sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Happy Lobster

Nyt olen haljeta ylpeydestä. Tämä on minun ensimmäinen toivepostaukseni bloggaajana, sillä sain suorastaan käskyn eräältä rakkaalta vakilukijaltani. Olimme lähdössä jälleen kerran yhdelle Tukholman risteilylle ja käsky kävi, että Happy Lobster-ravintolan äyriäisvati on testattava.

Olisin toki itse halunnut sitä vuosien varrella kokeilla jo aiemminkin, mutta Pekkarinen on nuukana miehenä kategorisesti kieltäytynyt osallistumasta moiseen pröystäilyyn. Tällä kertaa sainkin kokea todellisen yllätyksen, sillä ehdotukseni äyriäisvadin tilaamisesta meni läpi heti ensimmäisellä yrityksellä.

Tälle se sitten näyttää pöytään tullessaan.


Mukana seuraa useampi lautanen sotkuja varten ja kunnioitettava valikoima toinen toistaan erikoisemman näköisiä työkaluja, mutta valitettavasti ei mitään käyttöohjetta niihin. Muista olioista ehkä vielä olisi selvinnytkin ilman sen kummempia välineitä, mutta vadilla köllöttelevä hummeri vaati kyllä jo sitten niitä hohtimia, jotka valikoimista löytyi. Kaiken kaikkiaan sotkuista syötävää, mutta minusta kokeilemisen arvoinen ainakin kerran.

Yhden hengen annokseen sisältyy puolikas hummeri, pari muuta isoa rapua ja jättikatkarapua, vino pino katkarapuja, runsaasti simpukoita ja osteri sekä katkarapusalaattia ja paria eri majoneesikastiketta sekä saaristolaisleipää.

Päällimmäisenä mieleen jäi ajatus, että kerrankin sai syödä äyriäisiä yllin kyllin. Itse jätin hummerin viimeiseksi ja se oli ehkä virhe. Sieltä löytyi vielä niin paljon syötävää, että kun maha oli jo kaikista vadin muista antimista valmiiksi täynnä, oli viimeisessä saksilihassa nieleskelemistä. Hummerit tulevat laivalle kuulemma elävinä ja tarjolle tulevat otukset keitetään päivittäin, joten tuoreita ovat takuuvarmasti.

Ehkä tässä äyriäisvadissa on vielä sitä pientä ylellisyyttä, jota aikanaan 60-70-luvuilla Ruotsin risteilyt suomalaisille edustivat. Siellähän meidät alunperin opetettiin syömään katkarapuja ja muita vähän vieraampia herkkuja.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)