden työpanoksen varassa ja floristiopiskelijoista koulussa on kova pula. Harmi, sillä perjantaiaamuna myymälän avauduttua siellä kävi heti kova kuhina. Asiakkaita oli jonoksi asti.

Loppuviikosta sain vielä tehtäväkseni rakentaa kimpun minulle annettuun valmiseen kimppupohjaan. Kukkia ei ollut kylmiöön maagisesti mistään ilmestynyt lisää, joten ihmettelemistä jälleen riitti. Opettaja halusi myös arvioida työni, joka kaikilta osin saikin oikein hyvät arviot.

Viikko meni todella nopeasti. Suomalainen floristiikan opetus sai moneen otteeseen viikon aikana vuolaita kehuja. Olen oikein tyytyväinen, että sain tämän koulujakson sisällytettyä vaihtooni. Norrköpingistä siirryinkin sitten suoraan varsinaiseen harjoittelupaikkaani, Floristkompanietiin Tukholmaan.

Pientä puuhaa Pekkariselle

Silloin 1,5 vuotta sitten, kun nämä puutarhurin opintoni aloitin, ei juolahtanut mieleenkään, että näinkin vanhalla iällä edes voisi vielä lähteä vaihto-opiskelijaksi. Mutta koska voi, ja koska asiat menivät niinkuin ne menivät, viikonloppuna on todellakin edessä hyppy vähän tuttuun ja paljon tuntemattomaan. Lauantaina astun ypöyksin laivaan ja sunnuntaina matkani jatkuu kohti Norrköpingiä ja Himmelstalunds Naturbruksgymnasiumia, jossa ensimmäisen Ruotsin-viikkoni opiskelen. Keski-ikäistä Erasmus+ -opiskelijaa jännittää ihan tolkuttomasti.

Ennen reissuun lähtöä on aina tehtävä ja muistettava sata eri asiaa. Tällä kertaa kaiken muun päänvaivan lisäksi varastosta on kannettava muutama kymmenen siellä paremmin tai huonommin talvehtinutta kasvia, pääosin pelargoneja, sisälle ja valmisteltava ne kuukauden ajaksi Pekkarisen hoiviin. Ihan omaksi huvikseni laskin, että pelkkiä viherkasveja hänelle hoitoon jää tänne tasan kolmevarttia, eli 45 kappaletta. Siihen päälle ne muutamat kymmenet talvehtijat, joita en viitsi edes ruveta laskemaan. Jännityksellä odotan, minkälainen kato täällä on huhtikuun puoleen väliin mennessä käynyt.

Melkoinen kaaos vallitsee olohuoneessa. Kuitenkin ainoa huone, johon tällä hetkellä saimme tuon jättiläiskokoisen työpöytäni mahtumaan. 

Bornholm on yksi  ehdoton suosikkilajike pelakuiden joukossa. 

Kärsimyskukan selviytyminen huonolla paikalla viileässä autotallissa jännitti, mutta virkeänähän se talvesta suoriutui.

Papukaijatulppaani räjähti

Peevelin arkku

Minulla on P-veli. Pikkuveli, joka on aivan mahdottoman rakastettava ja vaatimaton luonteeltaan. Niin harvoin hän ilmaisee mitään haluavansa, että silloin kun hän sen tekee, pyrin aina ottamaan nuo toiveet hyvin vakavasti.

Olen jo kauan tiennyt, että hän toivoi perivänsä tämän meidän ukkimme mummollemme tekemän arkun. Nyt kun P-veli sai oman talon, arkku oli lähtevä vihdoin hänelle kotiin. Ukki teki tämän jatkosodan aikaan lahjaksi mummille äitimme syntymän kunniaksi. Arkun yksityiskohdat ja kantokahvat on tehty hirven sarvesta. Yllätyin niin iloisesti sitä tyhjentäessäni, kun pohjalta löytyi suojapaperina palanen vanhaa tapettia, jolla entisen mummolani tuvan seinät oli 70-luvun alussa tapetoitu. Aika rohkeita värejä ja mitä lapsuusmuistoja!

