Joulun aikaan innostuin katselemaan vanhoja valokuva-albumejani. Muistui mieleeni, että sain ensimmäisen kamerani 6-vuotissynttärilahjaksi mummiltani ja olen kuvannut siitä asti. Kameran tekniikasta en ymmärrä mitään, joten kuvia ei kannata tutkia teknisenä suorituksena. Filmikameroiden aikana kuvausintoa oli kustannussyistä pakko rajoittaa, joten albumeja ei lapsuusvuosilta ole kertynyt kaikenkaikkiaan kuin kymmenkunta.
Muistan kuinka 10-vuotiaana sain kameraani mummini 60-vuotisjuhlia varten uuden filmin. Kovin usein filmejä ei siis varmasti saanut. Suunnittelin etukäteen tarkasti, millaisia kuvia ottaisin. Yhtäkkiä juhlissa en löytänytkään kameraani. 5-vuotias pikkuveljeni oli kähveltänyt kameran ja kulkenut ympäri mummolan maita räiskimässä psykedeelisiä otoksia filmin täydeltä. Sinne meni se tilaisuus. Olin kyllä niin vihainen, että muistan sen vieläkin oikein hyvin.
Kun olin yhdeksän, isäni lähetti minun ottamiani kuvia jonnekin valokuvauskilpailuun. Näillä kuvilla supersuloisesta pikkuveljestäni voitin lasten sarjan ja sain palkinnoksi mitäpä muuta kuin uuden kameran. Vahva epäilykseni on, että lasten sarjassa ei ehkä ollut kovin montaa osanottajaa.
Uusi kamera hävisi jollain kuvausreissulla melko pian ja seuraavana kesänä löysin sen mummolan metsiköstä yhden kannon päältä. Objektiiviin oli tehnyt pesän hämähäkki, joten sillä toosalla ei kuvattu enää sen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)