Kielletty ajosuunta

Jos meillä reissussa joskus keskenämme Pekkarisen kanssa tunteet kuumenevat, niin 99% varmuudella kyse on jostain kolmen ärrän listalla: reitti, ruoka tai tietenkin romut. Lundiin saapuessamme ajauduimme vähän lievää kiivaampaan sanaharkkaan reitistä.

Olin varannut meille kahdeksi yöksi huoneen yhdestä keskustan hotellista, koska tarkoitus oli käyttää yksi päivä junamatkaan Kööpenhaminaan ja rautatieasema oli kätevästi kävelymatkan päässä. Tavalliseen tapaan näppäilin osoitteen navigaattorin ja siitähän se sitten alkoi. Kaupunki osoittautui ulkomaalaisen autoilijan painajaiseksi, lähestyipä sitä sitten navigaattorin tai kartan avulla.

Jokainen lähestymissuunta hotellillemme päätyi umpikujaan ja ajokieltoon, sillä isompia ja pienempiä tietöitä tuntui olevan käynnissä kaikilla keskustan kaduilla. En usko, että kaupungin alueelta löytyy yhtään tietyömaata, jossa sääntöjen mukaan joko ei olisi saanut ajaa autolla ollenkaan tai sitten siellä sai ajaa vain julkinen liikenne, jota me emme olisi kokeilleet. Kiitos ruotsalaisen pitkämielisyyden ja kohteliaisuuden, kummastuneita katseita kyllä riitti, mutta torvet eivät soineet kertaakaan. Muuten Lundista jäivät mieleen erityisesti lukuvuottaan aloittelevat opiskelijaryhmät, katedraalin krypta ja kasvitieteellisen puutarhan puisto auringonlaskun aikaan, sillä siellä opetin Pekkarisen bongaamaan rakastamiani ginkgo-puita.

Toivelistallani ollut junamatka Kööpenhaminaan onnistui oikein mainiosti, Kööpenhaminan katuja tuli perjantaipäivän aikana tallailtua parisenkymmentä kilometriä. Lauantaiaamuna matkaa jatkettiin jo pikkuhiljaa kohti pohjoista, Kalmarin kautta Öölannin saarelle. Viimeisen Ruotsin-yön majapaikkamme osoittautui taas aidoksi helmeksi. Strandnära Eco B&B ylitti kaikki odotukseni kauneudellaan. Öölanti kärsi poikkeuksellisesta kuivuudesta kesän jäljiltä ja maisema oli tavallistakin karumpi, vaikka mikään vehreä keidashan tuo Stora Alvaret ei taida koskaan olla.

Yöllä jostain nousi yllättäen kova myrsky, joka katkaisi sähköt moneksi tunniksi. Olimme molemmat valvoneet omilla tahoillamme miettien, pääsisimmekö saarelta aamulla pois ollenkaan myräkän takia, jos kuuden kilometrin pituinen silta mantereelle olisi sään takia suljettu. Luomuaamiaisaikaan kuitenkin paistoi jo  aurinko ja navigaattoriin näppäiltiin laivaterminaalin osoite Tukholmassa.

Jos toiveita saan taas esittää, haluaisin kovasti palata tuonne Öölannin eteläisen kärjen luonnonsuojelualueelle joskus oikein karulla talvikelillä.

Meduusan matkassa

Silloin tällöin elämän vakavampina hetkinä tulee pohdittua omia elämänarvojaan. Mietinpä asiaa miltä kantilta tahansa, yleensä minulla aina kärkeen nousevat vapaus ja itsenäisyys. Vapaus tehdä ihan itse tärkeitä valintoja. Siinäpä kai sitten pääpiirteissään se, mitä autoilussa kaikista eniten rakastan. Jokaisessa risteyksessä voin halutessani valita toisin, mennä sinne suuntaan, joka kiinnostaa alkuperäisen määränpään sijasta. Automatkailu vaan yksinkertaisesti on niin "mun juttu". Suureksi onnekseni tietysti se näyttää olevan myös Pekkarisen juttu.

Laholmista lähtiessämme seuraavan varsinaisen kohteemme Lundin suuntaan meillä ei oikeastaan ollut sen kummempia suunnitelmia kuin ajella niin lähellä rantaa kuin vaan ajokelpoista tietä löytyy. Ensin pysähdyimme katselemaan aamu-unista merta Rekekrokenin kylässä kivilaiturilta. Laiturin kupeessa leijui meressä valtavankokoinen oranssi hiusmeduusa. Kun kiirettä ei ollut, tuli sen päämäärättömän näköistä matkaa seurailtua hyvä tovi.

Matkan jatkuttua tien varrella pisti taas silmään kylttejä paikasta, jota ei ollut hoksattu sen kummemmin etukäteen selvitellä. Kiinnostus heräsi: Kullabergs Naturreservat, Italienska vägen ja joku majakkakin vielä. Tie luonnonsuojelualueelle kulki kuvankauniin Möllen kylän läpi. Italialaiselta tieltä vuoren rinteeltä näkymä alas Möllen kylään selitti heti, mistä tie oli nimensä saanut.

