Ken siellä mahtaa soutaa? Äitini lauloi useasti minulle pienenä tuota laulua. Minusta se oli jotenkin ihana laulu. Lapsuuteni kesiin kuului aivan oleellisena osana veneily, mutta jostain syystä edellisestä kerrasta soutuveneessä oli minulla päässyt vierähtämään useita vuosia.
Kun minulle selvisi, että Pekkarinen ei ollut lapsena koskaan tehnyt ulpukan hedelmistä possuja ja oli käpylehmistäkin vain kuullut puhuttavan, koin suorastaan velvollisuudekseni lähteä metsästämään sopivan pulleita ulpukoita, jotta saisin meille muutaman kotieläimen askarreltua lauantai-illaksi.
Eikun Pekkarinen airoihin, koirat vähän työllä ja tuskalla veneeseen ja Paperitähti Muikun perätuholle. Parisen tuntia siinä meni, että Puurtilanniemi oli kierretty kauniina kesäiltana. Vaan kylläpä meidän sikalastamme sitten löytyikin kolme komeata possua.
Nuppu on ollut veneessä ennenkin, mutta Mopelle tämä oli selvästi ensimmäinen kerta. Koiraherra ei oikein tiennyt miten tähän keikkuvaan kulkupeliin pitäisi suhtautua. Nuppu-neiti sen sijaan veteli sikeitä veneen pohjalla.
 |
| Jos mä pidän pääni täällä papin kainalossa, niin onko tämä sitten turvallista? |
Varkaudessa oli asuntomessut vuonna 1991 ja messualue sattui soutureittimme varrelle. Varsin ryhdikkään näköinen alue edelleen.
Kotiranta jo häämöttää ja ankealla tavalla tämä lähestymiskulma myös paljastaa meidän tukevasti vinossa keikkuvan venekoppimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, kuuntelen mielelläni, mitä mielessäsi liikkuu;-)