Koska arkun kohdalle jäi nyt tyhjäksi ilmiselvä arkun paikka, piti heti alkaa pohtia, mitäs siihen sitten laitetaan. Mieleen tuli yksi tietty puulaatikko. Lienee ihan ensimmäisiä, jos ei peräti ensimmäinen huuto.net-ostokseni jostain useiden ja lukuisten vuosien takaa. Minulle sen myi silloin lentokapteeni, jota kävin tapaamassa lentokentällä ennen hänen työvuoronsa alkamista. Silloisen Fiatini takakonttiin munalaatikon nosti virka-asuinen ja sanomattakin selvää, komea lentokapteeni. Oli kuulemma peräisin hänen isovanhempiensa sekatavarakaupasta.

Sellaista pyörittelyä tällä kertaa mummolassa. Polttopuita on tehty, pullaa haettu leipomosta ja kaikennäköisiä kirppislöytöjä ihasteltu. Ulkona ei keväästä ole vielä tietoakaan, mutta maljakoita on täytetty risuilla ja oksilla, toiveissa nähdä jo pian pieniä hiirenkorvia.

Ihan pikkuisen pakkasta

Ihmismieli on kyllä jotenkin aika kummallinen. Olen ennenkin huomannut, että omat lapsuusmuistoni ovat enemmän hajujen, äänien ja näkymien herättämiä tosi hetkellisiä tunnetiloja, kuin varsinaisia muistoja joistain tietyistä yksittäisistä tilanteista. Joskus jopa vähän harmittaa, kun muuta ei vaan mieleen tule, vaikka kuinka yrittäisi.

Olin hiihtolomalla Sulkavalla lyhyellä kävelyllä Mopen kanssa. Pekkarinen oli tietenkin hiihtämässä, sillä häntä eivät paukkuvat pakkaset haittaa millään tapaa, minulla pakkanen kiristää tosi nopeasti sekä ihoa, että hermoja. Ohitimme koiruuden kanssa luistelukentän, jossa arviolta 6. -luokkalaiset pojat olivat pelaamassa liikuntatunnilla lätkää.

Yhtäkkiä pelaamiseen liittyvien äänien seurauksena mieleeni vyöryivät kaikki ne pakkasillat 70- ja 80-luvuilla, kun olin palaamassa jalkaisin kotiin milloin mistäkin ja luistelukentältä kuului jääkiekon pelaamisen ääniä. Kun kiekko lyödään kentän laitaan, kaikuu ääni pakkaskelillä ihan toisenlaisella soinnilla, kuin lauhemmalla säällä.

Ihan pienen pieneksi haikeaksi hetkeksi pääsin takaisin pikkuisen Paperitähden pään sisään. Kotona olisi varmaan ollut äiti odottamassa.

Varret poikki ja pinoon

Tällä hetkellä opinnoissani on meneillään Sidontatyökokonaisuudet-niminen valinnainen kurssi. Nimi kertoo jo paljon, teemme tosiaan ihmiseloon kuuluvissa erilaisissa juhlatilaisuuksissa käytettäviä sidontatöitä kokonaisuuksina, juhla kerrallaan. Tänään aloitettiin häihin liittyvän sidonnan parissa morsiuskimpun kanssa hikoillen.

Ensimmäinen työ tehtiin tekniikalla, jota kutsutaan katkaistujen varsien tekniikaksi. Siinä todellakin sidonnassa käytettävien kukkien varret katkaistaan käytännössä kokonaan pois ja varsi korvataan rautalangalla, joka on päällystetty kukkateipillä. Tällä tekniikalla kimppuun saadaan oikeat materiaalit valitsemalla hyvin tarkka ja säännöllinen sekä symmetrinen muoto ja profiili.

Vaikka tällä hetkellä vallalla oleva trendi ei alkuunkaan suosi tämäntyyppisiä töitä, on kyse kuitenkin floristiikan perustekniikoista, jotka on syytä jokaisen kukka-ammattilaisen osata. Sitä paitsi muotihan tunnetusti muuttuu hyvinkin nopeasti, ehkä huomenna jo joku onnellinen morsian haluaakin juuri tällaisen kimpun.