Kullabergin alueella oli kovin vilkasta. Tosimielellä patikoijia tuntui olevan liikenteessä joka vaellusreitillä. Mehän emme olleet tähän kohteeseen osanneet ollenkaan varautua, joten kukkamekkoinen vaeltaja herätti kanssavaeltajissa selvästikin hilpeyttä. Onneksi oli sentään sattunut lenkkarit jalkaan. Vaellusreitit olivat todella hyvin merkattuja ja vaikeusasteet värikoodattuja. Mutta niin vaan kävi, että Pekkarisen pettämätön vaisto petti kerrankin, ja kukkamekkotäti joutui pusertamaan kuivaa ja kuumaa rinnettä muutaman ylimääräisen kilometrin.

Kullabergistä jatkettiin matkaa taas kohti Lundia. Pekkarisella alkoi hurjaa vauhtia energiataso laskemaan, eikä aikaakaan kun löysimme itsemme Höganäsistä etsimässä lounaspaikkaa. Päämäärättömästi kaupungissa ajellessamme satuin bongaamaan kauppahallin ja ehdotin, että kävisimme katsomassa, josko sieltä rähjäisestä ulkomuodosta huolimatta löytyisi ruokapaikka. Löytyi! Meidän reissumme paras ruokapaikka. Tunnelmalliseksi kunnostettu vanha tehdasmiljöö ja mahtava lounaspöytä lähialueen tuotteista saivat minun pääni ihan pyörälle ja Pekkarisen mahan täyteen, joten matkaa pystyttiin taas jatkamaan.

Sinne, tänne ja tuonne

Båstadista lähteminen ei ollutkaan ihan helppoa, sillä siitä kehkeytyi alle vuorokaudessa meille molemmille jonkunsortin lempparikohde. Aamulla piti vielä hetki kävellä keskustassa ja laskeutua rinnettä alas rannalle, johon emme olleet tuloiltana ehtineet.

Jossain kohtaa matkan varrella muistin, että olin aina halunnut käydä Sofieron linnassa ja nyt se olisi lähellä. Poikkeuksellisesti se oli kuitenkin juuri silloin suljettu, kun siitä ajoimme ohi. Tilalle piti siis keksiä lennossa jotain muuta. Lundissa asuva lapsuudenkaverini, joka muuten myös on puutarhuri, antoi vahvat suositukset Norrviken-nimiselle puutarhakohteelle. Se sijaitsee kätevästi vain muutaman kilometrin päässä Båstadin keskustasta. Sinne siis. Aikamoinen nähtävyys onkin jyrkän vuorenrinteen ja meren välissä.

Ruotsalainen puutarhaintoilija Rudolf Abelin alkoi rakentamaan paikkaa jo 1900-luvun alkupuolella ja loi sen alueelle seitsemän erityylistä puutarha-aluetta. Nykyisin rakennuksissa toimii ravintola sekä kokous- ja juhlatiloja. Huikean puutarhakierroksen jälkeen lounastimme Villa Abelinin kauniissa tiloissa. Voi olla, että kun voitan lotossa, täällä vietetään 50-vuotisjuhliani.

Norrvikenistä lähtiessä alkoi jo vähän jännittää, sillä vuorossa oli seuraavaksi se Torekov. Googlailin matkalla Solsidan-elokuvan kuvauspaikkoja ja yritin paikantaa niitä kartalle. Löysimme perillä pian sekä laiturin, jossa Fredde ja Mickan jonottivat uimavuoroaan, että Fredden isän kesämökkikadun. Koska leffa oli nähty jo talvella, kumpikaan meistä ei pettymykseksemme tunnistanut kadun taloista juuri sitä tiettyä.

Kaiken kaikkiaan kylä oli autio ja uninen. Käväisin yhdessä sisustusliikkeessä sisällä ja sielläkin myyjä nuokkui puoliunessa sohvalla, nostamatta edes katsettaan, kun astuin kauppaan sisälle. Tavallaan söpö paikka ja sesonki oli selvästi ohi, mutta jostain syystä meille kummallekin jäi tunne, että tänne meidän ei tarvitse palata.

Melko pikaisen Torekov-kierroksen jälkeen lähdimme ajelemaan aivan upeissa Skåne-maisemissa kohti seuraavaa majapaikkaamme Lanthotell Lögnäs gårdia Laholmissa. Siellä meitä oli odottamassa vanhaan navettaan rakennettu pieni ja kodikas hotelli aivan keskellä maaseutua. Ilta kului pihapiirissä toimivan maatilan eläimiä rapsutellessa, iltakävellessä peltojen keskellä ja terassilla olutlasin ääressä kirjaa lueskellessa. Kiva paikka ennenkaikkea lapsille ja lapsenmielisille eläimiin hurahtaneille aikuisille.