Työvaiheita on monta, joten mistään sukkelasta roiskaisusta ei näiden kohdalla kannata puhua. Käsityötä ja ankaraa näpräämistä alusta loppuun.

Oikeassa elämässä tätä olisi melko varmasti vielä koristeltu jotenkin tai vartta olisi koristettu jotenkin, vaikka pitkillä vapaasti roikkuvilla heinillä. Minä olin kuitenkin tällä erää saavuttanut tavoitteeni ja tyydyin menemään matalan aidan yli. Seuraava työ jo odotti.

Valitsin kimppuun 15 isoa valkoista neilikkaa ja vajaat 30 valkoista oksaneilikkaa. Koska kyse oli ensimmäisestä tällä tekniikalla toteuttamasta työstäni ja siinä oikean muodon saavuttaminen on oikeastaan työn tärkein tavoite, päätin jättää värikokeilut ja muut hifistelyt väliin.

Kukan oma varsi katkaistaan kukkapohjaan asti ja rautalanka päällystettään erityisellä (tahmealla) kukkateipillä. Rautalankaa ei päällystetä kerralla ylhäältä alas asti, vaan yläosaan pitää jäädä paljasta lankaa riittävästi, sillä se työnnetään kukkapohjan läpi ja lukitaan taittamalla pieni koukku langan päähän ja vetämällä lanka piiloon kukkapohjan sisään. Tämän jälkeen päällystämättömäksi jäänyt rautalangan osa ja riittävän matkaa myös kukkapohjaa päällystetään samaisella kukkateipillä.

Tässä kaikki neilikat katkoittuina ja asianmukaisesti käsiteltyinä. Tavoitteena olisi, että rautalankavarret säilyisivät mahdollisimman suorina. Viimeistelyvaiheessa jouduin vielä langoittamaan muutaman oksaneilikan lisää, sillä kimpun muoto vaati vielä vähän parantelua.

Kimppu kasattuna ensimmäisessä tarkastelussa. Rautalankavarret on taivutettu sopivaan kulmaan ja varret sijoitetaan suoraan ja vierekkäin. Tässä työssä ei haluta varsia spiraaliin. Muodossa on vielä korjattavaa, jonka takia jouduin vielä vähän purkamaan kimppua ja asettelemaan kukkia uudelleen.

Alin kukkarivi asettuu vaakatasoon, varret melko tarkasti 90 asteen kulmassa. Tässäkin kohtaa jouduin vielä korjaamaan työtäni, sillä kukat eivät asettuneet täysin oikeaoppisesti sektoreittain. Lisäksi osa taivutuskulmista oli pyöristyneitä, jota pitäisi pyrkiä välttämään.

Kukkatöissä yleensäkin pyritään peittämään kaikenlainen käytetty tekniikka. Erityisen tärkeää se on tällaisissa "korumaisissa" töissä. Kimpun pohjan olisi voinut peittää monella eri tavalla, esimerkiksi erilaisilla materiaaleilla peitetyillä pahvikiekoilla. Minä päädyin tässä liimaamaan pohjaan galax-nimisen kasvin lehtiä. Peitin vielä lehtien saumakohtia pienempiä muratin lehtiä liimaamalla.

Tämän jälkeen lyhensin kimpun "kahvaksi" jäävän osan sopivan mittaiseksi. Rautalangat teipasin vielä kukkateipillä yhteen ja koko kahvan päällystin mustalla silkkinauhalla. Kahvan päällystämisen jälkeen tekniikka edelleen näkyi kahvan juurella, joten jouduin liimaamaan vielä yhden kerroksen pieniä muratin lehtiä yhtymäkohtaan.

Ja noin, tekniikka oli vihdoin myös kimpun alapuolelta täysin piilossa.

Väril ei oo väliä

Kun puolitoista vuotta sitten aloitin kukkaopinnot, yksi lempiopettajistani esittäytyi meille ja kertoili vähän itsestään ja taustoistaan. Muistan, miten olin aivan ymmyrkäisenä ja ihmeissäni, kun hän totesi, ettei hänellä ole mitään lempiväriä tai -kukkaa. Itselläni oli siinä vaiheessa varsin selvät tykkään-en tykkää jaottelut sekä värien, että lajien suhteen.

Pari ensimmäistä työtä koulussa tein varmaan aika tarkasti noihin omiin mieltymyksiini kukkavalinnoissa nojaten, mutta sitten päätin, että alankin yhä useammin valitsemaan sellaisia juttuja, joita en oikeastaan valitsisi. Ja kas, tässä ollaan puolentoista vuoden kuluttua tilanteessa, että minulla ei ole oikeastaan mitään erityistä lempiväriä, mistä tahansa väristä voi tulla yhtä kaunista tai rumaa. Lajikkeistakaan ei kylmiä väreitä saa enää aikaan mikään muu kuin flamingonkukka. Sitä en voi edelleenkään sietää.

Eilen tämän tajusin, kun olimme lähdössä kylään ystäviemme luokse ja tein tuliaiskimppua. Vaan kyllä täytyy sanoa, että etenkin talvisaikaan kotosalla on aloittelijan aina vaan yhtä hölmöä yrittää tehdä mitään. Kaikki tarvittava sitten kuitenkin lopulta puuttuu, vaikka tarpeita kukkakaupasta hakiessasi luulit ottaneesi kaiken huomioon.

Pari kivaa kirpparilöytöäkin on kotiin kulkeutunut. Eläinteema taitaa olla pinnalla, sillä viikon sisällä on meille muuttanut sekä posliininen trooppinen lintu, että tämä vähän hölmistyneen näköinen kala, joka saa palvella meillä tulevaisuudessa kirsikkatomaattikulhona.

Ikäloppu

Kyllähän se tiedossa oli, että kun menee itseään 2,5 vuotta vanhemman miehen kanssa naimisiin, niin vanhuus tulee huomattavasti nopeammin puolisolle.

Pekkarisen kanssa olimme tuumineet, että hänen 50-vuotisjuhliensa tiimoilta emme mitään spektaakkeleja ala keskellä talvea järjestää. Juhlat ovat virallisesti vasta loppuviikosta, mutta tähän mennessä olemme juhlistaneet niitä jo hänen opiskelukavereidensa kanssa bileristeilyllä ja erään toisen kaveriporukan kanssa kotona kahvitilaisuudella. Edessä on vielä perheen oma ja perinteinen Pekkarisen syntymäpäiväristeily Tukholmaan.

Kahvilla käynyt kaveriporukka oli sen verran suuri, että jouduimme kääntämään pöydän toisinpäin ja jatkamaan sitä toisella pöydällä. Kun juhlan jäljet oli siivottu, jäi minua kiehtomaan väärinpäin oleva pöytä. Näyttää mukavasti erilaiselle ja mahtuu tuossa oikein hyvin olemaan, vaikka pitkän päälle ehdottomasti paremmin toimiikin toisinpäin.

Kavereiden kahveille katoin pöytään äidiltäni parikymppisenä joululahjaksi saamani venäläisen kahviastiaston. Montakohan kertaa olen vuosien varrella ollut sitä pistämässä kierrätykseen, kun se on välillä näyttänyt niin mahdottoman ylenpalttisen koristeelliselle. Onneksi en ole saanut aikaiseksi, sillä juuri nyt se alkoikin minusta näyttää vallan mainiolta.

Työpaikaltaan sankari sai ihanan piristävän värisen ja muhkean kokoisen kimpun. Kaivelin siihen kaapista vielä vanhempieni häälahjamaljakon vuodelta 1969. Mahtavalle näyttää tuo limenvihreä väri sekä kukissa, että maljakossa tämän lumimyräkän keskellä.

Bonuskuvassa japanilainen teeastiasto, jonka eilen ostin, kun halvalla sain. Kolme euroa puolesta tusinaa teekuppeja ja lautasia. Eipä paha, edes opiskelijan budjetille.